Faijalaisuuden ja elämän ytimessä

Faijalaisuudessa ei ole pohjimmiltaan kyse kituuttamisesta, indeksisijoittamisesta tai edes rikastumisesta. Faijalaisuudessa on kyse resurssien ja ajan järkevästä allokoinnista. 

Hyvän elämän yksi perustavanlaatuisista kulmakivistä on kulujen ja menojen järkevä suhde. Tavoiteltavaa olisi, että pakollisiin juokseviin kuluihin kuluisi vain puolet nettopalkasta (asuminen, liikkuminen, ruoka ja lainanlyhennykset). Tällöin jää vielä toinen puolisko palkasta joko sijoitettavaksi tai törsättäväksi huvituksiin. Valitettavan usein ihmiset kuitenkin säätävät pakolliset juoksevat kulunsa hyvin lähelle tulotasoaan, jolloin ovat ikuisesti riippuvaisia palkkatuloista sekä pakotettuja tekemään 100% työaikaa. Jos vetää taloutensa tiukille, ei jää enää tilaa muutokselle tai uusille seikkailuille.

Elinaikaa on minulla hyvin todennäköisesti vähemmän edessä, kuin mitä vuosia on minulla jo takana. Huomaan, että kuoleman lähestyessä alan yhä enemmän kyseenalaistaa jatkuvaa kituuttamista. Elämäni onkin ollut tähän saakka hyvin pitkälti sijoittamista. Ensimmäisen reilun neljännesvuosisadan ajan sijoitin etupäässä opintoihini sekä fysiikkaani treenaamalla ahkerasti salilla. Työelämään siirtyessäni opiskelut jäivät ja treenaaminenkin muuttui yhä vaivalloisemmaksi. Opiskelijaelämän jälkeen aloitin melko pian rahastoihin ja ETF:iin sijoittamisen. 

Onko järkeä jatkaa kituuttamista ja ahkeraa sijoittamista, jos on jo ohittanut elämänkaarensa puolivälin? Vuosi vuodelta vastaus lähestyy yhä varmemmin sanaa EI. Tästä syystä siirryin tänään treenien osalta puhtaasti ylläpitovaiheeseen. Treenaan melko minimaalisella panostuksella ja hyväksyn myös sen, että edessä on vääjäämätön alamäki. Pidän saavuttamastani kehityksestä kiinni, mutta en millä tahansa hinnalla. Seuraavan viiden vuoden aikana yritän vielä sijoittaa sen verran, että salkku ylittää 200 000€ rajapyykin. Tämän jälkeen yritän asteittain vähentää säästämistä ja muuttaa painopistettä yhä enemmän rahan kuluttamiseen. Onneksi pakolliset juoksevat kuluni ovat jatkossakin melko maltilliset. Se mahdollistaa kaavailemani elämänmuutoksen eli huolettoman kuluttamisen ”turhuuksiin”.

Yritän nyt viimein ymmärtää ja hyväksyä sen, että aikaa on kovin rajallisesti enää jäljellä ja kuolema lähestyy kovaa vauhtia. Haluan jo tänään oppia pois tulevaisuuden ikuisesta rakentamisesta ja keskittyä enemmän tästä hetkestä nauttimiseen.