keskiviikko 10. elokuuta 2022

Zen - Näin sen saavutan


Taas pitäisi selviytyä ensi kesään saakka. Jotta elo ei olisi stressaavaa, väsynyttä ja ahdistavaa, yritän noudattaa seuraavia prinsiippejä.

1. Unta 8h/vrk. Liikuntaa 3 kertaa viikossa, mutta kevyehkösti (70-90%). Liikunnan jälkeen tulisi olla melko energinen ja virkeä olo.

2. Vähemmän nettiä (sisältää myös sijoitusmaailman neuroottisen seuraamisen).

3. Vähemmän kahvia, jotta hermosto ja mieli eivät mene ylikierroksille. 

4.  Delegointia: kaikkea ei tarvitse aina tehdä itse. 

5. Musiikin kuuntelua ja piipputupakkaa kiikkustuolissa hermoston lamaannuttamiseksi (katso kohta 3). Välillä muutakin kemiallista interventiota.

6. Mokaa välillä tahallaan ja näe, ettei siitä mitään kamalaa kuitenkaan seuraa. Esimerkiksi potkujen saamiseen pitää mokata erittäin pahasti. Ja sekin saattaisi olla vain uuden hyvän alku.

7. Enemmän hidastelua, seteleiden haistelua ja läsnäoloa. Ei kiirettä. Maailma on ollut valmis jo miljardeja vuosia. Ei ole minun eikä maailmankaikkeuden vika, jos yhteiskunta on asiasta eri mieltä. 

8. Asiat kannattaa tehdä oman harkinnan mukaan. Muiden (kuten esimiehen/kollegojen) kotkotukset voi päästää yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei kannata ottaa niitä niin vakavasti. Ei muutoinkaan kannata päätyä samaan jamaan kuin suurin osa palkkaorjista. Oman järjen käyttö on sallittua, ehkä jopa suotavaa.

9. Stressaaminen, totisuus ja hötkyily ei kannata, sillä lopussa ei odota palkinto. Ellei sitten laske kuolemaa palkinnoksi. Salkunkaan kasvuvauhti ei todennäköisesti korrelloi positiivisesti stressaamisen määrän kanssa. Asiat kannattaa ottaa huumorilla, sillä elämä ja kaikkeus on vitsi. With a deadly punchline. 

10. En keski tähän enää mitään. Miksi pitäisi olla kymmenen? Yhdeksän on ihan hyvä luku myös.  Ihmisillä on ihmeellisen epärationaalinen fiksaatio kymmenlukuihin (katso kohta 8). Vähemmän on enemmän. 

Aikalailla kaikkien yllä mainittujen kohtien tavoitteena on pitää sympaattisen hermoston kierrokset aisoissa. Sympaattisen hermoston ylivilkkaudessa ei ole mitään sympaattista. 

”Enjoy life. There is plenty of time to be dead.”

- Hans Christian Andersen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit