Voiko ihmiskunta nostaa itsensä hiuksista ilmaan?

Melko usein kuulee puhuttavan siitä, miten ihmiset ja kansakunnat voivat vaurastua osakemarkkinoiden avulla. Mikäli asialle omistautuu, voi jättäytyä lopulta kokonaan pois työelämästä. Onko osakemarkkinoille sijoittaminen kuitenkaan tie onneen suurille massoille? Voiko ihmiskunta nostaa itsensä ilmaan osakemarkkinoiden voimalla? 

Alla olevat luvut ovat suuntaa antavia; virheitä niissä voi olla, mutta ymmärtääkseni ne ovat kuitenkin oikeaa kokoluokkaa. Iso kuva ratkaisee.

Koko globaalin osakemarkkinan arvo on noin 70 biljoonaa euroa (luku seitsemän ja 13 nollaa). Maailman väkiluku on noin 7,9 miljardia ihmistä. Mikäli koko globaali osakevarallisuus jaettaisiin kaikille maailman ihmisille tasa-arvoisesti, saisi jokainen noin 8900€. Jos tuosta myisi vuoden aikana firettäjien suosiman 4%:n verran, saisi jokainen noin 356€ (noin 30€/kk). Tuosta otettaisiin vielä verotkin pois. Firestä olisi siis kenenkään turha haaveilla, mikäli maailman osakevarallisuus jaettaisiin kaikille demokraattisesti tasan.

Entäpä jos kaiken osakevarallisuuden saisi haltuunsa vain länsimaiden ihmiset? Länsimaalaisia on noin 1,1 miljardia. Mikäli he jakaisivat keskenään koko maailman osakevarallisuuden, saisi jokainen noin 64 000€. Tuosta 4% on vain 2560€. Sillä eläisi länsimaissa ehkä noin 2kk ajan.

Eurooppalaisia on noin 748 miljoonaa. Jokainen eurooppalainen saisi tasajaossa noin 93 600€ osakesalkun. Siitä voisi nostaa 4%:n säännöllä vuosittain noin 3750€ eli 312€/kk. Tuolla tuskin monikaan eläisi Euroopassa.

Suomalaisia on noin 5,5 miljoonaa. Jos suomalaiset saisivat haalittua itselleen koko maailmanmarkkinan, olisi jokaisella yli 12,7 miljoonan euron osakesalkku. Siitä voisi myydä vuosittain yli 500 000€. Suomalaiset voisivat siis elää hyvinkin äveriästä elämää koko maailman tuotantokoneisto takataskussaan.

Monelleko ihmiselle maailman osakemarkkinat voisivat sitten tarjota ikuisen vapaaherrailun eli firen? Oletetaan, että sijoittajalle riittää 20 000€ vuositulot (joista menee vielä verotkin). Tuolloin sijoittajalle riittäisi 500 000€ suuruinen salkku. Montaako tällaista firettäjää koko globaali osakemarkkina voisi elättää? Tässä vastaus:

70 000 000 000 000€ : 500 000€ = 140 000 000

Eli koko maailman osakemarkkina voisi mahdollistaa firen vain 140 miljoonalle ihmiselle. Tuo saattaa kuulostaa isolta populaatiolta, mutta se on vain 1,77% koko ihmiskunnasta. Pyöristetään luku optimistisesti 2,0 prosenttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että maailmassa, jossa koko globaali osakevarallisuus olisi jaettu tasan koko maapallon populaation kesken, vapaaherrautua voisi ainoastaan sellainen henkilö, joka onnistuisi jollain konstilla 50-kertaistamaan osakevarallisuutensa kaikkiin muihin nähden (2% x 50 = 100%). 

Firettämisessä (tai edes sijoittamisessa) ei ole siis kyse inkluusiosta, solidaarisuudesta tai tasa-arvosta. Enemmänkin kyse on raadollisesta kamppailusta vähäisistä resursseista. Vain hyvin harva voi vapautua työn kahleista. Lähestulkoon kaikkien kohtalona on vastaisuudessakin jatkaa työn orjana. Jokaista vapaaherraa (tai vapaarouvaa) kohden pitää löytyä vähintään 50 orjaa.

EDIT: yllä oleva pohdinta taitaa kärsiä länsimaalaisen ihmisen käsityksestä sopivasta firen tasosta, sillä maapallon väestön mediaanivuositulo on alle 3000€ per pää. Jos siis lähtökohdaksi otetaan tuollainen elintaso, saavutetaan se 4%:n sääntöä noudattamalla jo 75 000€ salkulla. Tuo tarkottaisi sitä, että globaali osakemarkkina mahdollistaisi firen noin 933 miljoonalle ihmiselle eli noin 12%:lle maailman ihmisistä. Eli lähes joka kahdeksas ihminen voisi teoriassa vapautua työn kahleista osakemarkkinoiden avulla.

Orjan selviytymisstrategiat

”Work is where dreams go to die.”

- an unknown genius

 Listaan tänne (sitä mukaa kun keksin) ideoita siitä, miten voisin jatkossa jaksaa elämääni työn orjana paremmin. 

1. Teen töitä myös viikonloppuisin:

Jatkossa teen vähintään tunnin verran töitä myös lauantaisin ja sunnuntaisin. Näin tasaan työn kuormitusta pitkin viikkoa. Lomilla toivon mukaan ehdin palautua.

2. Laitan liikuntaharrastukseni ylläpidolle lokakuun alusta jouluun saakka:

Työnantajani tekee minulle vuosittain päivittäiset eturauhastutkimukset lokakuun alusta joululoman alkuun saakka. Aiemmin tuo toimenpide on tehty keitetyillä porkkanoilla, mutta viime vuonna ne vaihdettiin täysin yllättäen pesäpallomailoihin. Kuulemma keppi toimii porkkanaa tehokkaammin. Jotta kropan lihakset rektumia myöten olisivat mahdollisimman rennot, harrastan liikuntaa tulevat vuodet selvästi kevyemmin lokakuun alusta jouluun saakka. Näin toivon vähentäväni toimenpiteen fyysistä rankkuutta, ehkä samalla hieman psyykkistäkin. Tuona aikana on siis tarkoitus harrastaa vain korkeintaan ylläpitävästi. Vuoden muut kuukaudet voin panostaa harrastukseeni aavistuksen enemmän.

3. Teen työt vasurilla

Uunoa käskettiin armeijassa kirjoittamaan asiakirjat kirjoituskoneella puhtaiksi nopealla aikataululla. Uuno teki työtä käskettyään. Saattoihan siinä hieman kirjoitusvirheitä tulla, mutta aikaa säästyi. Samaa metodia ajattelin yrittää itsekin. Ja siis tämähän on myös esimieheni kehotus. 

4. EI

Työpaikallani on pari kollegaa, jotka sanovat lähes kaikkeen ei. Koitan itsekin käyttää tuota sanaa useammin.

5. Nakki piilossa nakkipiilossa

Mitä enemmän hengaa työpaikalla, sitä enemmän saa kollegoilta pyyntöjä, ehdotuksia, narinaa ja erilaisia nakkeja. Jotta nakki ei napsahda, alan vältellä kollegoja/esimiestäni parhaani mukaan ja koitan eleilläni ja vähäpuheisuudellani viestiä, että parempi olisi pysyä hieman loitommalla. Työparini kanssa hommat luistavat ja tuemme toisiamme. Häneen pidän läheiset välit.

Jatkuu myöhemmin, kuten orjuutenikin...

Katso ympärillesi

”Youth is wasted on the young.”

-George Bernard Shaw

Vaikuttavatko ystäväsi, työkaverisi, sukulaisesi tai suomalaiset yleisesti sinusta hyvinvoivilta, elinvoimaisilta, terveiltä, nuorekkailta ja sopivan kiireettömiltä? Vai enemmänkin ennenaikaisesti riutuneilta kehäraakeilta, joista elämä on imenyt toivon paremmasta? Omasta mielestäni jälkimmäinen kuvastaa paremmin keskimääräistä suomalaista. Katso esimerkiksi 10-20 vuotta itseäsi vanhempia kollegoja. Heissä näet itsesi 10-20 vuoden päästä. Omaan silmääni tulevaisuuden näkymä on pelottava. 

Kun katson esimerkiksi työkavereitani, tuttujani ja sukulaisiani näen, mihin olen itsekin päätymässä, jos elän samanlaista elämää kuin he. Suuri osa on ylipainoisia, raihnaisia ja väsyneitä. He ovat luovuttaneet ja alistuneet kohtaloonsa. Jos toivoa paremmasta elämästä ei ole, on loogista hakea hetkellistä lohdutusta roskaruuasta, alkoholista ja sohvasta, vaikka se rapauttaisi kropan ja mielen lopullisesti. Tietyn pisteen jälkeen, kun itseään on rääkännyt ja laiminlyönyt tarpeeksi pitkään ja väkivaltaisesti, paluuta ei enää ole. 

Itsekin olen hakeutunut samaan limboon mihin laumanikin. Ihminen valitsee lähes aina ennemmin tutun ja turvallisen kuin epävarman ja riskaabelin. Silloinkin kun tuttu ja turvallinen tuottaa parhaimmillaankin hitaan riutumisen, surkastumisen ja kitumisen. Ihminen valitsee lähes aina jatkuvan pienen kitumisen, kuin epävarmuuden ja laumasta erkanemisen. Lauman osana yksilö on ravintoketjun huipulla. Sen sijaan yksinäinen ihminen on lajimme historiassa aina ollut hyvin nopeasti kuollut ihminen. Evoluutio on siis vahvasti suosinut geenejä, jotka tekevät ihmisestä lauman etuun ja konsensukseen alistuvan. 

Todellista vaurautta ei mielestäni ole rahallinen vauraus, vaan aika-, energia- ja paikkavauraus. Aika ja energia ovat rajallisia resursseja kun taas rahaa voi tarvittaessa aina hankkia lisää. Mikäli et voi päättää, missä olet ja mitä teet milloinkin, olet systeemin köyhä orja. Tietysti kukaan ei ole tässä mielessä täysin vapaa ja systeemistä riippumaton, vaan kyse on vaurauden asteista. Mielestäni ihmiset liian usein unohtavat lähes täysin vaurauden muut muodot jahdatessaan rahallista vaurautta, joka on kapitalistisessa systeemissä ainut vaurauden muoto. Tämä rahallisen vaurauden hegemonia on johtanut siihen, että Ferrarin ratissa näet useimmiten isomahaisen metabolisen oireyhtymän kunniajäsenen. Itse otan ennemmin urheilullisen kropan kuin sporttisen arvoauton.

Suomessa ja länsimaissa on jo pitkään riehunut ”aikaköyhyys epidemia”. Siihen ei ole keksitty kovinkaan toimivaa rokotetta. Sijoittaminen on yksi toimiva vaihtoehto, mutta siinä vasteaika on lähes toivottoman pitkä; korkoa korolle alkaa purra vasta kun salkussa on iso summa rahaa. Useimmat ihmiset ovat tuossa vaiheessa jo toinen jalka haudassa. Sijoittamisen lisäksi vastausta pitääkin etsiä myös jostain muualta. Kuinka vapauttaa aikaa ja energiaa itselle jo nyt sen sijaan, että pitää ensin olla systeemin orjana vuosikymmeniä? 

Omalla kohdallani vastaus löytynee työn määrällisestä vähentämisestä ja minimalistisuuteen pyrkivästä kuluttamisesta. Valitettavasti sijoittaminen kärsii downshiftaamisesta, joten kyse on tasapainon ja sopivan kompromissin löytämisestä. Rahan tehokkaan käytön ja allokoinnin lisäksi tulee minun ajatella myös aikani ja energiani viisasta allokointia. Käytin tässä tarkoituksella sanaa ”viisas” sillä tehokkuusajattelu ajankäytön kohdalla ajaa usein stressin ja kiireen kierteeseen.

