Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työ. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. elokuuta 2024

Metsästäjä-keräilijän dilemma

 


”Sitten kun sairastuu vakavasti, rahan merkitys katoaa kokonaan.” Noin totesi eräs vakavasti sairas tässä taannoin. Kommentin sanoja taisi tarkoittaa, että rahasta kannattaa nauttia läpi elämän eikä lähinnä vain hamstrata sitä. 

Jäin kuitenkin pohtimaan, mitä itse ajattelisin rahasta, jos sairastuisin vakavasti. En usko, että siinäkään tilanteessa raha menettäisi merkitystä kokonaan. Olisin tyytyväinen, että keräsin sen verran paljon omaisuutta, että tyttäreni tulee perimään sellaisen potin rahaa, että se helpottaa hänen elämäänsä merkittävästi. En myöskään usko, että rahan leväperäinen tuhlaaminen ikinä voisi tuntua kaltaisestani kovinkaan hyvältä. Siinä mielessä minut on ainakin jossain määrin tuomittu piheyteen. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä uskon onnen löytyvän ihan muista asioista kuin hienoista autoista ja komeista asunnoista.

Onni löytyy hyvistä sosiaalisista suhteista sekä itselle tärkeiden arvojen toteuttamisesta jokapäiväisessä arjessa:

Salitreeni kaverin kanssa on hyvä tekosyy nähdä ja vaihtaa kuulumisia.

Päivän tapahtumista keskusteleminen tyttären kanssa iltapalaa syödessä. 

Mustan huumorin viljely työkaverin kanssa samalla töitä paiskien.

Elämän tarkoituksen pohdinta toisen homo sapiensin seurassa tähtitaivaan alla nuotion liekkeihin pienessä tuiterissa tuijottaen.

Tuollaiset asiat tuovat elämään paljon enemmän onnea kuin uusi auto taikka keittiöremontti. Myöskään lomamatkat etelän lämpöön eivät välttämättä kovinkaan paljon onnellisuutta lisää, sillä niitä voi tehdä melko harvoin ja matkustelu itsessään on usein aika rankkaa puuhaa. Bang for the buck saattaa jäädä yllättävän huonoksi. 

Sen sijaan verenpainetta nostavien asioiden karsiminen arjesta saattaa antaa erittäin hyvää vastinetta: Downshiftaus töissä, jolloin stressitasot laskevat ja aikaa vapautuu harrastuksiin, sosiaalisiin suhteisiin ja lepoon. Erinäisten palveluiden ostaminen, kuten ruokakauppojen tarjoama noutopalvelu. Tuossa nyt pari esimerkkiä.

Ihminen on evoluution luomus, joten onni tulee asioista, joita ihmislaji on voinut toteuttaa kymmenien ja satojen tuhansien vuosien ajan: yhdessä tekemisestä, arjesta selviytymisestä, perheestä huolehtimisesta, hengellisyydestä sekä tavoitteiden jahtaamisesta. Aiemmin ruuan hankinta ja muu arkinen selviytyminen toi elämään tarkoitusta, mutta modernissa maailmassa tuo on riistetty meiltä. Työ ja erinäiset liikuntaharrastukset voivat kuitenkin useimmiten tarjota hyvän korvikkeen metsästysvietin tyydyttämiselle jne. 

Tutkimusten mukaan rikas sosiaalinen elämä on terveen ja pitkän elämän kannalta kaikkein tärkeimpiä tekijöitä. Yksinäisyys sen sijaan on yhtä epäterveelistä kuin tupakointi. 

Aion jatkaa työelämässä mahdollisimman pitkään (joskin myöhemmin dowshiftaten), jotta saisin elämääni arkisia tavoitteita ja haasteita (eli dopamiinia), lisää sosiaalisia kontakteja, terveellisiä rutiineja, en ehtisi murehtia turhia, kokisin olevani osa heimoa, ja jotta raaskisin tuhlata rahojani myös elämyksiin.

Toivon osaavani elää niin, että kuoleman lähestyessä kykenen hyväksymään kuolevaisuuteni.

perjantai 26. heinäkuuta 2024

Tavoitteena vähästressinen loppuelämä


Olen viime päivät lueskellut kirjaa stressin vaikutuksesta terveyteen vuodelta 2004. Sen mukaan Ruotsissa väestön keskimääräinen elinikä oli naisilla 82 vuotta ja miehillä 77 vuotta. Korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevilla elinikä on keskimääräistä korkeampi. Yllättävää kuitenkin on, että esimerkiksi lääkäreiden keskimääräinen elinikä oli vaivaiset 73 vuotta. Lääkärin työ on ilmeisesti niin stressaavaa, että se lyhentää merkittävästi elinikää. Pahoin pelkään, että itsekin olen riskiryhmässä.

Olen kärsinyt liiallisesta stressistä jo hyvin pitkään osittain omasta ”syystäni” (jos leikitään, että ihmisellä olisi vapaa tahto) ja osittain ympäristöni takia. Tavoitteeni on tästä eteenpäin pyrkiä elämään loppuelämäni selvästi vähästressisemmin. Jokaisella elämän osa-alueella voisin tehdä asiat fiksummin ja terveellisemmin. Riittävän unen ja terveellisen ruokavalion lisäksi yritän panostaa jatkossa enemmän sosiaalisiin suhteisiin sekä muuttamaan treenejäni niin, että ne olisivat varsinkin psyykkisesti vähemmän stressaavia. Lihasmuisti kyllä pitää huolen siitä, että pysyn hyvässä kunnossa, vaikka en kovaa treenaisikaan. Yritän myöskin oppia ymmärtämään, että työ on vain työtä. Työni ei ole kovinkaan merkittävä tekijä universumin tulevaisuuden kannalta. Yritän myöskin muistaa, että elämästä tulee nauttia totisen puurtamisen sijaan. Kerran täällä todennäköisesti vain eletään.

Loma on loppusuoralla ja tuntuu melko hyvältä aloittaa kohta työt. Ei minulle vain sovi liian pitkä loma. Olen aivan liian nuuka luonne, jotta pitkä loma voisi olla tarpeeksi tapahtumarikas. Liian monotonista elämää tämä tällainen. Töissä on hyvä käydä, jotta saisi päivittäin onnistumisen kokemuksia ja jotta pääsisi omia ajatuskehiä ja ahdistuksia pakoon. On hyvä ajatella muutakin kuin omaa napaa päivät pitkät.


perjantai 12. huhtikuuta 2024

Syyni tehdä töitä eläkeikään asti


Olin aikeissa irtisanoutua tänään kehityskeskustelun yhteydessä. Viime yönä aloin kuitenkin kiikkustuolissani miettiä asiaa vakavammin ja syvällisemmin. Listasin ylös asiat, jotka puoltavat työn syrjässä roikkumista.

1. Vaikka elämäni on melko rankkaa, johtuu se osittain kiireisistä ja stressaavista ruuhkavuosista. Ne menevät kyllä aikanaan ohi. Tämän jälkeen elämä muuttuu leppoisammaksi. 

2. Vapaaherrana uskaltaisin ja haluaisin myydä vuosittain sijoituksiani enintään 3,0% salkun myyntihetken arvosta. Tuon takia salkun tulisi olla vähintään 600 000€ kokoinen, jotta voisin olla tekemättä lainkaan töitä. Tuolloinkin käteen jäisi verojen jälkeen ehkäpä vain noin 1250€/kk. Ei sillä kovinkaan tapahtumarikasta Fire-elämää elettäisi. Lisäksi joutuisin stressaamaan salkun riittävyyttä päivittäin. Töitä tekemällä vähennän taloudellista stressiä.

3. Voin minä vain vuonna tehdä 75% työaikaa, mikäli esimieheni siihen suostuu. Tuo keventäisi työtaakkaa jo melko paljon. Siltikin rahaa saattaisi jäädä jopa sijoitettavaksi. Palkkatöitä tekemällä minun ei tarvitse välttämättä juuri koskaan myydä salkustani mitään, joten säästöprosentinkaan ei tarvitse periaatteessa enää jatkossa olla kovinkaan suuri. 

4. Töitä sopivasti tehden saatan raaskia kuluttaa enemmän. Myös ulkomaanmatkat ovat mahdollisia.

5. Downshiftatessa progressiivinen verotus aiheuttaa sen, ettei nettopalkka putoa yhtä paljon kuin työaika. Tosin minun alallani tämä efekti on pienempi.

6. Viranhaltijana minua ei kovin helposti voi irtisanoa. Voin halutessasi tehdä töitä rennolla otteella. Töitä ei tarvitse tehdä mitenkään erityisen hyvin. Kohtalainen työn jälki riittää. Tällä palkalla ei kovinkaan paljon voi minulta edes vaatia. Olen yhteiskunnan sylkykuppi, joten minun ei ole syytä odottaa itseltäni liikoja. 

7. Tuskinpa missään muussa työssä voin olla lomalla yhtä paljon. Työpäiviä on noin 53% kalenterivuoden päivistä, joten vapaapäiviä on 47%.

8. Voin jossain määrin päättää työni sisällöstä. Tämä vähentää stressiä ja vitutusta.

9. Työssä kuormittavimmat hetket ovat opetustunnit. Downshiftatessa niiden osuus vähenee. Muu työ vähenee vähemmän. 

10. Elämässä on hyvä olla tietyt rutiinit. Työ sopivissa määrin ehkäisee dementiaa ja kognitiivista rapautumista. Täysi joutenolo tuskin muutoinkaan sopii pääkopalleni.

11. Elämä on tässä ja nyt. Elämää ei kannata lykätä 20 vuoden päähän, sillä kuolla voi hetkenä minä hyvänsä. Työstä, arjesta ja elämästä pitää saada hyvää heti eikä vasta hamassa tulevaisuudessa.

12. Vapaa-aika ja hedonismi tuntuu paremmalta kun osan ajasta hieman kärsii töissä. Voin myös kuluttaa huolettomammin, kun saan tasaista kassavirtaa palkkatulojen muodossa.

ACWI IMI and chill! Work and chill!

perjantai 23. helmikuuta 2024

Kirjeenvaihtoa


Sain eilen tänne blogiini kommentin eräältä lukijalta. Alla hänen kommenttinsa sekä minun vastaukseni hänelle.

