lauantai 21. elokuuta 2021

Tämä omassa työssäni mättää


Kesän alussa kirjoitin, etten enää koskaan aio tehdä ylitöitä. Se lupaus on pitänyt. Kesäloma on takana ja töitä on nyt jonkin aikaa tullut tehtyä. Jo nyt tiedän sanoa, että todennäköisesti 100%:n työaika haittaa yhä liikaa jaksamistani. Perjantaisin viimeistään on takki tyhjä enkä jaksa tehdä mitään kuin puoliväkisin.

Mikä voi näin uuvuttava ala sitten muka olla? Vai olenko vain tullut ennenaikaisesti vanhaksi kolmekymppisenä? Noh, olen opettaja. En opiskeluaikoinani osannut kuvitella, kuinka raskasta opettajan työ voi olla. 

Viimeiset kolme vuotta ovat olleet poikkeuksellisen raskaita. Tähän on varmaan vaikuttanut sekin, että työpäivän jälkeen en palaudu entiseen malliin nyt kun elämme lapsiperhearkea. Vielä muutama vuosi sitten saatoin halutessani käyttää työpäivän jälkeisen ajan kokonaan rentoutumiseen ja palautumiseen.

Mitkä tekijät sitten tekevät alastani raskaan? Omalla kohdallani olen tunnistanut ainakin seuraavat tekijät:

1. Äärimmäinen sosiaalisuus. Koko ajan joutuu olla huomion ja tapahtumien keskipisteenä sekä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Olen psykologisten testien mukaan hyvin introvertti luonne, joten jatkuva sosiaalinen vuorovaikutus tuntuu usein energiaa vievältä.

2. Kiire. Koko se aika, kun oppilaat ovat koulussa, on äärimmäisen tiukasti aikataulutettu. Oppituntien väliset ajatkin menevät useimmiten valmistelutyöhön, ongelmien ratkomiseen, palavereihin ja erinäisistä asioista sopimiseen.

3. Työmuistin ylikuormittuminen. Päivän aikana pitää muistaa hoitaa pitkä lista erinäisiä asioita ja jatkuvasti reagoida muuttuviin tilanteisiin.

4. Häly. Hälyä on käytävillä, ruokalassa ja usein oppitunneillakin. Tutkimusten mukaan aivot ja kroppa mukautuvat moneen muuhun aistiärsykkeeseen, muttei hälyyn. Opettajana olet siis usein stressaavassa ympäristössä.

5. Työnkuva on sillisalaatti. Opettaminen on vain pieni osa koko työnkuvaa. Välillä tuntuu, ettei opettamisesta meinaa tulla mitään, kun aika ja energia menee ihan muihin asioihin. 

6. Oppilaiden kotitaustat ovat kovin heterogeeniset. Yhä useampi oppilas puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea. Tämä hankaloittaa opiskelua ja opetusta. Kouluilla on kuitenkin hyvin rajalliset puitteet antaa lisäresursseja. Resurssipula näkyy monessa muussakin asiassa työssäni.

7. Jatkuvat keskeytykset. Huomiota ei voi pitää pitkään yhdessä asiassa, vaan lähes koko ajan pitää jossain määrin multi taskata. Aivot rasittuvat nopeasti työssä, jossa pitää usein vaihtaa huomion kohdetta tai pitää sietää keskeytyksiä. 

Tuossa on siis työni varjopuolia. Saman tyyppisiä ongelmia on varmaan monella muullakin alalla. Näistä asioista huolimatta koen työni merkitykselliseksi. Voisi aikaansa varmaan tuhlata paljon triviaalimpiinkin hommiin. Nyt voin mahdollisesti omalta osaltani tehdä maailmasta hieman paremman ja olla muille avuksi. Ongelma on lähinnä siinä, että työtä on määrällisesti liikaa, mikä saa sekä työn, että usein vapaa-ajankin tuntumaan raskaalta. Lisäksi vapaa-ajan harrastukseni on fyysisesti kuormittava, joten sekin lisää tarvittavaa levon määrää. Mielelläni en harrastuksestani luopuisi.

Kokeilen nyt tämän lukuvuoden tehdä ”vain” 100%:n työaikaa. Ennustan, että tuokin on yhä hieman liikaa, joten ensi kesän jälkeen voisin ottaa hieman vähemmän opetustunteja. Tämä toki pitää ensin neuvotella esimiehen kanssa, mutta uskon tuon olevan helposti sovittavissa. Koulussamme usea opettaja tekee hieman lyhyempää työpäivää. Osa tekee lyhennettyä päivää koettuaan ensin burn outin ja osa on valinnut sen ilman, että on ensin käynyt pohjalla.

Koen, että nimenomaan oppitunnit ovat työssäni eniten energiaa vaativa osa-alue. Muun työn voin tehdä yleensä rauhassa ilman keskeytyksiä ja häiriötekijöitä omaan tahtiini. Raskainta ei ole siis työpäivän pituus vaan sen intensiteetti.