Elämä on lyhyt, joten kannattaa tarkoin miettiä, mihin päivänsä kuluttaa. Gretchen Rubinin sanoin: ”the days are long, but the years are short”. Mieti tulevaa kuolinpäivääsi. Miten sinun kannattaisi nyt ja jatkossa elää, jotta et elä viimeisiä elämäsi päiviä katuen tekemiäsi valintoja ja sitä, miten elämäsi lopulta elit. Rahaa saat aina lisää, mutta menettämääsi aikaa et enää koskaan takaisin.

Lopussa olemme kaikki aika- ja energiaköyhiä. Jos elät elämäsi viisaasti, saatat tuolloin kuitenkin olla muistorikas.

”Most men lead lives of quiet desperation and go to the grave with the song still in them.”

-Henry David Thoreau

Uusi tavoitteeni sijoittamisessa

 

Nyt, kun sijoittamisesta on alkuhuuma laantunut, on aika miettiä the Tavoitetta uudelleen. Mietin, että sopiva minimitavoite salkun koolle olisi sellainen, että sillä eläisin vuosikymmenen ajan, vaikken saisi mitään lisätuloja mistään. Viime vuonna kulutin 18 600€. Tällöin tarvitsisin 186 000€ salkun. Pääomatuloista on ikävä kyllä maksettava myös voittojen osalta veroja. Koska aion myöhemmin hyödyntää hankintameno-olettamaa, tiedän, ettei minun tarvitse nykyverolainsäädännön mukaan maksaa kuin maksimissaan 18% veroa sijoitusteni myyntisummasta. Tämän takia asetan salkun tavoitekooksi 12 x  vuosittaiset elämisen kulut.

Tällä hetkellä salkun koko on lähemmäs 84 000€ eli 4,5 x elämisen kulut. Toivon mukaan elämisen kuluni laskevat hieman tulevaisuudessa. Tuo tavoite näkyy nyt blogin etusivulla oikeassa yläkulmassa. Päivitän sitä tasaisin väliajoin.

Nykyisellä kulutuksellani laskettuna tarvitsisin 223 000 euron salkun, jotta se kattaisi 12 kertaisesti vuosikuluni. En kuitenkaan aseta salkulleni euromääräistä tavoitetta, sillä se ei huomioisi inflaatiota. Kun asetan tavoitteen vuosikulutukseni kertalukuna, huomioi se inflaation sekä muutokset omassa kulutuksessani. 

Tuo 12 x vuosikulut vastaa noin 50 prosenttista firen astetta. Se on kaltaiselleni keskituloiselle mielestäni ihan riittävä tavoite. Mikäli saavutan tavoitteeni etuajassa, saatan hyvinkin asettaa vähän haastavamman tavoitteen. Nyt tuohon tavoitteeseen pitäisi päästä melko ”helposti”, viimeistään 60-vuotiaana.

Toisin sanoen en enää tavoittele täyttä fireä, sillä en usko näillä tuloilla voivani hankkia kokonaista orjaa itselleni säädyllisessä ajassa. On siis tyydyttävä osa-aikaorjaan. Orjuushan ei ole mihinkään kadonnut, vaan se on vain muuttanut muotoaan. Nykyajan orjamarkkinat löytyvät esim osakemarkkinoilta. Omalla noin 84 000€ salkullani kykenen ostamaan itselleni vuosittain orjan vain pariksi kuukaudeksi. Muut 10 kuukautta joudun olemaan orjana muille sijoittajille. En tiedä kehtaako tässä siis sijoittajaksi itseään edes vielä ajatella.

Saatat pitää kirjoitustani mauttomana. Onko mautonta totuuden toteaminen? Mielestäni ei. Kyllähän se niin on, että lähes jokainen täällä joutuu elelemään orjana vailla oikeaa (taloudellista) itsenäisyyttä. Hyvä puoli on se, että voit nykyään itse valita, pyritkö hivuttautumaan orjan hikiseltä pallilta enemmänkin orjan omistajaksi. Itse ainakin yritän ennemmin tuota jälkimmäistä, vaikka eipä se orja-tittelikään häpeällinen ole. Kyllä orjan osa on arvostettava siinä, missä vapaaherran tai vuorineuvoksenkin. Onhan orjuus niin sanottua rehellistä, oikeaa työtä.