keskiviikko 3. elokuuta 2022

Tik, tak, tik, tak…


Viimeiset 11 vuotta olen elänyt kuin kyseessä olisi kilpailu tai urheilusuoritus. Sijoitusharrastus on viimeisen 7 vuoden aikana vain pahentanut tilannetta. Perhe-elämä, sijoittaminen, urheiluharrastus, työ ja muu sosiaalinen elämä. Jokaiseen tai edes useaan noista on vaikea panostaa samanaikaisesti kunnolla ilman, että meinaa palaa loppuun. Kaikki asiat alkavat helposti tuntua vaivalloisilta suorituksilta. Ja seuraavana päivänä toivon mukaan jaksaa taas alkaa kaiken alusta.

Väsynyt, jännittynyt, ylivirittynyt, levoton, ahdistunut ja tulevassa elävä. Haluaisin olla virkeä, levollinen, rentoutunut, hetkessä oleva, huoleton ja innostunut. Viimeiset pari päivää ovat tuntuneet poikkeuksellisen levollisilta. Pahoin pelkään tämän kuitenkin olevan vain tyyntä myrskyn edellä. Syksyllä kun työstressi pahenee saatan löytää itseni taas syvältä. Arjen stressitekijät huuhtovat helposti mennessään. Ei näe enää metsää puilta. 

Yritän luopua asioista. Vähemmän jäykkää suunnitelmallisuutta ja enemmän spontaaniutta. Jos saisin tietää kuolevani pian, en voisi sanoa, että olen viime vuodet elänyt kovinkaan viisaasti. Kaduttaisi, että olen elänyt kuin vuosia olisi paljonkin hukattavaksi.

Myös sijoittamisen olen vetänyt liian kireäksi. Siksi lähiajat sijoitan vain noin 600€/kk. Pitkällä tähtäimellä tavoite on sijoittaa vähintään 20% nettopalkasta. Liian kova tavoite (eli sijoittaa mahdollisimman paljon) tuntuu hitaasti kiristyvältä hirttoköydeltä kaulassa. Ajan myötä hengittäminen käy kovin tukalaksi. 

Marihuanan polttelu ei ole terveellistä, mutta omalla kohdallani se saattaisi olla askel parempaan. Ayahuasca-trippi voisi myös antaa tarpeellista itseymmärrystä tilanteestani. 

Olen kuin Peter Pan, poika joka ei koskaan halunnut kasvaa isoksi ja joka luuli elävänsä ikuisesti. Peter Panin pahin vihollinen oli Kapteeni Koukku. Peter Pan katkaisi koukun käden ja syötti sen krokotiilille. Krokotiili oli koukun käden lisäksi syönyt myös kellon, joten sen lähestymisen saattoi kuulla jo kaukaa kellon tikityksen avulla. Kapteeni Koukku ei voinut sietää kellon tikitystä. Miksiköhän…

Tätä kirjoittaessani istun tapani mukaan olohuoneeni pimeydessä rakkaassa keinutuolissani ja polttelen piippuani. Hiljaisuuden rikkoo vain seinäkelloni tikitys. Tik, tak, tik, tak… Sekunti sekunnilta aikani käy yhä enemmän vähiin. Hetki toisensa perään lipuu unholaan. 

On korkea aika lopettaa elämästä unelmointi ja alkaa elää unelmaani. Elämä ei ole kenraaliharjoitus eikä krokotiilia pääse pakoon, vaikka kuinka pakenisi tulevaisuuden pilvilinnoihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen seitsemän vanhaa blogikirjoitustani. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi ...

Suosituimmat tekstit