Morjesta vaan,

Blogiasi pitkään lukeneena koen kommentoimisen viimein aiheelliseksi. Työt tuntuvat stressaavan sinua melkoisen paljon. Sinulla on velaton asunto ja kohtuullisen kokoinen sijoitussalkku. Eihän tuollaisen suuruusluokaltaan 150 000 euron salkun tuotolla kuuhun mennä, mutta 4 prosentin tuotolla tuo vuodessa 6 000 euroa pääomatuloa, mikä puolestaan 2 000 euron kuukausikuluilla vastaa kolmen kuukauden vapaata. Kolme kuukautta on 25% vuodesta. Eli lyhennettyä työviikkoa voisi hyvin tehdä. Jos sillä saisi stressitasoa laskettua, niin se olisi varmasti omalla terveydelle pidemmän päälle erinomainen asia.

Nyt viime aikoina olet päin vastoin kirjoittanut töiden tekemisestä myös eläkeiän saavutettuasi. Ja muhkean perinnön jättämisestä tyttärellesi. Olin alunperin siinä käsityksessä, että tämän blogin ja näiden kirjoitusten oli tarkoitus olla tyttäresi perintö. Että hän oppii hallitsemaan omaa talouttaan, ymmärtää sijoittamisen ja korkoa korolle -ilmiön merkityksen. Mikä ajattelussasi siis on muuttunut? Miksi haluat jättää mahdollisimman suuren perinnön? Mikset nauti työsi hedelmistä itse? Se, että käytät pääomasi tuottoa keventämään työtaakkaasi, mahdollistaa edelleen pääoman jättämisen perintönä tyttärellesi. Lisäksi töiden keventäminen nyt mahdollistaa kaikkein arvokkaimman lahjan antamisen sekä tyttärellesi että itsellesi: voit viettää enemmän aikaa hänen kanssaan.

Itse olen vihdoin ymmärtänyt, että kaikkein arvokkainta maailmassa on aika. Sitä ei saa lisää. Paitsi että rahalla voi ostaa aikaa. Kun sijoitustuotot mahdollistavat töiden tekemisen vähentämisen, voit käyttää elämäsi tunnit miten itse haluat.

Toivottavasti saat tästä kommentistani ja kysymyksistä miettimisen aihetta.

t: Vapaahippi
https://vapaahippi.wordpress.com/

Moi Vapaahippi,

Kiitos kommenteistasi ja kysymyksistäsi. Vuosien varrella olen oppinut lisää itsestäni sekä osakemarkkinasta. En esimerkiksi usko, että koskaan kykenisin syömään merkittäviä määriä salkustani, sillä olen luonteeltani aivan liian saita ja turvallisuushakuinen. Tykkään siitä, että salkku aina vain paisuu isommaksi ja isommaksi. Kuluttaminen ja tuhlaaminen sen sijaan tuntuvat pahalta. En myöskään enää usko, että saisin salkulleni 5% reaalituoton. Odotan saavani 2-4% reaalituoton esim 30 vuoden aikavälillä. 

Stressiä koen työssäni usein liikaa ja muutoinkin kroppa menee herkästi ylikierroksille. Koen kuitenkin, että salkkuni on yhä liian pieni, jotta minun kannattaisi vähentää töiden määrää. Lisäksi alallani palkka heikkenee downshiftatessa enemmän kuin työmäärä. Samalla heikkenee myös tuleva eläke. Olen myös kilpailuhenkinen, joten egoni ei kestä ajatusta, että lähes kaikki muut työkaverini tekevät täyttä työaikaa ja tienaavat minua paremmin. Kokisin katkeruutta siitä, että minun oli taivuttava olosuhteiden pakottamina. Jätän tuon downshiftauksen niille vuosille, kun oikeasti olen burnoutin partaalla.

Olen kärvistellyt ja kituuttanut raha-asioissa koko elämäni ajan. Unelmoin siitä, että jossain vaiheessa voisin höllentää lompakon nyörejä, ja voisin kuluttaa osan palkastani turhuuksiin. Palkkani on kuitenkin niin huono, että samaan aikaan en voisi sekä downshiftata että kuluttaa ja sijoittaa.

Luonteeltani olen neuroottisuuteen eli murehtimiseen ja ahdistukseen taipuvainen. Vaikka tekisin vähemmän töitä tai lopettaisin työt kokonaan, se tuskin toisi asiaan lopullista helpotusta. Töitä tehdessä ei ehdi murehtia omia asioita, joten työnteko voi monesti jopa lievittää ahdistusta. Vaikka joskus tavoittaisin FIREn, pelkäisin jatkuvasti, että menen poikki seuraavassa pörssiromahduksessa.

Mitä varakkaammaksi olen tullut, sitä vaikeammaksi on tullut ajatus siitä, että en jättäisi kummoistakaan perintöä lapselleni. Se tuntuisi petturuudelta. 

Kaikkien näiden tekijöiden johdosta aion siis nauttia elämästä tekemällä lähtökohtaisesti 100% työaikaa ja vastapainona kuluttaa myös rahaa asioihin, jotka tuovat minulle hyvinvointia. Töitä tekemällä voin siis oikeuttaa itselleni syntisen tuhlaamisen. Ja koska eläkkeeni saattaa silti jäädä pieneksi, kannattaa minun tehdä myös eläkkeellä töitä muutaman tuhannen euron verran vuodessa, jotta minun ei tarvitsisi juurikaan kajota salkkuuni. Lisätuloilla voin tehdä elämänlaatua parantavia asioita. 

P.S. Lapsena leikkelin ja askartelin paperista ison pinon seteleitä. Tämän jälkeen täytin omistamani lelusalkun  erinäisillä tavaroilla. Niiden päälle asettelin askartelemani setelit niin, että vaikutti siltä, että salkkuni oli täynnä rahaa. Sitten kuljeskelin kodissani paikasta toiseen ja leikin rikasta. Tämä anekdootti ehkä kertoo minusta jotain olennaista. 

T. Faija

tiistai 6. kesäkuuta 2023

Katarsis


 - ”Be the change that you want to see in the world.”

Viime päivät ja viikot olen elänyt kuin elokuvassa. Jokaisella päivällä on ollut iso merkitys. Olo on ollut samaan aikaan haikea, kiitollinen, onnellinen ja surullinen. Vuosien työn kruunasi lopulta täydellinen päätös. Annoin paljon ja sain takaisin vieläkin enemmän. Takana on huikea matka, josta tunnen valtavasti kiitollisuutta.

Lopputuloksena oli jonkinlainen katarsis. Katarsis on ”äkkinäinen tunnetila tai kliimaksi, joka johtaa elämänhalun uudistumiseen, palautumiseen tai voimistumiseen”.

Mitä haluan elämältäni? Enkö saattaisi jo olla perillä? Mitäpä jos en pyristelisikään vastaan, vaan hyväksyisin elämäni sellaisena kuin se jo on? Mitäpä jos panostaisin nykyiseen elämääni muutoksesta haikailun sijaan?

Antoisa elämä ei ole mielestäni vain itselle elämistä. Iso osa onnea on tehdä merkityksellisiä asioita (yhdessä muiden kanssa), auttaa muita, olla positiivinen muutos maailmassa ja tärkeä osa yhteiskuntaa. Nykyisessä työssäni minulla on mahdollisuus saada paljon hyvää aikaan. Jos haluaa saada, on pakko antaa. Kyllä se minimalistisen firelorvailun voittaa.

Työ, perhe, harrastukset ja ystävät. Niistä on hyvä elämä tehty. Ne vain tulee pitää tasapainossa. Kun tekee  sopivasti töitä, ei myöskään tarvitse elää pörssikerjäläisen elämää. 

Note to Self:

Tee rohkeasti asioita, ole rehellisesti oma itsesi, mieti jokaiselle päivälle ainakin yksi korkeamman tason tavoite, nauti elämästä ja elä hetkessä.

perjantai 31. maaliskuuta 2023

Uusi FIRB-kultti leviää kulovalkean tavoin



FI = financial independence

retired = re-tired = toistuvasti väsynyt

refreshed = virkistynyt

badass = pahis

Tällä päivämäärällä aloitan uuden herätysliikkeen. Se ei ole FIRE vaan FIRB. RE sopii parhaiten kroonisesti väsyneille (re-tired = toistuvasti väsynyt). Eläköitymisen maaninen jahtaaminen totisesti helposti johtaakin henkiseen lerpahtamiseen, ahdinkoon ja tunne-elämän putkinäköisyyteen. Firen saavuttaakseen pitää useimmiten laittaa elämä 15-30 vuodeksi hyllylle pölyttymään, menopaussiin. Noin pitkät vaihdevuodet eivät kuulosta ainakaan omaan korvaani hyvältä diililtä. 

Paljon parempi olemisen olomuoto on FIRB eli Financially Independent Refreshed Badass! Tämä eliölaji ei tavoittele onnea vuosikymmenien kuluttua vaan tässä ja nyt. Hän näkee työn positiivisena osana elämän pyhää kolmijalkaa: 

1. Lepo/Uni

2. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen (työ) 

3. Henkilökohtainen elämä (perhe, ystävät ja omat harrastukset)

Firbettäjä tekee työtä ja kerää itselleen passiivista tuloa antavaa sijoitusvarallisuutta, mikä mahdollistaa vuosi vuodelta suurempia vapauksia ja mahdollisuuksia. Koska työ ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen on olennainen osa hyvää ja onnellista elämää, ei firbettäjä aio ikinä lopettaa työntekoa. Hän on yhteiskunnassa aktiivinen toimija, badass. Mitä suurempi salkku, sitä isompi Badass hän kykenee olemaan. Firbettäjä ei kuitenkaan ole työnarkomaani, vaan hänellä on elämänhallinta kunnossa. Tarvittaessa hän tekee lyhennettyä työpäivää, vaihtaa työpaikkaa/alaa, tai ottaa pitkiäkin lomia työelämästä, jotta on koko ajan RB eli refreshed badass.

Firbettäjä on salkkunsa sekä elämään/työhön suhtautumisensa ansiosta banaalien arkisten asioiden yläpuolella. Hän ei murehdi veroprosenteista, vaalien tuloksista, maksettavista laskuista, bensan hinnasta, koroista, eläkkeen suuruudesta taikka eläkeiän mahdollisesta nostamisesta. Älä kuitenkaan ymmärrä väärin; firbettäjä kokee olevansa kotona sekä maailmankaikkeudessa että mikrotasolla yhteiskunnassa. Hän ei ole luomakunnan oikku tai yhteiskunnan outsider. Hän on voima, joka teoillaan ja sanoillaan muovaa ympäristönsä mielenmaisemaa.

Firbettäjälle eläköityminen olisi painajainen. Se olisi passiivista kuoleman odottelua ja surkastumista. Firbettäjästä sen sijaan tulee vanhetessaan vuosi vuodelta vahvempi ja vaikutusvaltaisempi. Tämän takaa eeppisiin mittasuhteisiin kasvanut salkku sekä vuosikymmenien saatossa jalostunut elämänasenne, jossa uhriutumiselle ei ole mitään tarvetta. Firbettäjä tietää jo etukäteen kukistajansa: vasta vakava sairastuminen päättää aikanaan hänen voittoputkensa. Siihen saakka hän on voittamaton ja vapaa rahvaan arkisista huolista.

Lähden firbettämään. Tuletko mukaan? On paljon nähtävää, koettavaa ja muutettavaa.

”The meaning of life is not simply to exist, to survive. But to move ahead, to go up, to achieve, to conquer.”

- Arnold Schwarzenegger

——————————————————————————————————————————


Maaliskuun nettotulot: 2385€

Menot: 1104€

SÄÄSTÖÖN: 2385€ - 1104€ = 1281€

SÄÄSTÖPROSENTTI: 1281€ : 2385€ = 53%

Osakemarkkinoille: 600€

Varat:
Käteinen: 4950€
Rahasto- ja ETF-sijoitusten arvo: 115 000€
Salkun koko 8,0 kertaa elämisen vuosikulut.
Asuntolaina on maksettu. Muutakaan lainaa ei ole. Asuntoa en edes laske varallisuudeksi. Asunnon voi juoda, muttei sitä voi syödä. Asunto on kuluerä. Vain likvidit varat tuovat elämään vapautta.  

Likvidit varat yhteensä: 120 000€

Aika pienet olivat kulut tässä kuussa, vaikka muun muassa vähän rilluttelinkin.

perjantai 23. joulukuuta 2022

Täydellinen ruumis, sielu ja salkku

 


”Buy right and hold tight.”
-Rick Ferri

”If you don’t buy right, you better have some great forearms.”
-Faijan Finanssit

Radioheadin biisi Creep kuvaa hyvin melko usein tuntemaani ulkopuolisuuden ja kontrollin tarpeen tunnetta:

I don`t care if it hurts
I wanna have control
I want a perfect body
I want a perfect soul
But I`m a creep
I`m a weirdo
What the hell am I doing here?
I don’t belong here…

Painiskelen vanhenemisen ja kuoleman kanssa. Tällä hetkellä elän prime aikaani, jos mittareiksi otetaan kehon, mielen ja finanssien taso. Miten tämä kultainen ajanjakso kannattaisi elää? Mihin kannattaisi keskittyä ja minkä suhteen luovuttaa? Tuntuu, etten jaksa nykyistä tahtia enää kovinkaan montaa vuotta. 

Ehkäpä kannattaisi ottaa rennommin raha-asioiden suhteen ja keskittyä perhe-elämään ja kehon/mielen kunnossa pitämiseen? Toisaalta haluan saavuttaa nopealla aikataululla fuck you -position. Haluan yksinkertaisesti panostaa samanaikaisesti kaikkeen, mutta en tiedä, onko se realistista. 

Kun katselen lähipiiriäni, on minulla hyvällä tuurilla kolmen vuosikymmenen verran hyviä elinvuosia enää jäljellä. Olen siis jo ylittänyt elämäni puolivälin. Eläkeiän saavutettuani olen todennäköisesti jo raihnaisessa kunnossa, jolloin rahastakaan ei ole enää yhtä paljon hyötyä. 

Vanheneminen ja rapautuminen ahdistavat. Olen yrittänyt parhaani mukaan taistella tuota rapautumista vastaan, vaikka tiedänkin sen olevan peli, jota en voi voittaa. Fyysisillä uroteoilla saan usein uskoteltu itselleni olevani yhä parikymppinen. Suoritan elämää yhä liikaa. Olen edelleen liiaksi tapojeni ja pakkomielteideni orja. 

Ehkäpä lähivuodet minun kannattaisi keskittyä enemmän perhe-elämään. Treenaamiseen pitäisi löytää vielä enemmän iloa totisen suorittamisen sijaan. Töiden suhteen saattavat lähivuodet joka tapauksessa olla aavistuksen verran kevyemmät, joten lyhennettyä työaikaa ei liene järkevää vielä tehdä. Raha-asioiden miettimistä pitäisi vähentää, sillä siihen kuluu aivan liikaa aikaa ja energiaa. Sitten aikanaan kun lapsi on jo kasvanut ja alan olla raihnaisempi, voisin alkaa panostamaan enemmän esimerkiksi matkusteluun ja töiden vähentämiseen. 

Pitää yrittää nauttia nyt niistä asioista, jotka ovat tälle elämänvaiheelle uniikkeja. 


lauantai 12. marraskuuta 2022

Mikä on sijoittamiseni Endgame?



Miksi sijoitan? Mikä on koko homman Endgame? Mikä on realismia ja mikä harhaista unelmaa? Näitä asioita olen viime aikoina miettinyt. 

Vastausta pohtiessa on tietysti lähdettävä perusteista eli siitä, kuka minä olen:

1. Neuroottinen: ahdistun aika helposti. Liiallinen kiire näkyy ahdistuksena, ärtymyksenä, ylikierroksina, väsymyksenä tai alakuloisuutena. Toisaalta olen periksiantamaton, mikä vain pahentaa esim ahdistusta ja väsymystä. Myöskin pitkät lomat alkavat lopulta useimmiten ahdistamaan, varsinkin jos ei ole tarpeeksi mielekästä tekemistä. Mielekäs tekeminen on usein myös melko tyyristä. Mikäli vain lorvailen, näen viikatemiehen joka kulman takana ja uskon kuolevani hetkenä minä hyvänsä. Lisäksi minun on pakko sopivisssa määrin rasittaa/kiusata itseäni, jotta kokisin elämäni merkitykselliseksi ja saisin tarvittavat dopamiinikiksit. Työ on tähän useimmiten ihan hyvä väline. 

2. Introvertti: viihdyn hyvin myös omissa oloissani. Liiallinen sosiaalisuus vie energiaa. Toisaalta ahdistun, jos elän vähänkään pidempään erakon elämää. 

3. Nuukuus ja ahneus. En pysty tuhlaamaan hyvällä omallatunnolla isoja määriä rahaa. Vaikea kuvitella, että kykenisin tuhlaamaan suurinta osaa sijoittamistani rahoista. Maltillisia määriä ehkäpä voisin. Tykkään tienata rahaa, sillä raha saa minut tuntemaan itsenä voimakkaaksi. Kasvava salkku symbolisoi elinvoimaa, kehittymistä ja kuolemattomuutta.

4. Olen tunnollinen. Tämä on kaksiteräinen miekka. Etenkin töissä hoidan tunnollisesti työtehtävät. Tämä saattaa toki liittyä myös neuroottisuuteen. Jos töitä on liikaa, alkaa ahdistaa kaikki hoidettavat asiat. Toisaalta nautin ponnistelusta. Taidan myös tykätä rutiineista.

5. En keksi viidettä merkittävää asiaa, vaikka numero viisi olisikin miellyttävä luku. Numero neljä ilmeisesti ahdistaa. En koskaan esim tarkista ovia neljää kertaa, vaan tarkistan ne joko 3 tai 5 kertaa.

Näistä voisi vetää johtopäätöksen, että pitäisi pyrkiä tasapainoon, sillä kaikki ääripäät johtavat herkästi ahdistuksen, tylsistyminen ja masennuksen alhaiseen alhoon. 

Entä mistä nautin?
1. Liikunta/urheilu: näihin ei rahaa uppoa montaakaan sataa euroa vuodessa. 
2. Älylliset haasteet ja uuden oppiminen. Töissä saa vähän näitäkin.
3. Omien taitojen ja kykyjen käyttäminen äärirajoilla: mahdollistuu harrastuksissa ja töissä.
4. Kahvin juonti, piipputupakka ja kiikkustuoli: hämärässä olohuoneessa filosofointi samalla kun ulkona sataa kaatamalla ja ukkostaa. 
5. Väittelyt hyvässä hengessä. Valitettavasti moni ei osaa väitellä, vaan vetävät herneen nenään. 
6. Perheen kanssa vietetty laatuaika.
7. Hyvät keskustelut.
8. Illanistujaiset pienellä porukalla (päihteiden avustuksella tahi ilman).
9. Tilanteista, joissa voin olla aidosti avuksi. Elämälläni on silloin (lisä)merkitys.
10. Pitkistä yöunista ja riittävästä levosta. Hitaista aamuista. Pitkään valvomisesta.

Mitkä ovat haaveeni?
1. Nähdä maailmaa matkustelemalla. Matkustelussa on vain se huono puoli, että toisaalta tykkäään rutiineista. Matkoilla on vaikea pitäytyä niissä. 
2. Viettää talvisin ainakin osa ajasta jossain sopivan lämpimässä maassa. Valo ja lämpö tuovat uutta virtaa elämään keskellä pimeää talvea. Joitain vuosia sitten olin etelän lämmössä keskellä talvea. Antoi aivan uskomattoman paljon piristystä. Kaiholla muistelen kyseistä reissua.
3. Kuolla mahdollisimman vanhana ja elää terveenä mahdollisimman pitkään. 
4. Nähdä lapseni kasvavan ja pärjäävän elämässä.
5. Tehdä sen verran töitä, että jää tarpeeksi aikaa ja energiaa muullekin elämälle kuten perheelle, kavereille ja harrastuksille.
6. Olla varakas kuolemaani saakka. Jättää myös mukavasti perintöä.
7. Elää taloudellisesti huoletonta elämää.
8. Elää hyvä elämä. Olla hyödyksi yhteiskunnalle. 

Salkkuni on nyt noin 110 000€. Olen jo sen verran iäkäs, etten kykene saavuttamaan täyttä taloudellista riippumattomuutta kovin montaa vuotta ennen virallista eläkeikää. Toisaalta, olisinko onnellinen, jos lopettaisin työt ja elelisin salkkuni turvin? Yllä mainituista syistä se tuskin olisi mielenterveyteni tai onnellisuuteni kannalta paras vaihtoehto. Olisi aivan liian monta syytä ahdistua.

