Arkkuja, polkuja, teitä ja bileitä

 

Miltäköhän tuntuu maata pimeässä arkussa metri tai pari kylmää multaa päällä?

Kun kuolen, joku saattaa muutamat kyyneleet vuodattaa, mutta hyvin nopeasti elämä jatkuu kuten aina ennenkin. Sadan vuoden jälkeen ei kukaan edes tiedä olleeni olemassa. Bileet jatkuvat ilman faijaakin.

Näin lomalla on ollut paljon aikaa miettiä kuolemaa ja kuolemista. Huomaan, että on hyvä päivittäin harrastaa liikuntaa, jotta eksistentiaalinen ahdistus ei vallan valtaa ruumista. Kylmät jalat kesähelteilläkin yhtenä tuttuna merkkinä siitä. Fyysinen rasitus väsyttää lihakset ja rentouttaa hermoston sekä mielen. Toki liiallinen intensiteetti saa aikaan aivan päinvastaisen reaktion, joten keskitie on tässäkin kultainen.

Nukun kyljelläni ja vatsallani. Muut voivat puolestani aivan vapaasti nukkua selällään kuten vainajat arkuissaan. Unihalvauskin yllättää helpommin selällään nukkuvan.

Elämäni on jo jälkimmäisellä puoliskolla, joten haluan karsia epäolennaisia asioita pois. En osta lähtökohtaisesti enää juuri mitään materiaa, sillä tavaran omistaminen orjuuttaa. Kokemuksiin voin hieman törsätäkin. En myöskään enää piittaa siitä, millaisen kuvan annan itsestäni muille ihmisille. En halua muiden mielipiteistä käsirautoja itselleni. Tykkäävät kyllä paheksua ja kontrolloida, mutta tuskinpa tuovat haudalleni kukkia. Korkeintaan käyvät ilakoimassa.

En myöskään odota hyviä asioita tapahtuvan saati toivo ihmisten toimivan etujeni mukaisesti. Jos hyviä asioita tapahtuu, olen kiitollinen, mutta en tarraudu moisiin oljenkorsiin. Tie onneen käy alhaisten odotusten kautta.

Kultainen keskitie lienee itselleni fiREn sijaan paras ratkaisu myös töiden osalta, sillä liika joutilaisuus alkaa kuitenkin ahdistamaan. Asetin kultaisen tavoitteen myös säästöasteen suhteen; 20% nettopalkasta sijoituksiin saa riittää. Jos jää enemmänkin säästöön niin hyvä, mutta en jaksa enää ottaa stressiä asiasta. Jos täytän joskus 60 vuotta, saatan lopettaa uuden rahan sijoittamisen kokonaan. Siihen saakka olisi tarkoitus kuitenkin laittaa viidennes palkkatuloista ETF:iin. Eläkkeelläkin saatan hieman hankkia palkkatöiden avulla lisätienestejä. Jos vaikka päänuppikin pysyisi hieman terävämpänä.

Huomaan, että rahasta tuli itselleni jossain vaiheessa pakkomielle. Loputon kituuttamisen ja sijoittamisen himo rajoitti kokemaani vapautta. Ajoin itseni nurkkaan, josta ei olisi ollut ulospääsyä yli vuosikymmeneen tai pariin. Absurdi ”valinta” mieheltä, joka unelmoi päivittäin vapaudesta. En uskalla lyödä vetoa sen puolesta, että eläisin terveenä Firen ikivihreisiin vuosiin saakka.

Tuo 20% säästöaste antaa vapauksia elää hieman vapaammin ja varmistaa myös sen, että tytär perii aikanaan mukavan summan rahaa. Ei sillä ikuista joutilaisuutta saa, mutta jonkinlaisen fuck you -varallisuuden. Ei tarvitse kaikkiin yhteiskunnan normeihin alistua. Voi poiketa välillä polulta.

You are living as if destined to live forever; your own frailty never occurs to you; you don’t notice how much time has already passed, but squander it as though you had a full and overflowing supply – though all the while that very day which you are devoting to somebody or something may be your last. You act like mortals in all that you fear, and like immortals in all that you desire. You will hear many people saying: ‘When I am fifty I shall retire into leisure; when I am sixty I shall give up public duties.’ And what guarantee do you have of a longer life? Who will allow your course to proceed as you arrange it? Aren’t you ashamed to keep for yourself just the remnants of your life, and to devote to wisdom only that time which cannot be spent on any business? How late it is to begin really to live just when life must end! How stupid to forget our mortality, and put off sensible plans to our fiftieth and sixtieth years, aiming to begin life from a point at which few have arrived!

- Seneca

”The Dalai Lama, when asked what surprised him most about humanity, answered "Man! Because he sacrifices his health in order to make money. Then he sacrifices money to recuperate his health. And then he is so anxious about the future that he does not enjoy the present; the result being that he does not live in the present or the future; he lives as if he is never going to die, and then dies having never really lived.”

- Dalai Lama

Vala valoisassa Valamossa

Olin Valamon luostarissa meditoimassa ja kiduttamassa lihaa muutaman viikon ajan. Retriitti teki hyvää. Pohdin ennen kaikkea nykyistä elämänvaihettani, tulevia vuosia sekä vuosikymmeniä. 

