lauantai 7. marraskuuta 2020

Elämäni - Matkalla burnoutiin

 


Firen tavoittelun saattaa joku vetää melko överiksi. Oma elämäni on ehkäpä esimerkki tällaisesta. Alla lyhyesti viikoittainen arkeni. Saman tyyppistä tahtia olen ylläpitänyt jo ainakin kolme vuotta. Ja tätä pitäisi vielä jaksaa kesään saakka. Sitten pitäisi kyetä hieman downshiftaamaan. 

Arkena: Herätys klo 5.55. Töistä kotiin klo 17-18 ( välillä klo 16 tai 19). Pitkä työmatka venyttää työpäivää. Välillä rästitöitä myös viikonloppuisin.

Urheiluharrastus perjantaisi, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Kotitöissä auttamista päivittäin eli ns. lapsiperhearkea. 

Unta viikolla 6-7h ja viikonloppuisin 7-9h.

Aikoinaan tein lisäksi sivutyötä viikolla tai viikonloppuisin.

Hyviä puolia tässä on ollut salkun hieman nopeampi kasvutahti, mutta mielestäni se on ollut melko vaatimatonta työmäärään ja stressiin nähden. Valtiolle olen tosin ollut hyvä veronkeruun kohde, kun ylitöistä on noin puolet mennyt veroihin. Miinuksena on ollut jatkuvaa stressiä, väsymystä, terveydellisiä ongelmia ja vaikeuksia sovittaa työtä elämän muihin osa-alueisiin. 

Nyt on tavoitteena enää jaksaa kesään asti tällä tahdilla. Pitkältä ajalta tuo kyllä tuntuu, mutta ehkäpä sen jaksaa, kun karsii kaikesta muusta. Olkoon tämä kirjoitus muistutus tulevaisuuden itselleni siitä, ettei tällaisessa tahdissa ole mitään järkeä. Kun hullulle antaa ilmapallon, se puhaltaa sen puhki. 

Tällä kertaa en jaksa kirjoittaa pidempää sepustusta aiheesta. Se kertonee omaa tarinaansa jaksamisestani tällä hetkellä.

3 kommenttia:

  1. Eikai veroihin mene puolet ylitöistä lopullisessa veroituksessa jos et tienaa aiavan mahdottomasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://www.taloustaito.fi/blogit/janne-kalluinen/mita-palkankorotuksesta-tai-bonuksesta-jaa-kateen/#1d9c9a6c

      Poista
    2. 3500e/kk bruttona tienatessa menee aikalailla tasan puolet ylitöiden tai palkankorotuksen tuloista veroihin vuoden lopullisessa verotuksessa.

      Poista

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit