Vala valoisassa Valamossa

Olin Valamon luostarissa meditoimassa ja kiduttamassa lihaa muutaman viikon ajan. Retriitti teki hyvää. Pohdin ennen kaikkea nykyistä elämänvaihettani, tulevia vuosia sekä vuosikymmeniä. 

Kesään 2029 saakka sijoitan 1000€/kk. Tuona aikana elämässäni tulee tapahtumaan todennäköisesti monia muutoksia. Tyttäreni esimerkiksi kasvaa sen verran isoksi, että moni asia tulee arjessa tämän myötä helpottumaan. Töissä ei myöskään kovin suuria muutoksia tänä aikana todennäköisesti ole luvassa, joten sieltä tulee elämään vakautta. Uskon, että työt saan hoidettua lähivuosina melko vähäisellä stressillä, vaikka teenkin 100% työaikaa. Muiden läheisten ihmisten suhteen saattaa murheita tulla, mutta se on sitten vain kestettävä.

Yritän nämä seuraavat neljä vuotta keskittyä henkiseen hyvinvointiin ja koitan vältellä ylimääräistä stressiä.  Esimerkiksi salitreenit yritän tehdä niin, että niistä koituu mahdollisimman vähän ahdistusta ja rimakauhua. Lihasmuisti kyllä aikanaan hoitaa homman kotiin jos ja kun alan taas myöhemmin panostamaan (lue horkkamaan) neuroottisemmin. Nämä elämän ruuhkavuodet pitää vain luovia jotenkin fiksusti läpi. Olisi hyvä, jos voisi elämästä samalla nauttiakin. 

Ruuhkavuosien jälkeen aikaa ja energiaa varmaan jää enemmän harrastuksillekin. Ja jos työ vie liikaa mehuja, voin aina halutessasi tehdä lyhennettyä työaikaa. Sekin on melko varmaa, etten työntekoa lopeta ennen virallista eläkeikää. Vanhana on hyvin aikaa tehdä hieman töitäkin ja on mukavan stressitöntä kun saa varmaa ja jatkuvaa rahavirtaa kuukausittain palkan muodossa. 

Haluan nauttia jokaisesta päivästä, sillä elämä on parhaassakin tapauksessa kovin lyhyt. Olen mielestäni elämässäni kärsinyt jo aivan tarpeeksi. Jatkossa muut saavat hoitaa murehtiminen.

Tavoitteena vähästressinen loppuelämä

Olen viime päivät lueskellut kirjaa stressin vaikutuksesta terveyteen vuodelta 2004. Sen mukaan Ruotsissa väestön keskimääräinen elinikä oli naisilla 82 vuotta ja miehillä 77 vuotta. Korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevilla elinikä on keskimääräistä korkeampi. Yllättävää kuitenkin on, että esimerkiksi lääkäreiden keskimääräinen elinikä oli vaivaiset 73 vuotta. Lääkärin työ on ilmeisesti niin stressaavaa, että se lyhentää merkittävästi elinikää. Pahoin pelkään, että itsekin olen riskiryhmässä.

Olen kärsinyt liiallisesta stressistä jo hyvin pitkään osittain omasta ”syystäni” (jos leikitään, että ihmisellä olisi vapaa tahto) ja osittain ympäristöni takia. Tavoitteeni on tästä eteenpäin pyrkiä elämään loppuelämäni selvästi vähästressisemmin. Jokaisella elämän osa-alueella voisin tehdä asiat fiksummin ja terveellisemmin. Riittävän unen ja terveellisen ruokavalion lisäksi yritän panostaa jatkossa enemmän sosiaalisiin suhteisiin sekä muuttamaan treenejäni niin, että ne olisivat varsinkin psyykkisesti vähemmän stressaavia. Lihasmuisti kyllä pitää huolen siitä, että pysyn hyvässä kunnossa, vaikka en kovaa treenaisikaan. Yritän myöskin oppia ymmärtämään, että työ on vain työtä. Työni ei ole kovinkaan merkittävä tekijä universumin tulevaisuuden kannalta. Yritän myöskin muistaa, että elämästä tulee nauttia totisen puurtamisen sijaan. Kerran täällä todennäköisesti vain eletään.

Loma on loppusuoralla ja tuntuu melko hyvältä aloittaa kohta työt. Ei minulle vain sovi liian pitkä loma. Olen aivan liian nuuka luonne, jotta pitkä loma voisi olla tarpeeksi tapahtumarikas. Liian monotonista elämää tämä tällainen. Töissä on hyvä käydä, jotta saisi päivittäin onnistumisen kokemuksia ja jotta pääsisi omia ajatuskehiä ja ahdistuksia pakoon. On hyvä ajatella muutakin kuin omaa napaa päivät pitkät.

Kirjeenvaihtoa

Sain eilen tänne blogiini kommentin eräältä lukijalta. Alla hänen kommenttinsa sekä minun vastaukseni hänelle.

Morjesta vaan,

Blogiasi pitkään lukeneena koen kommentoimisen viimein aiheelliseksi. Työt tuntuvat stressaavan sinua melkoisen paljon. Sinulla on velaton asunto ja kohtuullisen kokoinen sijoitussalkku. Eihän tuollaisen suuruusluokaltaan 150 000 euron salkun tuotolla kuuhun mennä, mutta 4 prosentin tuotolla tuo vuodessa 6 000 euroa pääomatuloa, mikä puolestaan 2 000 euron kuukausikuluilla vastaa kolmen kuukauden vapaata. Kolme kuukautta on 25% vuodesta. Eli lyhennettyä työviikkoa voisi hyvin tehdä. Jos sillä saisi stressitasoa laskettua, niin se olisi varmasti omalla terveydelle pidemmän päälle erinomainen asia.

Nyt viime aikoina olet päin vastoin kirjoittanut töiden tekemisestä myös eläkeiän saavutettuasi. Ja muhkean perinnön jättämisestä tyttärellesi. Olin alunperin siinä käsityksessä, että tämän blogin ja näiden kirjoitusten oli tarkoitus olla tyttäresi perintö. Että hän oppii hallitsemaan omaa talouttaan, ymmärtää sijoittamisen ja korkoa korolle -ilmiön merkityksen. Mikä ajattelussasi siis on muuttunut? Miksi haluat jättää mahdollisimman suuren perinnön? Mikset nauti työsi hedelmistä itse? Se, että käytät pääomasi tuottoa keventämään työtaakkaasi, mahdollistaa edelleen pääoman jättämisen perintönä tyttärellesi. Lisäksi töiden keventäminen nyt mahdollistaa kaikkein arvokkaimman lahjan antamisen sekä tyttärellesi että itsellesi: voit viettää enemmän aikaa hänen kanssaan.

Itse olen vihdoin ymmärtänyt, että kaikkein arvokkainta maailmassa on aika. Sitä ei saa lisää. Paitsi että rahalla voi ostaa aikaa. Kun sijoitustuotot mahdollistavat töiden tekemisen vähentämisen, voit käyttää elämäsi tunnit miten itse haluat.

Toivottavasti saat tästä kommentistani ja kysymyksistä miettimisen aihetta.

t: Vapaahippi
https://vapaahippi.wordpress.com/

Moi Vapaahippi,

Kiitos kommenteistasi ja kysymyksistäsi. Vuosien varrella olen oppinut lisää itsestäni sekä osakemarkkinasta. En esimerkiksi usko, että koskaan kykenisin syömään merkittäviä määriä salkustani, sillä olen luonteeltani aivan liian saita ja turvallisuushakuinen. Tykkään siitä, että salkku aina vain paisuu isommaksi ja isommaksi. Kuluttaminen ja tuhlaaminen sen sijaan tuntuvat pahalta. En myöskään enää usko, että saisin salkulleni 5% reaalituoton. Odotan saavani 2-4% reaalituoton esim 30 vuoden aikavälillä. 

Stressiä koen työssäni usein liikaa ja muutoinkin kroppa menee herkästi ylikierroksille. Koen kuitenkin, että salkkuni on yhä liian pieni, jotta minun kannattaisi vähentää töiden määrää. Lisäksi alallani palkka heikkenee downshiftatessa enemmän kuin työmäärä. Samalla heikkenee myös tuleva eläke. Olen myös kilpailuhenkinen, joten egoni ei kestä ajatusta, että lähes kaikki muut työkaverini tekevät täyttä työaikaa ja tienaavat minua paremmin. Kokisin katkeruutta siitä, että minun oli taivuttava olosuhteiden pakottamina. Jätän tuon downshiftauksen niille vuosille, kun oikeasti olen burnoutin partaalla.

Olen kärvistellyt ja kituuttanut raha-asioissa koko elämäni ajan. Unelmoin siitä, että jossain vaiheessa voisin höllentää lompakon nyörejä, ja voisin kuluttaa osan palkastani turhuuksiin. Palkkani on kuitenkin niin huono, että samaan aikaan en voisi sekä downshiftata että kuluttaa ja sijoittaa.

Luonteeltani olen neuroottisuuteen eli murehtimiseen ja ahdistukseen taipuvainen. Vaikka tekisin vähemmän töitä tai lopettaisin työt kokonaan, se tuskin toisi asiaan lopullista helpotusta. Töitä tehdessä ei ehdi murehtia omia asioita, joten työnteko voi monesti jopa lievittää ahdistusta. Vaikka joskus tavoittaisin FIREn, pelkäisin jatkuvasti, että menen poikki seuraavassa pörssiromahduksessa.

Mitä varakkaammaksi olen tullut, sitä vaikeammaksi on tullut ajatus siitä, että en jättäisi kummoistakaan perintöä lapselleni. Se tuntuisi petturuudelta. 

Kaikkien näiden tekijöiden johdosta aion siis nauttia elämästä tekemällä lähtökohtaisesti 100% työaikaa ja vastapainona kuluttaa myös rahaa asioihin, jotka tuovat minulle hyvinvointia. Töitä tekemällä voin siis oikeuttaa itselleni syntisen tuhlaamisen. Ja koska eläkkeeni saattaa silti jäädä pieneksi, kannattaa minun tehdä myös eläkkeellä töitä muutaman tuhannen euron verran vuodessa, jotta minun ei tarvitsisi juurikaan kajota salkkuuni. Lisätuloilla voin tehdä elämänlaatua parantavia asioita. 

P.S. Lapsena leikkelin ja askartelin paperista ison pinon seteleitä. Tämän jälkeen täytin omistamani lelusalkun  erinäisillä tavaroilla. Niiden päälle asettelin askartelemani setelit niin, että vaikutti siltä, että salkkuni oli täynnä rahaa. Sitten kuljeskelin kodissani paikasta toiseen ja leikin rikasta. Tämä anekdootti ehkä kertoo minusta jotain olennaista. 

T. Faija