Sen sijaan paras ratkaisu on vihaamani kultainen keskitie. En pidä kultaisesta keskitiestä, koska se ei koskaan johda suuriin sankaritekoihin. Minun tilanteessani ääripäiden välttely on kuitenkin viisainta. 

Miltä tuo kultainen keskitie sitten käytännössä näyttäisi? Varmaankin tältä:
Tulen tekemään palkkatöitä viralliseen eläkeikääni saakka ja ehkäpä hieman vielä senkin jälkeen. Tärkeintä olisi voida tehdä töitä sopivia määriä kulloisenkin elämäntilanteen mukaisesti. Palkkani tulee ikälisien myötä toivon mukaan hieman nousemaan vuosien myötä. Ei siis ole järkevää kiristää säästöastetta nyt liian kireälle. Lisäksi Suomen verotus mahdollistaa yli 10 000€ tienaamisen vuosittain lähes nollaveroilla. Itselläni on melko OK tuntipalkka, joten tuo matalalla roikkuva hedelmä kannattanee poimia. Lisäksi keikkatöiden teko on alalllani helppoa, mikä luo lisää liikkumavaraa elämääni. 

Tämän lisäksi haluan yhä kasvattaa salkkuani sijoittamalla uutta rahaa pörssiin. Tavoitteeni on kuitenkin pikkuhiljaa kyetä tekemään talvisin ulkomaanreissuja jonnekin sopivan lämpimään maahan. Tällöin työssäjaksamisenikin paranee. Sanaan ”joustavuus” tiivistyy kaikki olennainen. Minun kannattaa aina keväisin arvioida tulevan lukuvuoden tilanne, ja ottaa elämäntilanteeseeni nähden sopivasti seuraavalle lukuvuodelle töitä. Valitettavasti niin kauan kuin olen virassa, en kyllä voi merkittävän paljon vähentää työmäärääni. Toisaalta ulkomaanreissut saattavat vaikuttaa aika paljonkin jaksamiseeni.

Autoregulation. Tuollaista periaatetta olen käyttänyt viime aikoina treeneissäni melko menestyksekkäästi. Eli treenataan aina kulloisenkin päivän energiatasojen mukaisesti. Suostutellaan keho yhteistyöhön; stimulate don’t annihilate. Olen ollut huomaavinani, että apina on tipahtanut selästäni ja olo on kaikin puolin hieman keventynyt. Enää treeneihin lähteminen ei aiheuta juuri lainkaan ahdistusta ja stressiä. Tuo treenityyli vaatii itsetuntemusta, kokemusta, malttia, älyä ja ennen kaikkea rehellisyyttä itselle. Samaa periaatetta aion soveltaa muuhunkin elämääni. Jos esimerkiksi tiedossa on rankka työvuosi, pitää erinäisin keinoin vähentää työtaakkaa. Yhtenä vaihtoehtona on työpäivien lyhentäminen. 

Lisäksi aion olla työelämässä kettumaisempi kuin aiemmin. Olen huomannut, että ne pääsevät työelämässä monella tavalla helpommalla, joilla on töykeä, tiukka tai ehdoton asenne. Kilttejä ihmisiä käytetään surutta hyväksi. Aion jatkossa siis olla tiukempi. Se olkoon minulle yksi väylä downshiftata töissä. Työstressi vähenee, mutta palkka pysyy samana. Ei ollenkaan huono juttu.

Vaikka vähentäisin opetustunnit lähes minimiin (virassa ollessani), saan silti sen verran palkkaa, että sillä pitäisi tulla toimeen ilman, että kajoan salkkuuni. Jopa sijoittaminen saattaa tuossa tilanteessa yhä onnistua. Kun ikää tulee merkittävästi lisää, yksi vaihtoehto on myös irtisanoutuminen ja siirtyminen keikkatöihin. Tämä on kuitenkin aika äärimmäinen ratkaisu, joten en sitä vielä pitkiin aikoihin edes harkitse. 

Unelmani on siis elää melko tapahtumarikasta (toisaalta aika vaatimatonta), tasapainoista, tervettä, elinvoimaista ja taloudellisesti turvattua elämää, jossa välillä pääsee myös ottamaan ansaittuja irtiottoja arjesta. Sijoituksiin ei välttämättä tarvitse koskaan kovinkaan radikaalisti koskea, sillä sopivasti töitä tehden saan elämäni toivon mukaan rahoitettua. Suurin haasteeni on pitää loputon ahneus ja kitsaus aisoissa. Ehkä iän karttuessa nämäkin särmät pikkuhiljaa hioutuvat. 

Loppukaneettina ohjeet itselleni ja ehkäpä Sinullekin:
Usko itseesi. Ole voittaja. Voittajat selviytyvät aina. 
Vaali älynlahjojasi. Älykkyys on kykyä sopeutua joustavasti ympäröivään maailmaan. 
Vaali terveyttäsi. On vaikea voittaa, jos on sairas.
Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla jo on. Kiitollisuus lisää onnellisuutta ja onnellisuuttahan me kaikki lopulta tavoittelemme.

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Zen - Näin sen saavutan


Taas pitäisi selviytyä ensi kesään saakka. Jotta elo ei olisi stressaavaa, väsynyttä ja ahdistavaa, yritän noudattaa seuraavia prinsiippejä.

1. Unta 8h/vrk. Liikuntaa 3 kertaa viikossa, mutta kevyehkösti (70-90%). Liikunnan jälkeen tulisi olla melko energinen ja virkeä olo.

2. Vähemmän nettiä (sisältää myös sijoitusmaailman neuroottisen seuraamisen).

3. Vähemmän kahvia, jotta hermosto ja mieli eivät mene ylikierroksille. 

4.  Delegointia: kaikkea ei tarvitse aina tehdä itse. 

5. Musiikin kuuntelua ja piipputupakkaa kiikkustuolissa hermoston lamaannuttamiseksi (katso kohta 3). Välillä muutakin kemiallista interventiota.

6. Mokaa välillä tahallaan ja näe, ettei siitä mitään kamalaa kuitenkaan seuraa. Esimerkiksi potkujen saamiseen pitää mokata erittäin pahasti. Ja sekin saattaisi olla vain uuden hyvän alku.

7. Enemmän hidastelua, seteleiden haistelua ja läsnäoloa. Ei kiirettä. Maailma on ollut valmis jo miljardeja vuosia. Ei ole minun eikä maailmankaikkeuden vika, jos yhteiskunta on asiasta eri mieltä. 

8. Asiat kannattaa tehdä oman harkinnan mukaan. Muiden (kuten esimiehen/kollegojen) kotkotukset voi päästää yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei kannata ottaa niitä niin vakavasti. Ei muutoinkaan kannata päätyä samaan jamaan kuin suurin osa palkkaorjista. Oman järjen käyttö on sallittua, ehkä jopa suotavaa.

9. Stressaaminen, totisuus ja hötkyily ei kannata, sillä lopussa ei odota palkinto. Ellei sitten laske kuolemaa palkinnoksi. Salkunkaan kasvuvauhti ei todennäköisesti korrelloi positiivisesti stressaamisen määrän kanssa. Asiat kannattaa ottaa huumorilla, sillä elämä ja kaikkeus on vitsi. With a deadly punchline. 

10. En keski tähän enää mitään. Miksi pitäisi olla kymmenen? Yhdeksän on ihan hyvä luku myös.  Ihmisillä on ihmeellisen epärationaalinen fiksaatio kymmenlukuihin (katso kohta 8). Vähemmän on enemmän. 

Aikalailla kaikkien yllä mainittujen kohtien tavoitteena on pitää sympaattisen hermoston kierrokset aisoissa. Sympaattisen hermoston ylivilkkaudessa ei ole mitään sympaattista. 

”Enjoy life. There is plenty of time to be dead.”

- Hans Christian Andersen


sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Orjan selviytymisstrategiat



”Work is where dreams go to die.”

- an unknown genius

 Listaan tänne (sitä mukaa kun keksin) ideoita siitä, miten voisin jatkossa jaksaa elämääni työn orjana paremmin. 

1. Teen töitä myös viikonloppuisin:

Jatkossa teen vähintään tunnin verran töitä myös lauantaisin ja sunnuntaisin. Näin tasaan työn kuormitusta pitkin viikkoa. Lomilla toivon mukaan ehdin palautua.

2. Laitan liikuntaharrastukseni ylläpidolle lokakuun alusta jouluun saakka:

Työnantajani tekee minulle vuosittain päivittäiset eturauhastutkimukset lokakuun alusta joululoman alkuun saakka. Aiemmin tuo toimenpide on tehty keitetyillä porkkanoilla, mutta viime vuonna ne vaihdettiin täysin yllättäen pesäpallomailoihin. Kuulemma keppi toimii porkkanaa tehokkaammin. Jotta kropan lihakset rektumia myöten olisivat mahdollisimman rennot, harrastan liikuntaa tulevat vuodet selvästi kevyemmin lokakuun alusta jouluun saakka. Näin toivon vähentäväni toimenpiteen fyysistä rankkuutta, ehkä samalla hieman psyykkistäkin. Tuona aikana on siis tarkoitus harrastaa vain korkeintaan ylläpitävästi. Vuoden muut kuukaudet voin panostaa harrastukseeni aavistuksen enemmän.

3. Teen työt vasurilla

Uunoa käskettiin armeijassa kirjoittamaan asiakirjat kirjoituskoneella puhtaiksi nopealla aikataululla. Uuno teki työtä käskettyään. Saattoihan siinä hieman kirjoitusvirheitä tulla, mutta aikaa säästyi. Samaa metodia ajattelin yrittää itsekin. Ja siis tämähän on myös esimieheni kehotus. 

4. EI

Työpaikallani on pari kollegaa, jotka sanovat lähes kaikkeen ei. Koitan itsekin käyttää tuota sanaa useammin.

5. Nakki piilossa nakkipiilossa

Mitä enemmän hengaa työpaikalla, sitä enemmän saa kollegoilta pyyntöjä, ehdotuksia, narinaa ja erilaisia nakkeja. Jotta nakki ei napsahda, alan vältellä kollegoja/esimiestäni parhaani mukaan ja koitan eleilläni ja vähäpuheisuudellani viestiä, että parempi olisi pysyä hieman loitommalla. Työparini kanssa hommat luistavat ja tuemme toisiamme. Häneen pidän läheiset välit.

Jatkuu myöhemmin, kuten orjuutenikin...


perjantai 17. syyskuuta 2021

Uudenlainen ote työhön

”It is not a daily increase, but a daily decrease. Hack away the unessential.”


Parempi viikko, valoisampi mieli. Edellisessä kirjoituksessani päätin, että ensi vuonna tekisin töitä vain 20 opetustuntia viikossa. Tällä viikolla stressiä on tuntunut olevan edellistä viikkoa vähemmän, vaikka tuntimääräisesti tein vähintään yhtä pitkän työviikon. Tänään mietin, mistä tuo voisi johtua. Jos työn määrä ei ole eniten jaksamista määrittävä tekijä, niin voisin ehkä ensi vuonna haluta tehdä hieman enemmän töitä, kuin vain tuon 20h viikossa. Ajattelinkin tämän lukuvuoden käyttää siihen, että opettelen tekemään työtäni hieman uudella tavalla ja asenteella.

Opettajan työn vahvuus on melko suuri autonomia. Lisäksi olen luonteeltani sellainen, että tarvitsen vahvan hallinnan tunteen. Muutoin stressaannun, ärsyynnyn ja menen ylikierroksille. Luonteelleni on tyypillistä nähdä kaikki mahdolliset uhat jo kilometrien päästä. Olen myös liian hyväntahtoinen ja helposti suostuteltava. Olen aina halunnut töissä miellyttää liikaa muita enkä ole tarpeeksi ajatellut omaa jaksamistani tai omia näkemyksiäni. Yritänkin nyt tehdä näihin asioihin jonkin verran muutoksia.

Viime vuonna olin jonkinlaisessa burn outissa ja itseluottamukseni oli jälkikäteen ajateltuna todennäköisesti melkoisen huono. Nyt, kun vihdoin olen hieman paremmissa ruumiin ja mielen voimissa, on itseluottamukseni parantunut. Tämä on varmaan vahvistanut ammatti-identiteettiäni. Enää ei tarvitse tuuliviirinä lähteä jokaiseen vouhotukseen mukaan. Ei ainakaan samalla omistautumisella. Muutoinkin minulle on taas hieman selvempää, millainen opettaja haluan olla. En ehkä ole useimmilla parametreillä mitattuna kuten muut opettajat, mutta se on ihan OK.

Tarkoituksena olisikin olla tarkoituksenmukaisempi siinä, mitä kaikkea työssäni teen ja kuinka paljon. Uskon vahvasti, että oppilaillekin on parempi, jos tehdään vähemmän mutta laadukkaammin ja ajan kanssa. Keskitytään siis ennemmin olennaiseen. Lisäksi omat hermoni eivät kestä enää juurikaan keskeytyksiä/melua, joten tulen pitämään erityisen hyvän huolen siitä, että työrauha säilyy jokaisella oppitunnilla hyvänä. Mikäli työrauha on huono, sitten ei opiskella sillä tunnilla välttämättä lainkaan, vaan tehdään työrauhaongelmalle heti jotain. Harva ei-opettaja taitaa ymmärtää, kuinka väsyttävää on olla edes pari tuntia meluisassa ympäristössä. Itse ainakin olen aivan kuitti jo parin tunnin jälkeen. 

En kuitenkaan jatkossakaan aio tehdä ylitöitä, vaan maksimissaan 22 opetustuntia viikossa. Mikäli tänä lukuvuotena saan yllä mainituin keinoin jaksamistani parannettua, saatan ensi vuonna tehdä juurikin 22 opetustuntia viikossa, eli noin 90%:n työaikaa. Tuo vauhdittaisi edes hieman FU-rahapotin kerryttämistä. Lisäksi saan ikälisän ensi syksynä, joten nettopalkan ei pitäisi ihan hirveästi laskea.

Yksi jaksamistani tällä hetkellä suunnattomasti parantava asia on erinomainen työpari. Meillä molemmilla  on samanlainen hieman musta huumorintaju. Työparini takia viihdyn työpaikallani aivan älyttömän paljon paremmin nykyään. Harvalla on tässä suhteessa asiat näin hyvin kuin itselläni. 

Aikaa ja energiaa vievän harrastukseni suhteen olen osannut toimia tänä syksynä viime syksyä älykkäämmin. Olen osannut sovittaa sen paremmin muuhun elämään ja olen oppinut suhtautumaan siihen vähemmän neuroottisesti/totisesti. Aika näyttää onnistunko tavoitteessani tehdä myös työasioita fiksummin. Tässä olisi kuitenkin kolme vuosikymmentä viralliseen eläkeikään aikaa (jos fireä ei huomioida), joten nykytyylillä en voi loputtomiin jatkaa. 

lauantai 21. elokuuta 2021

Tämä omassa työssäni mättää


Kesän alussa kirjoitin, etten enää koskaan aio tehdä ylitöitä. Se lupaus on pitänyt. Kesäloma on takana ja töitä on nyt jonkin aikaa tullut tehtyä. Jo nyt tiedän sanoa, että todennäköisesti 100%:n työaika haittaa yhä liikaa jaksamistani. Perjantaisin viimeistään on takki tyhjä enkä jaksa tehdä mitään kuin puoliväkisin.

Mikä voi näin uuvuttava ala sitten muka olla? Vai olenko vain tullut ennenaikaisesti vanhaksi kolmekymppisenä? Noh, olen opettaja. En opiskeluaikoinani osannut kuvitella, kuinka raskasta opettajan työ voi olla. 

Viimeiset kolme vuotta ovat olleet poikkeuksellisen raskaita. Tähän on varmaan vaikuttanut sekin, että työpäivän jälkeen en palaudu entiseen malliin nyt kun elämme lapsiperhearkea. Vielä muutama vuosi sitten saatoin halutessani käyttää työpäivän jälkeisen ajan kokonaan rentoutumiseen ja palautumiseen.

Mitkä tekijät sitten tekevät alastani raskaan? Omalla kohdallani olen tunnistanut ainakin seuraavat tekijät:

1. Äärimmäinen sosiaalisuus. Koko ajan joutuu olla huomion ja tapahtumien keskipisteenä sekä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Olen psykologisten testien mukaan hyvin introvertti luonne, joten jatkuva sosiaalinen vuorovaikutus tuntuu usein energiaa vievältä.

2. Kiire. Koko se aika, kun oppilaat ovat koulussa, on äärimmäisen tiukasti aikataulutettu. Oppituntien väliset ajatkin menevät useimmiten valmistelutyöhön, ongelmien ratkomiseen, palavereihin ja erinäisistä asioista sopimiseen.

3. Työmuistin ylikuormittuminen. Päivän aikana pitää muistaa hoitaa pitkä lista erinäisiä asioita ja jatkuvasti reagoida muuttuviin tilanteisiin.

4. Häly. Hälyä on käytävillä, ruokalassa ja usein oppitunneillakin. Tutkimusten mukaan aivot ja kroppa mukautuvat moneen muuhun aistiärsykkeeseen, muttei hälyyn. Opettajana olet siis usein stressaavassa ympäristössä.

5. Työnkuva on sillisalaatti. Opettaminen on vain pieni osa koko työnkuvaa. Välillä tuntuu, ettei opettamisesta meinaa tulla mitään, kun aika ja energia menee ihan muihin asioihin. 

6. Oppilaiden kotitaustat ovat kovin heterogeeniset. Yhä useampi oppilas puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea. Tämä hankaloittaa opiskelua ja opetusta. Kouluilla on kuitenkin hyvin rajalliset puitteet antaa lisäresursseja. Resurssipula näkyy monessa muussakin asiassa työssäni.

7. Jatkuvat keskeytykset. Huomiota ei voi pitää pitkään yhdessä asiassa, vaan lähes koko ajan pitää jossain määrin multi taskata. Aivot rasittuvat nopeasti työssä, jossa pitää usein vaihtaa huomion kohdetta tai pitää sietää keskeytyksiä. 

Tuossa on siis työni varjopuolia. Saman tyyppisiä ongelmia on varmaan monella muullakin alalla. Näistä asioista huolimatta koen työni merkitykselliseksi. Voisi aikaansa varmaan tuhlata paljon triviaalimpiinkin hommiin. Nyt voin mahdollisesti omalta osaltani tehdä maailmasta hieman paremman ja olla muille avuksi. Ongelma on lähinnä siinä, että työtä on määrällisesti liikaa, mikä saa sekä työn, että usein vapaa-ajankin tuntumaan raskaalta. Lisäksi vapaa-ajan harrastukseni on fyysisesti kuormittava, joten sekin lisää tarvittavaa levon määrää. Mielelläni en harrastuksestani luopuisi.

Kokeilen nyt tämän lukuvuoden tehdä ”vain” 100%:n työaikaa. Ennustan, että tuokin on yhä hieman liikaa, joten ensi kesän jälkeen voisin ottaa hieman vähemmän opetustunteja. Tämä toki pitää ensin neuvotella esimiehen kanssa, mutta uskon tuon olevan helposti sovittavissa. Koulussamme usea opettaja tekee hieman lyhyempää työpäivää. Osa tekee lyhennettyä päivää koettuaan ensin burn outin ja osa on valinnut sen ilman, että on ensin käynyt pohjalla.

Koen, että nimenomaan oppitunnit ovat työssäni eniten energiaa vaativa osa-alue. Muun työn voin tehdä yleensä rauhassa ilman keskeytyksiä ja häiriötekijöitä omaan tahtiini. Raskainta ei ole siis työpäivän pituus vaan sen intensiteetti.

Opettajan työ ja taloudellinen riippumattomuus on mielestäni mielenkiintoinen aihe. Uskon, että minun olisi melko helppo tehdä sekä lyhyitä päivän pituisia sijaisuuksia, että jopa koko vuoden mittaisia sijaisuusjaksoja. Lyhyitä sijaisuuksia ottamalla voisin pitää vain sovitut oppitunnit ja kaikki muu oheistyö jäisi opettajalle, jota sijaistaisin. Tällöin saisin rahallisen korvauksen lähes koko siltä ajalta, kun olisin töissä. Saan nyt bruttona lähes 33€ per oppitunti, joten melko vähäisillä sijaisuusmäärilläkin voisin saada melko hyvät tulot. Vain kymmenen oppituntia viikossa tekemällä saisin lähes 330€ viikossa bruttona. Tämä vastaisi kahta työpäivää. Olenkin vakavasti miettinyt, että joskus hamassa tulevaisuudessa voisin ryhtyä tekemään pelkästään sijaisuuksia. Virallliseen eläkeikään asti en usko jaksavani nykyisellä alallani, ellei työviikkoni pituus lyhenisi radikaalisti. Vaikea nähdä, että esimerkiksi 66-vuotiaana jaksaisin nykyistä tahtia paria kuukautta pidempään. 