Kesään 2029 saakka sijoitan 1000€/kk. Tuona aikana elämässäni tulee tapahtumaan todennäköisesti monia muutoksia. Tyttäreni esimerkiksi kasvaa sen verran isoksi, että moni asia tulee arjessa tämän myötä helpottumaan. Töissä ei myöskään kovin suuria muutoksia tänä aikana todennäköisesti ole luvassa, joten sieltä tulee elämään vakautta. Uskon, että työt saan hoidettua lähivuosina melko vähäisellä stressillä, vaikka teenkin 100% työaikaa. Muiden läheisten ihmisten suhteen saattaa murheita tulla, mutta se on sitten vain kestettävä.

Yritän nämä seuraavat neljä vuotta keskittyä henkiseen hyvinvointiin ja koitan vältellä ylimääräistä stressiä.  Esimerkiksi salitreenit yritän tehdä niin, että niistä koituu mahdollisimman vähän ahdistusta ja rimakauhua. Lihasmuisti kyllä aikanaan hoitaa homman kotiin jos ja kun alan taas myöhemmin panostamaan (lue horkkamaan) neuroottisemmin. Nämä elämän ruuhkavuodet pitää vain luovia jotenkin fiksusti läpi. Olisi hyvä, jos voisi elämästä samalla nauttiakin. 

Ruuhkavuosien jälkeen aikaa ja energiaa varmaan jää enemmän harrastuksillekin. Ja jos työ vie liikaa mehuja, voin aina halutessasi tehdä lyhennettyä työaikaa. Sekin on melko varmaa, etten työntekoa lopeta ennen virallista eläkeikää. Vanhana on hyvin aikaa tehdä hieman töitäkin ja on mukavan stressitöntä kun saa varmaa ja jatkuvaa rahavirtaa kuukausittain palkan muodossa. 

Haluan nauttia jokaisesta päivästä, sillä elämä on parhaassakin tapauksessa kovin lyhyt. Olen mielestäni elämässäni kärsinyt jo aivan tarpeeksi. Jatkossa muut saavat hoitaa murehtiminen.

Metsästäjä-keräilijän dilemma

 

”Sitten kun sairastuu vakavasti, rahan merkitys katoaa kokonaan.” Noin totesi eräs vakavasti sairas tässä taannoin. Kommentin sanoja taisi tarkoittaa, että rahasta kannattaa nauttia läpi elämän eikä lähinnä vain hamstrata sitä. 

Jäin kuitenkin pohtimaan, mitä itse ajattelisin rahasta, jos sairastuisin vakavasti. En usko, että siinäkään tilanteessa raha menettäisi merkitystä kokonaan. Olisin tyytyväinen, että keräsin sen verran paljon omaisuutta, että tyttäreni tulee perimään sellaisen potin rahaa, että se helpottaa hänen elämäänsä merkittävästi. En myöskään usko, että rahan leväperäinen tuhlaaminen ikinä voisi tuntua kaltaisestani kovinkaan hyvältä. Siinä mielessä minut on ainakin jossain määrin tuomittu piheyteen. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä uskon onnen löytyvän ihan muista asioista kuin hienoista autoista ja komeista asunnoista.

Onni löytyy hyvistä sosiaalisista suhteista sekä itselle tärkeiden arvojen toteuttamisesta jokapäiväisessä arjessa:

Salitreeni kaverin kanssa on hyvä tekosyy nähdä ja vaihtaa kuulumisia.

Päivän tapahtumista keskusteleminen tyttären kanssa iltapalaa syödessä. 

Mustan huumorin viljely työkaverin kanssa samalla töitä paiskien.

Elämän tarkoituksen pohdinta toisen homo sapiensin seurassa tähtitaivaan alla nuotion liekkeihin pienessä tuiterissa tuijottaen.

Tuollaiset asiat tuovat elämään paljon enemmän onnea kuin uusi auto taikka keittiöremontti. Myöskään lomamatkat etelän lämpöön eivät välttämättä kovinkaan paljon onnellisuutta lisää, sillä niitä voi tehdä melko harvoin ja matkustelu itsessään on usein aika rankkaa puuhaa. Bang for the buck saattaa jäädä yllättävän huonoksi. 

Sen sijaan verenpainetta nostavien asioiden karsiminen arjesta saattaa antaa erittäin hyvää vastinetta: Downshiftaus töissä, jolloin stressitasot laskevat ja aikaa vapautuu harrastuksiin, sosiaalisiin suhteisiin ja lepoon. Erinäisten palveluiden ostaminen, kuten ruokakauppojen tarjoama noutopalvelu. Tuossa nyt pari esimerkkiä.

Ihminen on evoluution luomus, joten onni tulee asioista, joita ihmislaji on voinut toteuttaa kymmenien ja satojen tuhansien vuosien ajan: yhdessä tekemisestä, arjesta selviytymisestä, perheestä huolehtimisesta, hengellisyydestä sekä tavoitteiden jahtaamisesta. Aiemmin ruuan hankinta ja muu arkinen selviytyminen toi elämään tarkoitusta, mutta modernissa maailmassa tuo on riistetty meiltä. Työ ja erinäiset liikuntaharrastukset voivat kuitenkin useimmiten tarjota hyvän korvikkeen metsästysvietin tyydyttämiselle jne. 

Tutkimusten mukaan rikas sosiaalinen elämä on terveen ja pitkän elämän kannalta kaikkein tärkeimpiä tekijöitä. Yksinäisyys sen sijaan on yhtä epäterveelistä kuin tupakointi. 

Aion jatkaa työelämässä mahdollisimman pitkään (joskin myöhemmin dowshiftaten), jotta saisin elämääni arkisia tavoitteita ja haasteita (eli dopamiinia), lisää sosiaalisia kontakteja, terveellisiä rutiineja, en ehtisi murehtia turhia, kokisin olevani osa heimoa, ja jotta raaskisin tuhlata rahojani myös elämyksiin.

Toivon osaavani elää niin, että kuoleman lähestyessä kykenen hyväksymään kuolevaisuuteni.

Tavoitteena vähästressinen loppuelämä

Olen viime päivät lueskellut kirjaa stressin vaikutuksesta terveyteen vuodelta 2004. Sen mukaan Ruotsissa väestön keskimääräinen elinikä oli naisilla 82 vuotta ja miehillä 77 vuotta. Korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevilla elinikä on keskimääräistä korkeampi. Yllättävää kuitenkin on, että esimerkiksi lääkäreiden keskimääräinen elinikä oli vaivaiset 73 vuotta. Lääkärin työ on ilmeisesti niin stressaavaa, että se lyhentää merkittävästi elinikää. Pahoin pelkään, että itsekin olen riskiryhmässä.

Olen kärsinyt liiallisesta stressistä jo hyvin pitkään osittain omasta ”syystäni” (jos leikitään, että ihmisellä olisi vapaa tahto) ja osittain ympäristöni takia. Tavoitteeni on tästä eteenpäin pyrkiä elämään loppuelämäni selvästi vähästressisemmin. Jokaisella elämän osa-alueella voisin tehdä asiat fiksummin ja terveellisemmin. Riittävän unen ja terveellisen ruokavalion lisäksi yritän panostaa jatkossa enemmän sosiaalisiin suhteisiin sekä muuttamaan treenejäni niin, että ne olisivat varsinkin psyykkisesti vähemmän stressaavia. Lihasmuisti kyllä pitää huolen siitä, että pysyn hyvässä kunnossa, vaikka en kovaa treenaisikaan. Yritän myöskin oppia ymmärtämään, että työ on vain työtä. Työni ei ole kovinkaan merkittävä tekijä universumin tulevaisuuden kannalta. Yritän myöskin muistaa, että elämästä tulee nauttia totisen puurtamisen sijaan. Kerran täällä todennäköisesti vain eletään.

Loma on loppusuoralla ja tuntuu melko hyvältä aloittaa kohta työt. Ei minulle vain sovi liian pitkä loma. Olen aivan liian nuuka luonne, jotta pitkä loma voisi olla tarpeeksi tapahtumarikas. Liian monotonista elämää tämä tällainen. Töissä on hyvä käydä, jotta saisi päivittäin onnistumisen kokemuksia ja jotta pääsisi omia ajatuskehiä ja ahdistuksia pakoon. On hyvä ajatella muutakin kuin omaa napaa päivät pitkät.

Valtavirta on aina väärässä

 

Olen miettinyt kuolemaa ja sitä, mikä elämässä on tärkeää. 

Ruoanlaitto, ruohonleikkuu, haravointi, puutarhanhoito, televisio-ohjelmat, kauppareissut, autonpesu, kodin sisustaminen, turhan krääsän ostaminen esim lahjaksi tai hamstraaminen itselle, Facebook ja muu epäsosiaalinen media, kokoukset, palaverit, kehityskeskustelut, byrokratia, tarkat aikataulut, kiire…

Iso osa arjen asioista tuntuu turhanpäiväisiltä ja jopa elämän lahjan haaskaamiselta. Haluaisin karsia elämästä epäolennaisen pois ja keskittyä vain olennaiseen, ytimeen.

Hetkessä eläminen, kiireettömyys, vapauden tunne, autonomia, uuden luominen, oppiminen, hyvät keskustelut, pitkäjänteinen paremman tulevaisuuden rakentaminen esim jälkipolvelle, opettaminen, auttaminen, strateginen suunnittelu, samanhenkisten ihmisten kanssa ajan viettäminen, hidas eläminen, viisauden kultivoiminen, flow, ihmettely, havainnointi, hengelliset kokemukset, mielenrauha, paastoaminen, luopuminen ja (omaan) kuolemaan valmistautuminen. Näistä asioista on hyvä elämä tehty. 

Valitettavasti maailma ympärilläni sysää minut aivan liian usein kaaoksen, stressin, kiireen, merkityksettömyyden, ahdistuksen ja tyhjyyden kitaan. Kärsin yksinäisyydestä, koska ihmiset ja koko yhteiskunta ympärilläni ovat kiinnostuneet tyhjänpäiväisistä asioista. Ehkä kaltaisteni pitäisi perustaa oma kultti, kommuuni tai muuttaa luostariin asumaan.

Siihen olen tyytyväinen, että tyttäreni tulee aikanaan perimään sellaisen summan, että hän voi elää hieman vapaampana yhteiskunnan tyranniasta. Itse kipuilen vielä sen suhteen, millaiseksi elämäni lähivuosina muokkaisin. Tasapainoilu omien ihanteiden ja tavoitteiden sekä yhteiskunnan odotusten ja rakenteiden välillä ei ole helppoa.

Monologi

Shareville kuoli, jonka johdosta nettiriippuvuuteni on vähentynyt. Ehkäpä tästä johtuen mieleni on ollut levollisempi. Nyt kun ei jatkuvasti tarvitse vilkuilla sijoitussomea, on toisaalta hieman tyhjä mutta toisaalta myös helpottunut olo. Lisäksi blogin kirjoittaminen tuntuu nyt oudolta yksinpuhelulta. Saapahan nähdä, kuinka usein jaksan kirjoitella.

Salkku alkaa olla kymmenen vuoden elämisen kulujen kokoinen viime vuoden kulutasolla mitattuna. Olenkin viime aikoina mietiskellyt, että jos jäisin nyt esim muutaman vuoden sapattivapaalle, mitä tekisin päivät pitkät? Kaverini ovat kaikki joko töissä tai muutoin vain kiireisiä. Lisäksi vaimoni on työelämässä ja lapseni käy koulua. Jos leikkisin vapaaherraa, elämä pyörisi arkipäivisin lähinnä treenin ja netissä surffaamisen parissa. Enpä tiedä, olisiko se kovinkaan terveellistä elämää pitkällä aikavälillä.

Olen viime aikoina myös miettinyt menneisyyttäni ja tulevaisuuttani. Olen nyt 42-vuotias, joten erittäin suurella todennäköisyydellä elämäni on jo jälkimmäisellä puoliskolla. Tosin ensimmäisistä neljästä vuodesta en muista juuri mitään, joten ehkäpä voisi ajatella, että olen kokemuksellisesti vain 38-vuotias. Siltikin minun pitäisi elää 80-vuotiaaksi, jotta olisi älyllistä elämää vielä puolet jäljellä. Tähän saakka elämäni on ollut melko stressintäyteistä. Unelmani onkin, että jälkimmäisen puoliskon osaisin elää rennommalla elämänasenteella. 

Olen viime aikoina lukenut ja kuunnellut Jacob Lund Fiskerin ajatuksia. Samalla olen tajunnut, etten minä ole hullu, vaan maailma on. Valtaosa ihmisistä on mainonnan aivopesemiä. Millään muulla kuin aivopesulla ja tyhmyydellä ei voi selittää ihmisten kulutuspäätöksiä. Näihin aivopieruihin lukeutuvat uudet autot, omakotitalot, jatkuva remontoiminen tai sisustaminen, merkkivaatteisiin panostaminen jne. On vapauttavaa ymmärtää, että ihmisten minuun kohdistama paheksunta tai kummaksunta johtuukin vain minun ylivertaisesti wiisaudestani sekä heidän heikkoudestaan. Säälin näitä aivopestyjä velkaorjia ja konsumerismin ikuisia vankeja. Kuinka vapauttavaa onkaan, kun ei tarvitse materiaa! 

Säästötavoitteen suhteen tein pienen muutoksen. Tavoitteeni on säästää koko työurani ajan vähintään 10% nettotuloistani. Tuollainen reilun 10% säästöaste lienee sopiva kultainen keskitie, joka ei liiemmin masenna mutta ei myöskään tee maaniseksi. Jää myös rahaa tuhlattavaksi. Tuo yli 10% tarkoittaa nykytuloillani yli 250 euroa kuukaudessa. 18 vuoden päästä salkun luulisi olevan noin 350 000€ kokoinen ja 25 vuoden päästä noin 450 000€. Työntekoa en toivottavasti koskaan lopeta täysin niin kauan kun henki pihisee.

ACWI IMI and chill!

 

Elämäni on vuoristorataa: välillä on hyvin levoton ja maaninen olo ja välillä taas helvetin väsynyt. Työ, treenit ja muut stressit pistävät kropan ja mielen ylikierroksille ja seuraavana päivänä saattaakin olla sitten  voimat ja energia täysin poissa. Kahvia juon töissä ja vapaa-ajallakin edelleen liikaa, jotta jaksaisin pysytellä riehuvan apinan päällä.

Tässä vielä hieman yksityiskohtaisempi kuvaus ongelmastani: arkena herään väsyneenä. Töissä työ vaikuttaa minuun siten, että kroppa ja mieleni menevät koville ylikierroksille. Jotta jaksaisin töissä, juon lisäksi kahvia buustaamaan jaksamistani. Töiden jälkeen ”maniavaihe” jatkuu, jonka johdosta olen ärtynyt (mutta väsynyt) ja seuraan/mietin pakonomaisesti sijoitusasioita. Illalla saattaa myös välillä olla vaikeuksia saada nopeasti unta. Aamulla herään väsyneenä uuteen työpäivään ja kierto alkaa taas alusta. Kun lauantai koittaa, olen helvetin väsynyt eikä oikein mitään jaksaisi tehdä. Haluaisin vain loikoilla ja lepäillä ja samalla tietysti myös lueskella sijoitusasioista. Salilla tulee kuitenkin viikonloppuisin molempina päivinä rutiininomaisesti käytyä, mikä osaltaan lisää rasitusta ja vaatii yhä enemmän lepoa. Uskon, että viikonloppuisin väsymys painaa erityisesti siksi, että silloin ei ole hektistä työtä, mikä pakottaisi kropan taas koville kierroksille. Jos olisin viikonloppuisinkin töissä, en tuntisi tuota väsymystä yhtä voimakkaasti ainakaan päivisin. Paskamaista on myös se, että tuo arkipäivien ”mania” on kaikesta huolimatta aika addiktoiva tila.

Myös pörssin ja sijoitusten miettiminen siis vaikuttaa osaltaan tuohon ahdistukseen ja ”maanis-depressiivisyyteen”. Toisaalta ”maniavaihe” on myös syynä pörssin seuraamiseen. Yritän jatkossa automatisoida sijoittamiseni mahdollisimman pitkälle ja unohtaa kaiken spekuloinnin. Jotta tähän pystyisin, pitää minun muistuttaa itseäni tavoitteestani: haluan saada globaalin markkinan eli ACWI IMI:n tuoton. ACWI IMI kattaa koko globaalin markkinan, joten se on itselleni ainut ja oikea vertailuindeksi!

Onneksi minulla on sekä pienyhtiöt (IUSN) että kehittyvät markkinat (IS3N) melko reilussa ylipainossa. En usko, että ne koskaan menevät alipainoon. Tämän takia voin loppuelämäni ajan sijoittaa palkastani kehittyneiden maiden isoihin yhtiöihin. Paras ETF tähän on mielestäni VGVF, jonka juoksevat kulut ovat vain 0,12%:

https://www.justetf.com/en/etf-profile.html?isin=IE00BK5BQV03

Jos jostain kumman syystä kehittyvät markkinat ja/tai pienyhtiöt joskus menevät alipainoon, saan helposti ne takaisin markkinapainoon sijoittamalla hetken ajan vähän reippaammin IUSN:n ja IS3N:n. Myös VGVF:lle löytyy ihan OK vaihtoehtoja, kuten SPPW tai EUNL. 

Sanon tästä lähin siis itselleni ”VGVF and Chill!”. Yritän irtautua spekulointiaddiktiostani ja korvata sitä mahdollisimman paljon muulla tekemisellä. Vähennän perseelläni istumista ja koitan keksiä jotain muutakin tekemistä kuin ruudun tuijottamisen. Teen vaikka ennemmin ulkoilulenkkejä, treenaan salilla, kuuntelen äänikirjoja ja vietän rauhallista aikaa perheeni ja kavereiden kanssa. Töissäkin yritän nähdä asiat lintuperspektiivistä ja ymmärtää, ettei loputon kiirehtiminen ole kestävä tapa elää. 

Alan myös vakavasti miettiä (ja ehkäpä hieman tehdä kokeilujakin), mitkä ovat sellaisia asioita, joihin olen valmis tulevaisuudessa tuhlaamaan enemmän rahaa eli mitkä asiat antavat eniten ”bang for the buck”. Terveellinen ja monipuolisempi ruokavalio saattaa ainakin olla tällainen asia. Samoin päihteisiin minun varmaan kannattaisi panostaa enemmän. 

Kirjeenvaihtoa

Sain eilen tänne blogiini kommentin eräältä lukijalta. Alla hänen kommenttinsa sekä minun vastaukseni hänelle.

Morjesta vaan,

Blogiasi pitkään lukeneena koen kommentoimisen viimein aiheelliseksi. Työt tuntuvat stressaavan sinua melkoisen paljon. Sinulla on velaton asunto ja kohtuullisen kokoinen sijoitussalkku. Eihän tuollaisen suuruusluokaltaan 150 000 euron salkun tuotolla kuuhun mennä, mutta 4 prosentin tuotolla tuo vuodessa 6 000 euroa pääomatuloa, mikä puolestaan 2 000 euron kuukausikuluilla vastaa kolmen kuukauden vapaata. Kolme kuukautta on 25% vuodesta. Eli lyhennettyä työviikkoa voisi hyvin tehdä. Jos sillä saisi stressitasoa laskettua, niin se olisi varmasti omalla terveydelle pidemmän päälle erinomainen asia.

Nyt viime aikoina olet päin vastoin kirjoittanut töiden tekemisestä myös eläkeiän saavutettuasi. Ja muhkean perinnön jättämisestä tyttärellesi. Olin alunperin siinä käsityksessä, että tämän blogin ja näiden kirjoitusten oli tarkoitus olla tyttäresi perintö. Että hän oppii hallitsemaan omaa talouttaan, ymmärtää sijoittamisen ja korkoa korolle -ilmiön merkityksen. Mikä ajattelussasi siis on muuttunut? Miksi haluat jättää mahdollisimman suuren perinnön? Mikset nauti työsi hedelmistä itse? Se, että käytät pääomasi tuottoa keventämään työtaakkaasi, mahdollistaa edelleen pääoman jättämisen perintönä tyttärellesi. Lisäksi töiden keventäminen nyt mahdollistaa kaikkein arvokkaimman lahjan antamisen sekä tyttärellesi että itsellesi: voit viettää enemmän aikaa hänen kanssaan.

Itse olen vihdoin ymmärtänyt, että kaikkein arvokkainta maailmassa on aika. Sitä ei saa lisää. Paitsi että rahalla voi ostaa aikaa. Kun sijoitustuotot mahdollistavat töiden tekemisen vähentämisen, voit käyttää elämäsi tunnit miten itse haluat.

Toivottavasti saat tästä kommentistani ja kysymyksistä miettimisen aihetta.

t: Vapaahippi
https://vapaahippi.wordpress.com/

Moi Vapaahippi,

Kiitos kommenteistasi ja kysymyksistäsi. Vuosien varrella olen oppinut lisää itsestäni sekä osakemarkkinasta. En esimerkiksi usko, että koskaan kykenisin syömään merkittäviä määriä salkustani, sillä olen luonteeltani aivan liian saita ja turvallisuushakuinen. Tykkään siitä, että salkku aina vain paisuu isommaksi ja isommaksi. Kuluttaminen ja tuhlaaminen sen sijaan tuntuvat pahalta. En myöskään enää usko, että saisin salkulleni 5% reaalituoton. Odotan saavani 2-4% reaalituoton esim 30 vuoden aikavälillä. 

Stressiä koen työssäni usein liikaa ja muutoinkin kroppa menee herkästi ylikierroksille. Koen kuitenkin, että salkkuni on yhä liian pieni, jotta minun kannattaisi vähentää töiden määrää. Lisäksi alallani palkka heikkenee downshiftatessa enemmän kuin työmäärä. Samalla heikkenee myös tuleva eläke. Olen myös kilpailuhenkinen, joten egoni ei kestä ajatusta, että lähes kaikki muut työkaverini tekevät täyttä työaikaa ja tienaavat minua paremmin. Kokisin katkeruutta siitä, että minun oli taivuttava olosuhteiden pakottamina. Jätän tuon downshiftauksen niille vuosille, kun oikeasti olen burnoutin partaalla.

Olen kärvistellyt ja kituuttanut raha-asioissa koko elämäni ajan. Unelmoin siitä, että jossain vaiheessa voisin höllentää lompakon nyörejä, ja voisin kuluttaa osan palkastani turhuuksiin. Palkkani on kuitenkin niin huono, että samaan aikaan en voisi sekä downshiftata että kuluttaa ja sijoittaa.

Luonteeltani olen neuroottisuuteen eli murehtimiseen ja ahdistukseen taipuvainen. Vaikka tekisin vähemmän töitä tai lopettaisin työt kokonaan, se tuskin toisi asiaan lopullista helpotusta. Töitä tehdessä ei ehdi murehtia omia asioita, joten työnteko voi monesti jopa lievittää ahdistusta. Vaikka joskus tavoittaisin FIREn, pelkäisin jatkuvasti, että menen poikki seuraavassa pörssiromahduksessa.

Mitä varakkaammaksi olen tullut, sitä vaikeammaksi on tullut ajatus siitä, että en jättäisi kummoistakaan perintöä lapselleni. Se tuntuisi petturuudelta. 

Kaikkien näiden tekijöiden johdosta aion siis nauttia elämästä tekemällä lähtökohtaisesti 100% työaikaa ja vastapainona kuluttaa myös rahaa asioihin, jotka tuovat minulle hyvinvointia. Töitä tekemällä voin siis oikeuttaa itselleni syntisen tuhlaamisen. Ja koska eläkkeeni saattaa silti jäädä pieneksi, kannattaa minun tehdä myös eläkkeellä töitä muutaman tuhannen euron verran vuodessa, jotta minun ei tarvitsisi juurikaan kajota salkkuuni. Lisätuloilla voin tehdä elämänlaatua parantavia asioita. 

P.S. Lapsena leikkelin ja askartelin paperista ison pinon seteleitä. Tämän jälkeen täytin omistamani lelusalkun  erinäisillä tavaroilla. Niiden päälle asettelin askartelemani setelit niin, että vaikutti siltä, että salkkuni oli täynnä rahaa. Sitten kuljeskelin kodissani paikasta toiseen ja leikin rikasta. Tämä anekdootti ehkä kertoo minusta jotain olennaista. 

T. Faija

Loppuelämäni askelmerkit

Kävelen pitkin merenrantaa varpaat osittain veteen uponneina. Etenen maan ja meren, elämän ja kuoleman, hetken ja ikuisuuden rajapinnassa. Suuntaan katseeni kauas horisonttiin. Näkyvyys on hyvä. Näen vihdoin vuosikymmenien päähän. Tältä siellä näyttää:

Salkun kasvatusvaihe

Seuraavat rapiat viisi vuotta yritän sijoittaa melko aggressiivisesti osakemarkkinoille. Uskon, että vuonna 2029 salkkuni ylittää vihdoin 200 000€ tavoiterajan. Vuonna 2029 lopetan salkun aggressiivisen kasvatuksen.

Hippeilyä

Kesäkuussa 2029 aloitan hippeilyvaiheen. Sijoitan osakemarkkinoille vain pieniä summia (esim 25-250€/kk), jotta saisin tunteen, että yhä teen salkunkin suhteen jotain tuottavaa toimintaa. Opettelen nauttimaan elämästä esimerkiksi matkustelun muodossa. Panostan lepoon ja palautumiseen. Töitäkin saatan hieman downshiftata, jos burnout vaivaa (100-75% työaika). Yritän kuitenkin tehdä täyttä työaikaa, jos vain mahdollista. Kun olen 60-vuotias, tytär on jo hyvin todennäköisesti muuttanut kotoa pois, joten juoksevissa kuluissa saattaa tapahtua laskua. En myy edelleenkään sijoituksiani.

Kuusikymppisenä väsymys painaa

Kun täytän 60 vuotta, saatan hyvinkin tehdä eläkeikään saakka enää 75% työaikaa, sillä ainakin nyt on vaikea kuvitella tilannetta, että noin iäkkäänä enää jaksaisin nykyistä rääkkiä töissä. Sijoitan yhä minimaalisia summia (esim 10-100€/kk) osakemarkkinoille enkä myy salkusta mitään. 

Eläkkeellä

Eläkkeelle siirtyessäni olen todennäköisesti jo vanha ja sairas. Mikäli työnteko kuitenkin yhä onnistuu, teen opettajan sijaisuuksia vuosittain keskimäärin esimerkiksi 250 tunnin verran. Eläkkeeni avulla pystyn toivon mukaan maksamaan arjen juoksevat kulut ja töiden avulla rahoitan elämisen huvit. Salkusta en edelleenkään myy mitään, ellei ole (lähestulkoon) pakko.

Ennakkoperintö

Kun olen ollut eläkkeellä jonkin aikaa, annan vaimoni kanssa asuntomme ennakkoperintönä tyttärellemme. Tytär vuokraa asunnon meille, joten hän saa tätä kautta mukavasti lisätuloja. Samaan aikaan annan ainakin osan salkustani ennakkoperintönä tyttärelleni. Viimeistään siinä vaiheessa kun terveys estää suuren osan elämän huveista (kuten matkustelun), annan lopunkin omaisuuteni tyttärelleni. 

Muutto vanhainkotiin

Koska omaa omaisuutta ei enää ole, on helppoa ja vaivatonta muuttaa vanhainkotiin. Ja koska omaisuutta ei ole, voi vanhainkoti ryöstää pelkästään eläkkeeni. Vanhainkodissa makaan viimeiset vuodet paskat housuissa suu auki kattoon tuijottaen. Hoitaja ihmettelee päivittäin hölmöä virnettä suupielessäni. Ei tiedä, että pelasin pelin helvetin viekkaasti. Siirryn ajasta ikuisuuteen hyvin todennäköisesti viimeistään 2060 eli 36 vuoden kuluttua.

Loppusanat

En usko, että koskaan kykenen myymään salkustani juuri mitään. Myöskin downshiftaus voi olla yllättävän vaikeaa egolleni. Sen sijaan uskon, että kykenen lopettamaan uuden rahan tunkemisen pörssiin lähes kokonaan. Parin sadan tuhannen euron kokoisen salkun turvin voin ilman suurempia omantunnontuskia kuluttaa lähes koko kuukausipalkkani sekä aikanaan eläkkeeni erilaisiin seikkailuihin, huvituksiin ja elämyksiin. Ja koska aion myös eläkkeellä ollessani tehdä hieman palkkatöitä, voin suhtautua säästämiseen ja sijoittamiseen vuoden 2029 jälkeen selvästi rennommin.

Pelkomme, unelmamme ja toiveemme ovat Pohjantähtiä, joiden avulla navigoimme elämän tyrskyissä. Kuin jalanjäljet merenrannan hiekkaan, piirtyvät elämämme maailmankaikkeuden kanvaasiin. Ikuisuuden pohjattomaan kuiluun tuijottaessa saa eletty elämä ja jäljellä olevat päivät uudenlaisen merkityksen. Lopun lähestyessä pohdimme, jääkö meistä tänne mitään jäljelle. Muistaako kukaan meitä? Olimmeko koskaan edes olemassa? Oliko elämällämme jokin tarkoitus?

Saapuu ilta. Kirjoitan puunoksan avulla rannan hiekkaan ”Faijakin kerran eli täällä!” Jalanjälkeni, kuin myös huudahdukseni, huuhtoutuvat pian nousuveden lämpimiin aaltoihin. Aaltoihin, jotka vielä miljardin vuoden ajan saavat elinvoimansa Auringosta ja Kuusta.

Tähtitaivas ylläni. Yksi toisensa jälkeen ne sammuvat. Jäljelle jää hiljainen pimeys.

Faijalaisuuden ja elämän ytimessä

Faijalaisuudessa ei ole pohjimmiltaan kyse kituuttamisesta, indeksisijoittamisesta tai edes rikastumisesta. Faijalaisuudessa on kyse resurssien ja ajan järkevästä allokoinnista. 

Hyvän elämän yksi perustavanlaatuisista kulmakivistä on kulujen ja menojen järkevä suhde. Tavoiteltavaa olisi, että pakollisiin juokseviin kuluihin kuluisi vain puolet nettopalkasta (asuminen, liikkuminen, ruoka ja lainanlyhennykset). Tällöin jää vielä toinen puolisko palkasta joko sijoitettavaksi tai törsättäväksi huvituksiin. Valitettavan usein ihmiset kuitenkin säätävät pakolliset juoksevat kulunsa hyvin lähelle tulotasoaan, jolloin ovat ikuisesti riippuvaisia palkkatuloista sekä pakotettuja tekemään 100% työaikaa. Jos vetää taloutensa tiukille, ei jää enää tilaa muutokselle tai uusille seikkailuille.

Elinaikaa on minulla hyvin todennäköisesti vähemmän edessä, kuin mitä vuosia on minulla jo takana. Huomaan, että kuoleman lähestyessä alan yhä enemmän kyseenalaistaa jatkuvaa kituuttamista. Elämäni onkin ollut tähän saakka hyvin pitkälti sijoittamista. Ensimmäisen reilun neljännesvuosisadan ajan sijoitin etupäässä opintoihini sekä fysiikkaani treenaamalla ahkerasti salilla. Työelämään siirtyessäni opiskelut jäivät ja treenaaminenkin muuttui yhä vaivalloisemmaksi. Opiskelijaelämän jälkeen aloitin melko pian rahastoihin ja ETF:iin sijoittamisen. 

Onko järkeä jatkaa kituuttamista ja ahkeraa sijoittamista, jos on jo ohittanut elämänkaarensa puolivälin? Vuosi vuodelta vastaus lähestyy yhä varmemmin sanaa EI. Tästä syystä siirryin tänään treenien osalta puhtaasti ylläpitovaiheeseen. Treenaan melko minimaalisella panostuksella ja hyväksyn myös sen, että edessä on vääjäämätön alamäki. Pidän saavuttamastani kehityksestä kiinni, mutta en millä tahansa hinnalla. Seuraavan viiden vuoden aikana yritän vielä sijoittaa sen verran, että salkku ylittää 200 000€ rajapyykin. Tämän jälkeen yritän asteittain vähentää säästämistä ja muuttaa painopistettä yhä enemmän rahan kuluttamiseen. Onneksi pakolliset juoksevat kuluni ovat jatkossakin melko maltilliset. Se mahdollistaa kaavailemani elämänmuutoksen eli huolettoman kuluttamisen ”turhuuksiin”.

Yritän nyt viimein ymmärtää ja hyväksyä sen, että aikaa on kovin rajallisesti enää jäljellä ja kuolema lähestyy kovaa vauhtia. Haluan jo tänään oppia pois tulevaisuuden ikuisesta rakentamisesta ja keskittyä enemmän tästä hetkestä nauttimiseen. 

Seasons in the sun

”We had joy, we had fun

We had seasons in the sun

But the hills that we climbed

Were just seasons out of time”

- Rod McKuen

Onnekas on se, joka saa elää pitkän elämän. Sen voi jakaa neljään vuodenaikaan, jotka kaikki kestävät noin neljännesvuosisadan verran.

Kevät

Ikävuodet 0-25. Ensimmäinen neljännesvuosisata on kasvun, oppimisen ja uusien elämysten aikaa. Elämä maistuu tuoreelta ja tuoksuu raikkaalta. Kaikki ovet vaikuttavat olevan avoinna. Elämää värittää vahva toivon tunne paremmasta. Toisaalta voit kokea epävarmuutta tulevasta. Kevät loppuhuipentuu oman roolin löytymiseen (työ)elämässä. Suurin osa on taloudellisesti köyhä koko kevään. 

Kesä

Ikävuodet 25-50. Tämä on elämän kiireisintä aikaa. Suurin osa saa jälkikasvua tällä aikavälillä ja kaikenlaiset vastuut alkavat painaa ryhtiä alaspäin. Työ, parisuhde, perhe-elämä, harrastukset, omat vanhemmat ja kaverit. Kaikkiin noihin ei voi millään panostaa kunnolla, jolloin väkisinkin usea elämänalue kärsii. Elämä alkaa helposti tuntu vankilalta, sillä minkäänlaista kunnon taukoa et saa oravanpyörästä. Elämä on kiireistä ja monotonista, joten moni alkaa hakea helpotusta päihteistä ja muista addiktiosta. Elämä alkaa tuoksua tunkkaiselta ja maistua pilaantuneelta. Olet todennäköisesti onnettomin tässä elämänvaiheessa. Usealla myös omat vanhemmat kuolevat. Tätä ennen olet ehkäpä jopa toiminut vanhempasi omaishoitajana. Tajuat vihdoin, että elämä on tässä ja nyt, ja että olet itse seuraavana mestausvuorossa. Enää et voi kääntyä vanhempiesi puoleen asioissa, vaan sinun on selvittävä kriiseistä täysin yksin. Oma kuolevaisuus johtaa monella keski-iän kriisiin. Kaiken tämän keskellä yrität kasvattaa sijoitussalkkuasi. Rahan kerääminen pitää yllä jonkinlaista toivoa. Unelmoit lopullisesta Vapaudesta. Se auttaa jaksamaan.

Syksy 

Ikävuodet 50-75. Lapset aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa. Jäät asumaan puolisosi kanssa kahdestaan. Kiireet helpottavat ja onnellisuus kasvaa. Toisaalta tässä vaiheessa viimeistään saat maksaa edellisen elämänvaiheesi laiminlyönneistä: saatat olla etääntynyt puolisostasi, lapsistasi tai kavereistasi. Suhteiden elvyttäminen voi olla lähes mahdotonta. Jos olet laiminlyönyt terveytesi, saattaa olla myöhäistä yrittää korjata tilannetta. Joka tapauksessa huomaat vuosi vuodelta, kuinka fyysinen terveytesi pikkuhiljaa rapistuu. Myös kavereitasi alkaa pikkuhiljaa kuolla pois. Jos olet laiminlyönyt sijoittamisen, on turha enää tässä vaiheessa unelmoida korkoa korolle -ilmiöstä. Viisikymppisenä salkun loputon kasvatus alkaa joka tapauksessa vuosi vuodelta tuntua yhä hullummalta idealta. Työhösi olet todennäköisesti jo täysin leipiintynyt. Päätätkin lopettaa rahan säästämisen ja alat vihdoin tuhlaamaan rahojasi, ensin palkastasi ja myöhemmin myös salkustasi. Yrität kaiken aiemman raatamisen jälkeen vihdoin puristaa elämästä viimeiset eliksiirit pois ennen talven saapumista. Tämä on sadonkorjuun aikaa.

Talvi

Ikävuodet 75-kuolema. Sinä ja puolisosi olette jo niin seniilejä tai sairaita, että haluatte vain olla kaikki päivät kotona. Et enää halua nähdä maailmaa tai saada uusia kokemuksia. Toivot vain saavasi elää viimeiset vuodet rauhassa vapaana ylimääräisistä rasituksista ja murheista. Päivät kuluvat elettyä elämää muistellessa, mikäli dementia ei ole vielä aivojasi täysin rapauttanut. Lapset ja lapsenlapset tuovat toivon mukaan myös iloa arkeesi. Ihmisiä alkaa ympäriltäsi kuolla pois yhä kiihtyvää tahtia. Jäät odottamaan omaa vuoroani. Toivon mukaan tajuat tilanteesi toivottomuuden, jolloin annat rahasi viimeistään tässä vaiheessa ennakkoperintönä pois. Kuolinvuoteella ihmettelee, miten elämä kului niin nopeasti. Kadut sitä, että ikävuosina 25-50 elit niin kiireistä elämää, ettet ehtinyt pysähtyä ja nauttia elämästä ja läheisistä ympärilläsi. Ajattelet, että tulit haaskanneeksi parhaat vuotesi triviaaleihin asioihin. Nyt asialle on myöhäistä enää tehdä mitään.

”We had joy, we had fun

We had seasons in the sun

But the wine and the song

Like the seasons have all gone”

- Rod McKuen