Opettajan työ ja taloudellinen riippumattomuus on mielestäni mielenkiintoinen aihe. Uskon, että minun olisi melko helppo tehdä sekä lyhyitä päivän pituisia sijaisuuksia, että jopa koko vuoden mittaisia sijaisuusjaksoja. Lyhyitä sijaisuuksia ottamalla voisin pitää vain sovitut oppitunnit ja kaikki muu oheistyö jäisi opettajalle, jota sijaistaisin. Tällöin saisin rahallisen korvauksen lähes koko siltä ajalta, kun olisin töissä. Saan nyt bruttona lähes 33€ per oppitunti, joten melko vähäisillä sijaisuusmäärilläkin voisin saada melko hyvät tulot. Vain kymmenen oppituntia viikossa tekemällä saisin lähes 330€ viikossa bruttona. Tämä vastaisi kahta työpäivää. Olenkin vakavasti miettinyt, että joskus hamassa tulevaisuudessa voisin ryhtyä tekemään pelkästään sijaisuuksia. Virallliseen eläkeikään asti en usko jaksavani nykyisellä alallani, ellei työviikkoni pituus lyhenisi radikaalisti. Vaikea nähdä, että esimerkiksi 66-vuotiaana jaksaisin nykyistä tahtia paria kuukautta pidempään. 

Koska koen työni merkitykselliseksi, en välttämättä halua koskaan täysin lopettaa töiden tekoa. FIREn tavoittelu ja töiden paiskiminen rahankiilto silmissä ei ehkä opettajan ammatissa ole fiksuin valinta. Tuskin se ainakaan on oppilaiden etujen mukaista, että opettaja tekee niin paljon töitä, että on koko ajan ylirasittunut ja henkisesti jaksamisensa rajoilla. Tämä näkyy taatusti ulospäin ja heijastuu oppilaidenkin hyvinvointiin. Lisäksi koen, että nyt joudun tehdä liian usein työt kiireessä vasurilla hutaisten. Ennemmin tekisin paljon vähemmän töitä, mutta rauhassa ja kunnolla.

Mielenkiintoinen aihe on myös opettajien pitkät kesälomat. Olen huomannut, että kesäloman aikana aika saattaa käydä lopulta melko pitkäksi ja tuntuu, että jotakin puuttuu. Minulle ei siis välttämättä sovi kovinkaan hyvin vuosikausien vapaaherrailu. Tarvitsen sopivasti haasteita ja tavoitteita. Muutoin osa elämän merkityksestä tuntuu katoavan. Toki haasteita voi etsiä muualtakin kuin työelämästä, mutta omalla kohdallani sopiva määrä työtä voisi olla toimiva ratkaisu. Pitkän kesäloman varjopuoli on se, että tuntuu, että lukuvuoden aikana joutuu tehdä koko kalenterivuoden työt. Eli pitää tehdä sama määrä töitä kuin muidenkin alojen työntekijöiden, mutta lyhyemmässä ajassa.

FIREn tavoittelu on ainakin omalla kohdallani johtanut jossain määrin oman navan tuijotteluun, asioiden mittaamiseen liikaa rahassa ja liialliseen töiden haalimiseen. Elämästä on tullu jatkuva suoritus ja liian totista. En oikein edes ymmärrä, miksi olen ajanut itseni viime vuosina näin ahtaalle, vaikka Suomen kaltaisessa maassa siihen ei ole tarvetta. Varsinkaan, jos oma työ on hyvin turvattu ja on lisäksi mahdollisuus tehdä lyhennettyä työviikkoa. Miksi siis jahdata fireä, jotta voisi olla onnellinen, jos onnen avaimet ovat jo nyt taskussa? En toki aio lopettaa sijoittamista jatkossakaan, mutta yritän saavuttaa mahdollisimman pian tasapainon elämääni. 

Alensin etusivulla näkyvää minimitavoitettani. Aiempi tavoite oli 12 x elämisen vuosikulut. Nyt uusi tavoite on 10 x vuosikulut. Viime vuonna kulutin 18 600€, joten minimitavoite olisi tuolla kulutuksella vain 186 000€. Olen jo tavoitteeni puolivälissä, joten uskon saavuttavani tavoitteeni 20 vuoden sisällä melko helposti, jos vain terveys sallii töiden teon. Toisaalta en odota markkinoiden antavan jatkossa kovinkaan hyviä tuottoja, joten kuukausittaisten sijoitusten pitää rullata vastaisuudessakin.

Edit. Uusi suunnitelmani on, että syksystä 2022 lähtien opetan maksimissaan 22 viikkotunnin verran. Toivottavasti saan tämän esimieheni kanssa sovittua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Uudenlainen ote työhön

”It is not a daily increase, but a daily decrease. Hack away the unessential.” -B.L. Parempi viikko, valoisampi mieli. Edellisessä kirjoituk...

Suosituimmat tekstit