Koska koen työni merkitykselliseksi, en välttämättä halua koskaan täysin lopettaa töiden tekoa. FIREn tavoittelu ja töiden paiskiminen rahankiilto silmissä ei ehkä opettajan ammatissa ole fiksuin valinta. Tuskin se ainakaan on oppilaiden etujen mukaista, että opettaja tekee niin paljon töitä, että on koko ajan ylirasittunut ja henkisesti jaksamisensa rajoilla. Tämä näkyy taatusti ulospäin ja heijastuu oppilaidenkin hyvinvointiin. Lisäksi koen, että nyt joudun tehdä liian usein työt kiireessä vasurilla hutaisten. Ennemmin tekisin paljon vähemmän töitä, mutta rauhassa ja kunnolla.

Mielenkiintoinen aihe on myös opettajien pitkät kesälomat. Olen huomannut, että kesäloman aikana aika saattaa käydä lopulta melko pitkäksi ja tuntuu, että jotakin puuttuu. Minulle ei siis välttämättä sovi kovinkaan hyvin vuosikausien vapaaherrailu. Tarvitsen sopivasti haasteita ja tavoitteita. Muutoin osa elämän merkityksestä tuntuu katoavan. Toki haasteita voi etsiä muualtakin kuin työelämästä, mutta omalla kohdallani sopiva määrä työtä voisi olla toimiva ratkaisu. Pitkän kesäloman varjopuoli on se, että tuntuu, että lukuvuoden aikana joutuu tehdä koko kalenterivuoden työt. Eli pitää tehdä sama määrä töitä kuin muidenkin alojen työntekijöiden, mutta lyhyemmässä ajassa.

FIREn tavoittelu on ainakin omalla kohdallani johtanut jossain määrin oman navan tuijotteluun, asioiden mittaamiseen liikaa rahassa ja liialliseen töiden haalimiseen. Elämästä on tullu jatkuva suoritus ja liian totista. En oikein edes ymmärrä, miksi olen ajanut itseni viime vuosina näin ahtaalle, vaikka Suomen kaltaisessa maassa siihen ei ole tarvetta. Varsinkaan, jos oma työ on hyvin turvattu ja on lisäksi mahdollisuus tehdä lyhennettyä työviikkoa. Miksi siis jahdata fireä, jotta voisi olla onnellinen, jos onnen avaimet ovat jo nyt taskussa? En toki aio lopettaa sijoittamista jatkossakaan, mutta yritän saavuttaa mahdollisimman pian tasapainon elämääni. 

Alensin etusivulla näkyvää minimitavoitettani. Aiempi tavoite oli 12 x elämisen vuosikulut. Nyt uusi tavoite on 10 x vuosikulut. Viime vuonna kulutin 18 600€, joten minimitavoite olisi tuolla kulutuksella vain 186 000€. Olen jo tavoitteeni puolivälissä, joten uskon saavuttavani tavoitteeni 20 vuoden sisällä melko helposti, jos vain terveys sallii töiden teon. Toisaalta en odota markkinoiden antavan jatkossa kovinkaan hyviä tuottoja, joten kuukausittaisten sijoitusten pitää rullata vastaisuudessakin.

Edit. Uusi suunnitelmani on, että syksystä 2022 lähtien opetan maksimissaan 22 viikkotunnin verran. Toivottavasti saan tämän esimieheni kanssa sovittua.

lauantai 26. joulukuuta 2020

Ostin lisää vapautta loppuelämäni ajaksi - Paljonko voisin downshiftata?

 


Tämän vuoden heinäkuussa laskin 4%-sääntöä noudattaen, paljonko voisin pitää ylimääräisiä vuosittain toistuvia lomia koko loppuelämäni ajan ilman, että olisi kovinkaan suuri todennäköisyys sille, että pääoma sulaisi kokonaan nolliin. Vastaus oli 47 vapaapäivää per vuosi. Lasketaan sama lasku uudelleen ja tehdään lisäksi vähän muitankin taloudellisen vapauden laskelmia.

Salkun koko on nyt 75 500e. Salkusta voisin vuosittain nostaa 4%:n mukaisesti:

75 500€ x 0,04 = 3020€. 

Kuukaudessa kuluni ovat tällä hetkellä noin 1500€ eli vuodessa 18000€. Päivässä kulutan 18 000€ : 365vrk = 49,32€. Lasketaan, paljonko ylimääräistä lomaa voisin pitää vuosittain:

3020€ : 49,32€ = 61,2 päivää. Eli karkeasti laskettuna (jos ei huomioida sijoitusten myynneistä koituvia veroja) voisin pitää noin 2kk ylimääräisiä lomia koko loppuelämäni ajan joka vuosi. Heinäkuun jälkeen olen ostanut 2 viikkoa ylimääräisiä lomia loppuelämäni ajaksi (61vrk - 47vrk = 14vrk). Ei hassummin mielestäni. 


Kuinka radikaalisti voisin downshiftata?

Jos voisin nykysalkkuni turvin lomailla 2kk edestä vuosittain, pitäisi kalenterivuoden loput 10kk kattaa töitä tekemällä. Koska melko iso osa nettotuloista jää säästöön, ei minun kuitenkaan tarvitsisi tehdä töitä koko 10 kuukautta. Kymmenessä kuukaudessa kulutan 1500€/kk  x 10kk = 15 000€. Katsotaan, voisinko tehdä kolmipäiväistä työviikkoa ja silti saada kuluni katettua. 

Peruspalkkani on ilman minkäänlaisia ylimääräisiä töitä bruttona noin 3120€/kk (lomarahoja en laskenut mukaan). Jos tekisin kolmipäiväistä työviikkoa eli 60% työaikaa, saisin bruttona kuukaudessa:

0,6 x 3120€ = 1872€. Jos tekisin tuolla palkalla vuosittain 10kk ajan töitä, vuosituloni olisivat 18 720€. Veroprosentti olisi tuolloin vain 5. Muita veroluonteisia (eläkevakuutusmaksu + työttömyysvakuutusmaksu) maksuja palkasta peritään noin 8,4%. Yhteensä siis peritään 5% + 8,4% = 13,4%. Pyöristetään tämä luku 14 prosenttiin. Käteen bruttopalkasta jää siis 86%. Paljonko jää siis palkasta euromääräisesti käteen:

1872€ x 0,86 = 1609€.

Koska kuluni ovat noin 1500€/kk, voisin tehdä kolmipäiväistä työviikkoa 10kk vuodesta ja lisäksi pitää loput 2kk lomaa. Säästöön jäisi palkasta vielä 100€/kk x 10kk = 1000€ vuodessa. En kuitenkaan huomioinut aiemmin tekstissäni voitolla olevien sijoitusten myynnistä koituvia veroja. Tämä ylimääräinen 1000€ paikkaa tuon veron ruhtinaallisesti. 

Voisin siis jo nyt downshiftata niin, että tekisin ympäri vuoden kolmipäiväistä työviikkoa ja pitää 2kk verran vielä vuosittain lomaakin.


Toinen vaihtoehto

Vaihtoehtoisesti voisin tehdä ympäri vuoden kolmipäiväistä työviikkoa ja antaa salkun kasvaa itsekseen. Mikäli saisin 4% vuosittaisen reaalituoton sijoituksilleni, olisi salkku 25 vuoden päästä 201 000€. Olisin tuolloin 62-vuotias. Voisin tuolloin jäädä ennenaikaiselle eläkkeelle (jos olisin valmis syömään salkun pääomaa), vaikka eläkeikä olisi nostettu 70 vuoteeen. 


keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Valitako flow vai taloudellinen riippumattomuus?

 


Oletko koskaan paneutunut johonkin asiaan niin vahvasti, että olet menettänyt lähes kokonaan ajan tajun? Tunti on esimerkiksi tuntunut 5 minuutilta. Samalla sinusta on ehkä tuntunut, että mikään ei voi mennä pieleen ja että kykenet aivan mihin vain. Olo voi olla jopa Jumalallinen ja tuntuu ettei sinua erillisenä olentona ole edes olemassa. Tuntuu, ettet tiedä missä sinä loput ja ulkoinen maailma alkaa. Tunne itsestä katoaa ja olet yhtä universumin kanssa. Jos edes osa näistä kokemuksista on sinulle tuttuja, olet todennäköisesti tuolloin ollut flow-tilassa. 

Itse olen päässyt voimakkaimpiin flow-tiloihin urheillessa. Suoraan sanottuna olotila on tuolloin parhaimmillaan Jumalallinen, kokemus ajasta ja itsestä katoaa ja tuntuu, että jaksan ja kykenen tehdä mitä vain. Tuntuu, että asiat vain tapahtuvat ilman minkäänlaista tietoista suunnittelua tai psyykkistä ponnistelua. Koko tietoisuus fokusoituu vain yhteen asiaan. Ajatukset eivät harhaile, vaan ne pysyvät koko ajan äärimmäisen tarkasti siinä, mitä juuri nyt tapahtuu ilman ennakkoluuloja, toiveita, epäröintiä taikka itsetietoisuutta. Tila on äärimmäisen rauhallinen, mutta toisaalta samalla kiihdyttävä ja addiktoiva. Voin kuvitella, että esihistoriassa ihmiset ovat olleet tässä tilassa esimerkiksi metsästäessään ja että siitä on ollut merkittävää etua koko lajimme selviytymisen kannalta. 

Urheilun lisäksi jonkinlaiseen, joskaan en yhtä vahvaan, flow-tilaan olen päässyt esimerkiksi lukiessani, kirjoittaessani, keskustellessani mielenkiintoisista asioista ja hyvää elokuvaa katsoessani. Hyvinä päivinä olen päässyt siihen myös töissä ollessani. Mutta miksi kirjoitan tästä blogissani? Siksi, että olen huomaamattani luonut arjestani sellaisen, ettei se edesauta flow-tilaan pääsyä. Olen usein väsynyt, kiireinen ja teen liikaa töitä. Töitä teen siksi paljon, että saisin rahan avulla hankittua lisää vapautta. 

