Valtavirta on aina väärässä

 

Olen miettinyt kuolemaa ja sitä, mikä elämässä on tärkeää. 

Ruoanlaitto, ruohonleikkuu, haravointi, puutarhanhoito, televisio-ohjelmat, kauppareissut, autonpesu, kodin sisustaminen, turhan krääsän ostaminen esim lahjaksi tai hamstraaminen itselle, Facebook ja muu epäsosiaalinen media, kokoukset, palaverit, kehityskeskustelut, byrokratia, tarkat aikataulut, kiire…

Iso osa arjen asioista tuntuu turhanpäiväisiltä ja jopa elämän lahjan haaskaamiselta. Haluaisin karsia elämästä epäolennaisen pois ja keskittyä vain olennaiseen, ytimeen.

Hetkessä eläminen, kiireettömyys, vapauden tunne, autonomia, uuden luominen, oppiminen, hyvät keskustelut, pitkäjänteinen paremman tulevaisuuden rakentaminen esim jälkipolvelle, opettaminen, auttaminen, strateginen suunnittelu, samanhenkisten ihmisten kanssa ajan viettäminen, hidas eläminen, viisauden kultivoiminen, flow, ihmettely, havainnointi, hengelliset kokemukset, mielenrauha, paastoaminen, luopuminen ja (omaan) kuolemaan valmistautuminen. Näistä asioista on hyvä elämä tehty. 

Valitettavasti maailma ympärilläni sysää minut aivan liian usein kaaoksen, stressin, kiireen, merkityksettömyyden, ahdistuksen ja tyhjyyden kitaan. Kärsin yksinäisyydestä, koska ihmiset ja koko yhteiskunta ympärilläni ovat kiinnostuneet tyhjänpäiväisistä asioista. Ehkä kaltaisteni pitäisi perustaa oma kultti, kommuuni tai muuttaa luostariin asumaan.

Siihen olen tyytyväinen, että tyttäreni tulee aikanaan perimään sellaisen summan, että hän voi elää hieman vapaampana yhteiskunnan tyranniasta. Itse kipuilen vielä sen suhteen, millaiseksi elämäni lähivuosina muokkaisin. Tasapainoilu omien ihanteiden ja tavoitteiden sekä yhteiskunnan odotusten ja rakenteiden välillä ei ole helppoa.