Voisiko kuitenkin olla, että haluan ennemminkin elämää, jossa olen usein flow-tilassa? Voisinko saavuttaa tuollaisen elämän heti, vaikka sijoitusvarallisuutta onkin vasta melko vähän? Vai kannattaisiko nyt vain painaa kovaa työelämässä, jotta salkku paisuisi mahdollisimman nopeasti ja ajatella, että myöhemmin voin sitten alkaa nauttia enemmän elämästä?

Alun perin törmäsin flow-termiin varmaankin noin 20-vuotiaana luettuani psykologi Mihaly Csikszentmihalyin kirjan aiheesta. Jo kirjan takakannen luettuani tiesin tasan tarkkaan, miltä tuo flow-tila tuntuu. Tuota tilaa olen jahdannut siitä lähtien, kun joskus lapsena siihen ensi kertoja pääsin. Valitettavasti siihen ei kovin helposti pääse. Ei varsinkaan tietoisesti jahtaamalla sitä eikä varsinkaan, jos elämässä on paljon stressiä ja pakollisia arjen kiireitä, jotka häiritsevät keskittymistä. Pelkkä asioiden suorittaminen ei ole yhtä kuin flow.

Csikszentmihalyi kuvailee kahdeksan tekijää, jotka usein liittyvät flow-tilaan ja jotka edesauttavan siihen pääsyä:

1.Tehtävällä on selvät päämäärät. 

2. Yksilön keskittyminen on täydellistä.

3. Oman minän arviointi vähenee.

4. Ajantaju katoaa.

5. Saa koko ajan välitöntä palautetta siitä, miten tehtävä sujuu.

6. Tehtävä ei ole liian vaikea tai liian helppo. Yksilö selviää tehtävästä, kun tuo tehtävään kaikki taitonsa. Tilanne on sopivan haastava ja siinä menestyminen luo virtauskokemuksen. Liian vaikea tehtävä sen sijaan luo ahdistusta kun taas liian helppo tehtävä aiheuttaa tylsistymistä.

7. Yksilöllä on tunne, että kykenee kontrolloimaan tilannetta. 

8. Tehtävä on itsessään palkitseva. Sillä on itseisarvo. 

Työssäni on paljon tekijöitä, jotka mahdollistavat flow-tilaan pääsyn. Työ on ensinnäkin melko luovaa ja minulla on aika vapaat kädet päättää asioista. Työllä on usein myös melko selvät päämäärät, saan jatkuvaa palautetta ja sillä on itseisarvo. Flow-tilaan pääsyä hankaloittavat toistuvat keskeytykset sekä tiukka aikataulu, josta ei yleensä voi joustaa. On vaikea saada kontrollin tunnetta. Työtä on lisäksi lähes aina todella paljon ja työpäivän jälkeen on nuutunut olo. Harrastuksille ei työpäivän jälkeen useinkaan riitä energiaa flowsta puhumattakaan.

Vuosi vaihtuu lähipäivinä, joten nyt on hyvä hetki pohtia mennyttä ja asettaa uusia tavoitteita. Vuonna  2021 yritän vihdoin tehdä maltillisemmin töitä ja siirtää fokusta rahan teosta elämästä nauttimiseen. Tavoitteena voisi olla elämä, joka mahdollistaisi töissäkin päivittäin flow-tilaan pääsyn. Töitä yritän tehdä vain sen verran, että pystyn varmasti suoriutumaan niistä kunnolla. Hyvällä tuurilla pääsen jo töissä usein flow-tilaan, jolloin sitä ei tarvitse metsästää niin paljon harrastuksista. Säästöaste minulla kuitenkin on joka tapauksessa sen verran hyvä, että ilman lisätöitäkin varallisuus karttuu melko mukavaa tahtia. 

Taloudellisesti täysin riippumattomaksi en pääsisi vuosikausiin, vaikka kuinka hulluna paiskisin töitä. Vuorokauden tunnit yksinkertaisesti loppuvat kesken ja marginaaliveroprosentti syö tehokkaasti ylitöistä käteen jäävää nettopalkkaa.

 Ja vaikka pääsisinkin jollain ihmeen kaupalla nopealla aikataululla ”eläkkeelle”, tuskin olisin sen johdosta erityisen onnellinen. Loputon lomailu käy helposti tylsäksi, ellei ole todella monia harrastuksia, jotka mahdollistavat flow-tilaan pääsyn. Työ sopivissa määrin tehtynä on kuitenkin melko tehokas keino kokea sosiaalista yhteenkuuluvuutta, onnistumisen tunteita ja välillä myös flowta. Itselläni suurin haaste on päästä tuohon sopivaan balanssiin. 

Uskon, että minun on mahdollista  tehdä töitä sopivia määriä ilman, että joudun kovin radikaalisti tinkimään taloudellisen vapauden edistymisestä. Haluan nauttia elämästäni jo tänään, en vasta vuosikymmenen kuluttua. Pikkuhiljaa sijoitusvarallisuus kasvaa ja toivon mukaan se myöhemmin mahdollistaa tarvittaessa isojakin peliliikkeitä työelämässä. Alallani kyllä osa-aikatöitäkin riittää. Kyse on enemmänkin uskalluksesta hypätä ”tyhjän päälle”. Tässä kohtuullisenkin kokoinen salkku voisi toimia sopivana henkisenä laskuvarjona. 

Toisaalta voisin ottaa oppia erään nuorella iällä firen saavuttaneen suomalaisen lauluntekijän sanoista: ”Rohkeus ei oo sitä ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää vaikkei tiedä selviikö elossa.”

Rauhaisaa joulua Sinulle blogini lukija ja runsaasti flowta vuoteen 2021.


sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Onko FIREn tavoittelu merkki pakko-oireista?

 


Aloitin tämän blogin kertomalla, että terveyteni heikentyi nopeasti vuonna 2019. En ainakaan vielä kirjoita tuosta kokemuksesta. Sen sijaan kerron, mitä siitä seurasi.

Vuonna 2019 sairastuin ja pelkäsin kuolevani. Stressitasot tietysti nousivat korkeiksi ja yritin lähinnä vain selviytyä psyykkisesti päivä kerrallaan. Samoihin aikoihin kaksi lähimmäistäni kärsi pahoista terveyshuolista. Huomasin, että asioita on jossain määrin helppo paeta töitä tekemällä. Elin pitkään kovassa stressissä ja ahdistuksessa. Sain myös rajun paniikkikohtauksen. Lisäksi muutamana yönä heräsin siihen, että olin hikoillut yövaatteeni  aivan märiksi. Vaihdoin vaatteet ja jatkoin unia. Heräsin siihen, että tärisin kylmissäni. Samalla kadotin ruokahalun, jota paikkasin syömällä paljon suklaata ja muita herkkuja. 

Terveydentilani parani ajan saatossa ja lääkäreiden mukaan olen nyt terve. Ongelma vain on, etten kykene täysin uskomaan sitä. Usein ajattelen, että mitä jos sisälläni sittenkin kytee vakava sairaus, joka tulee esiin vielä myöhemmin. 

Kävin jokin aika sitten lääkärissä. Täytin kyselyt liittyen ahdistuneisuuteen, masennukseen sekä pakko-oireisiin. Tuloksena oli, että olen kohtalaisesti ahdistunut, minulla on lieviä masennuksen oireita ja merkittäviä pakko-oireita. Pakko-oirekyselystä (OCI-R) sain 22 pistettä ja nyt uudelleen sen tekemällä sain 21 pistettä. Yli 20 pistettä on merkittävien pakko-oireiden raja. Olen siis juuri ja juuri tuon rajan yläpuolella. Testi on suuntaa antava, mutta hämmästyksekseni lääkäri ehdotti siirtymistä ssri-lääkitykseen.    

Tämä ehdotus tuli täysin puun takaa. En koe olevani psyykkisesti sairas. Koen, että meneillään on todella stressaava elämänvaihe, ja seurauksena on kaikenlaista psyykkistä oireilua. Uskon saavani mielialani kuntoon tekemällä muutoksia elämääni. Pillereitä en todellakaan aio ruveta popsimaan.

Ennen lääkärin kanssa jutustelua en ollut edes ajatellut, että kärsisin pakko-oireista. Olen toki tiennyt, että minulla niitä on aina jonkin verran ollut. Esimerkiksi lapsena toistelin usein erilaisia numerosarjoja mielessäni. Asiaa nyt enemmän pohdittuani on pakko kyllä todeta, että pakko-oireet ovat lisääntyneet vuoden 2019 tapahtumien jälkeen. Olen vasta viime päivinä havahtunut, millaisia pakko-oireita minulla onkaan. Olen tehnyt niitä niin alitajuisesti, etten niitä juuri ole edes tiedostanut. Tässä lista pakko-oireistani:

Tarkistan useaan kertaan, että ovet menevät varmasti lukkoon. Tarkistan useita kertoja, että laskujen viitenumerot ovat oikein. Nakutan välillä hampaillani tiettyä numerosarjaa tietyllä rytmillä (tätä ei edes vaimoni ole huomannut). Tarkistan jääkaapin oven kun käyn yöllä vessassa ja juon vettä. Varmistan, että vesihana menee kiinni (useimmiten 3 kertaa). Parkkeerattuani auton, tarkistan perusteellisesti, että valot eivät jääneet päälle. Samoin startatessani auton tarkistan  käsijarrun useita kertoja. Varmistan hyvin huolellisesti, että herätyskellon herätys on varmasti päällä. Tarkistan useita kertoja, että kaikki tavarat ovat mukana, kun lähden esimerkiksi töistä tai harrastuksista. 

Näitä pakko-oireita minulla on vain kun olen yksin ja vain näissä tietyissä asioissa. Muut eivät siis niistä tiedä (esimerkiksi töissä). Vaimokaan ei niitä pahemmin ole huomannut. Lisäksi  minulla on olo, että kykenisin ne lopettamaan milloin vain. Oireilu on myös määrältään niin vähäistä, että koen kyselyn tuloksen olevan kohdalllani väärä. 

Tämän lisäksi silloin tällöin huomaan ajattelevani, että miten noloa olisi, jos nyt yhtäkkiä löisin tai sylkäisisin keskustelukumppaniani (esim töissä). Näihin ajatuksiin ei liity aggressiota vaan ne ovat tietynlaisia pelkoja siitä, että menetän itsekontrollini ja teen jotain sosiaalisesti täysin peruuttamatonta, jota ei voisi enää millään paikata. Kuulemma tämän tyyppiset ajatukset ovat yleisiä pakko-oireita. Minulla niitä esiintyy kyllä hyvin harvakseltaan.

Olen aina pitänyt näitä oireita täysin harmittomina ja lähinnä vain huvittavina. En aina edes huomaa niitä tekeväni. Lääkärin mielestä ne liittyvät siihen, että en kykene vieläkään ajattelemaan, että olisin jo terve. Olen itse aikalailla eri linjoilla. Aikaa noihin pakko-oireisiin ei mene paljon mitään ja ne liittyvät lähes pelkästään yllä kirjoittamiini asioihin. Minulla pakko-oireet eivät esimerkiksi liity lainkaan hygieniaan tai siihen, että tavarat pitäisi olla tietyssä tarkassa järjestyksessä. 

Vastaamon sivuilta luin tänään, että kohtuuton säästäväisyys on myös yksi pakko-oireisen häiriön ilmenemismuoto. Aloin miettiä, että onko taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluni merkki mielenterveyden häiriöstä? Palaan tähän asiaan kirjoituksen loppupuoliskolla. 

Ahdistus, stressi ja masennusoireet

Pakko-oireiden lisäksi olen yhä usein ahdistunut ja stressaantunut. Ahdistus ilmenee usein esimerkiksi töissä niin, että välillä on olo, etten saa hengitettyä normaalisti. Pahimpina hetkinä tuntuu, että olen joutunut patoamaan ahdistusta sisääni niin pitkään, että jonain hetkenä joko luhistun tai räjähdän. Tämän lisäksi en siedä enää esimerkiksi melua samalla tavalla kuin ennen. Lisäksi meinaan hermostua nykyään melko herkästi vaikka olen luonteeltani rauhallinen. Töissä patoan tuon hermostuneisuuden sisääni. Töissä ahdistusta, levotonta oloa ja hermostuneisuutta aiheuttavat loputon kiire, jatkuvat keskeytykset ja hirveä lista erilaisia työtehtäviä.

Olen huomannut, että on vaikea olla samaan aikaan ahdistunut/pelokas ja vihainen. Tunnenkin silloin tällöin vihaa ja katkeruutta, jota en yleensä osaa paikallistaa keneenkään tiettyyn henkilöön. Toisaalta pelkään menettäväni kontrollin, jos joku kysyy, miten jaksan/menee. Yleensä tuo on helppo kuitata sanomalla että ihan hyvin. Yhtenä päivänä sitä kuitenkin minulta kysyttiin todella aidosti tarkoittaen. En kyennyt hoitamaan tilannetta kovinkaan viileästi...

Lisäksi urheilua harrastaessani sykkeeni ei enää tunnu palautuvan samalla lailla kuin ennen, vaan se pysyy koko ajan melko korkealla. Välillä tulee todella heikko olo, pyörryttää, pumppu hakkaa todella lujaa, naama menee vitivalkoiseksi, raajat menevät täysin voimattomiksi ja kädet tärisevät.  Olo normalisoituu vain jos makaan paikallani 10-15 minuuttia. Jos koitan nousta ylös tuota ennen, tuntuu, että taju lähtee hetkenä minä hyvänsä. Lisäksi on erilaisia kipuja, jumeja ja oireita lihaksissa.

Arkiaamuisin on usein olo, etten jaksaisi nousta. Lisäksi palelen nykyään herkästi, mikä on varmaankin merkki liian vähäisesta nukkumisesta. 

Tiivistettynä voisi todeta, että olen ajanut itseni aika loppuun. Ensin tein FIREnkiilto silmissä kahta työtä parin vuoden ajan, jonka jälkeen sairastuin. Sairastumiseni jälkeen en ole pysähtynyt vaan lähinnä koittanut pitää itseni kiireisenä. 

Voisiko elämän kenties elää hieman helpomminkin? Miksi tavoittelen niin vimmatusti taloudellista riippumattomuutta? Onko sekin osa pakko-oireitani? Itseään on vaikea objektiivisesti analysoida, mutta oma kokemukseni on, että oma työni ja alani on aivan liian kuluttava. En tule jaksamaan tällä alalla eläkeikään saakka. Toisaalta nyt olisi hyvä hetki todeta, että olen löytänyt omat jaksamisen rajani, ja tehdä jatkossa vähemmän töitä. Saattaisin jopa nauttia työstäni kun stressitasot laskisivat. Ehkäpä ajatukset siitä, etten sittenkään ole terve, samalla vähenisivät. 

Koen, etten ole psyykkisesti sairas. Koen, että olen reagoinut terveellä tavalla henkisesti raskaisiin asioihin. Lisäksi koen, että yhteiskunta (työni) ei ole terveellä pohjalla. Krishnamurtin sanoin: it is no sign of health to be well adjusted to a profoundly sick society. Ainakin omassa työssäni on moni asia vialla. En ole työpaikallani ainut, jolla on vaikeaa jaksamisen kanssa. Useampi on kokenut jonkin asteisen burn-outin jossain vaiheessa työuraansa. Toisaalta on ristiriitaista tehdä hulluna töitä, jotta voisi myöhemmin tehdä vähemmän töitä. Olen kuitenkin liian kärsimätön, jotta olisin voinut kasvattaa salkkuani esimerkiksi vain 300€/kk. Olen ihan tyytyväinen, että olen väkisin painanut töitä niin paljon, että nyt salkun koko on jo ihan mukava. Korkoa korolle alkaa jo purra tässä mittaluokassa.

En kertonut lääkärilleni säästeliäisyydestäni. Veikkaan, että sekin ominaisuus olisi tulkittu suoraan pakko-oireeksi. Pakko-oirekyselyssä oli kysymyksiä myös tavaran hamstraamisesta. Niihin oli vaikea vastata, sillä omistan vähän tavaraa. Minimalistina elämä tuntuu kevyemmältä. Toisaalta kaapeista löytyy kaikenlaista turhaa krääsää, lippua ja lappua. Itse pistän sen kyllä melko puhtaasti laiskuuden piikkiin. 

Lääkärin mukaan syytä pakko-oireisiin ei tiedetä, mutta stressi kuulemma pahentaa niitä. Syy voi olla geneettinen tai syitä voi olla esimerkiksi lapsuusajan traumat ja kokemukset. Oma lapsuuteni oli kyllä melko ahdistava. Tunnelma perheessäni oli kireä ja ongelmista vaiettiin. Murheellisten laulujen maa -kappale oli jossain määrin oma lapsuuskokemukseni. Minun roolini perheessäni oli sivustakatsoja. Vetäydyin omiin oloihini ja yritin keskittyä harrastuksiini. Hoidin koulut ja muutkin vastuut kunnolla, koska en halunnut enempää keikuttaa uppoavaa venettä. Kaipasin VAPAUTTA. Ajattelin teininä, etten itse hanki ehkä koskaan perhettä, sillä en halunnut enää koskaan joutua samanlaiseen henkiseen vankilaan. En halua nyt isänä siirtää samanlaista kireää tunnelmaa ja ahdistusta tyttärelleni.

Minulla on yhä aika vahva vapauden kaipuu. Mietin, voisiko syynä olla lapsuusajan kokemukseni. FIREn tavoittelu saattaa ainakin jossain määrin olla minulla yritys saada hankittua tuo epämäääräinen vapaus. 

Toisaalta olen hyvin pienestä pitäen ollut todella säästeliäs ja kuluttanut rahaa harkiten. Koen, että se on enemmänkin ominaisuus, ei vika tai sairaus. Toki ymmärrän, että vain pienellä joukolla ihmisistä psykologinen profiili on sellainen, että se mahdollistaa ison säästöprosentin. Pitää olla melko eksentrinen luonne, että jaksaa säästää ja sijoittaa vuosikymmeniä firen saavuttaakseen. Uskon, että tämä on aika pitkälti geneettistä.

Kirjoituksesta tuli epämääräinen ajatusten virta, josta puuttuu punainen lanka. Se saa jäädä tällaiseksi, sillä  minulla ei edelleenkään ole vastauksia, mikä asia johtuu omalla kohdallani mistäkin. Yritän pikkuhiljaa opetella rennompaa elämää. Töitä riittää paljon vielä kesään saakka. Ottamani lisätyöt aion hoitaa sinne saakka, mutta samalla yritän saada stressitasoja hieman alemmas.

lauantai 7. marraskuuta 2020

Elämäni - Matkalla burnoutiin

 


Firen tavoittelun saattaa joku vetää melko överiksi. Oma elämäni on ehkäpä esimerkki tällaisesta. Alla lyhyesti viikoittainen arkeni. Saman tyyppistä tahtia olen ylläpitänyt jo ainakin kolme vuotta. Ja tätä pitäisi vielä jaksaa kesään saakka. Sitten pitäisi kyetä hieman downshiftaamaan. 

Arkena: Herätys klo 5.55. Töistä kotiin klo 17-18 ( välillä klo 16 tai 19). Pitkä työmatka venyttää työpäivää. Välillä rästitöitä myös viikonloppuisin.

Urheiluharrastus perjantaisi, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Kotitöissä auttamista päivittäin eli ns. lapsiperhearkea. 

Unta viikolla 6-7h ja viikonloppuisin 7-9h.

Aikoinaan tein lisäksi sivutyötä viikolla tai viikonloppuisin.

Hyviä puolia tässä on ollut salkun hieman nopeampi kasvutahti, mutta mielestäni se on ollut melko vaatimatonta työmäärään ja stressiin nähden. Valtiolle olen tosin ollut hyvä veronkeruun kohde, kun ylitöistä on noin puolet mennyt veroihin. Miinuksena on ollut jatkuvaa stressiä, väsymystä, terveydellisiä ongelmia ja vaikeuksia sovittaa työtä elämän muihin osa-alueisiin. 

Nyt on tavoitteena enää jaksaa kesään asti tällä tahdilla. Pitkältä ajalta tuo kyllä tuntuu, mutta ehkäpä sen jaksaa, kun karsii kaikesta muusta. Olkoon tämä kirjoitus muistutus tulevaisuuden itselleni siitä, ettei tällaisessa tahdissa ole mitään järkeä. Kun hullulle antaa ilmapallon, se puhaltaa sen puhki. 

Tällä kertaa en jaksa kirjoittaa pidempää sepustusta aiheesta. Se kertonee omaa tarinaansa jaksamisestani tällä hetkellä.

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit