perjantai 30. huhtikuuta 2021
Kuukausikatsaus: huhtikuu 2021
lauantai 24. huhtikuuta 2021
Tilannepäivitys salkun sisällöstä ja sijoitussuunnitelmasta
Salkkuni sisältää melko ison määrän erilaisia rahastoja ja ETF:iä, joten on todella vaikea pysyä kärryillä, kuinka suuri paino milläkin maalla on salkussani. Ensi kuussa ostan vielä SXR8-etf:ää (S&P 500 -indeksiä) 4kpl eli noin 1400 eurolla. Tuon oston jälkeen salkkuni näyttää tältä:
USA 50%
Muut maat 50% (josta Eurooppa 19,9%)
Pienyhtiöt 26,5% (IUSN)
Kehittyvät markkinat 17% (IS3N)
En edes jaksa selvittää, mitkä mahtavat olla Japanin, Kanadan jne painot.
Omistamieni ETF:ien juoksevat kulut ovat keskimäärin 0,225%. Kaikkien sijoitusten juoksevat kulut ovat noin 0,27%.
Ensi kuussa USA:n osuus on noin 50%, joten ajattelin tämän jälkeen ostaa jatkossa vain EUNL:ää. EUNL:ssä USA:n osuus on noin 66%, joten ostamalla EUNL:ää saan hitaasti jatkossakin nostettua USA:n osuutta salkussani. Kun kehittyvät markkinat (IS3N) on enää noin 14% salkustani, lisään IS3N:n kuukausittaisiin ostoihini. Salkkuni on tällöin todennäköisesti jo yli 100 000e kokoinen. Kun pienyhtiöiden osuus (IUSN) on enää noin 13%, lisään senkin vielä kuukausittaisiin ostoihin. Tällöin salkkuni koko on todennäköisesti vähintään 180 000€.
Jätän itselleni kuitenkin vapauden välillä ostaa ylimääräisiä osuuksia SXR8:a, mikäli suunnitelman orjallinen noudattaminen alkaa tuntua liian tylsältä. Lisäksi myyn vuosittain alle 1000 eurolla perinteisiä rahastoja (joissa hieman korkeat kulut), ja ostan niillä SXR8:aa.
Noudattamalla tätä suunnitelmaa, ei liiemmin enää tarvitse miettiä, paljonko tulisi rahaa allokoida minkäkin maan tai maanosan indeksiin.
perjantai 16. huhtikuuta 2021
Todennäköisyyksien punnintaa
Vuodet vierivät, mutta tavoite siintää yhä jossain kaukaisuudessa. Ajattelin, että on hyvä tässä kohtaa tehdä tilannepäivitys, missä kohtaa matkaa tässä mennään. Tavoitteena on, että salkku olisi kooltaan noin 12x elämisen kulut viimeistään 22 vuoden päästä. Tein laskelmia, millä kuukausisäästösummilla ja reaalituottoprosenteilla salkkuni on minkäkin kokoinen tasan 20v päästä. Jos ja kun pikkuhiljaa downshiftaan töiden osalta, on hyvä tietää, miten se mahdollisesti vaikuttaa salkun kasvutahtiin esimerkiksi 20v aikajänteellä. Salkkuni on nyt 89 000€.
Laskelmat tein käyttämällä 1-4%:n (inflaatiokorjattuja) reaalituottoja eli tuottoja, jotka saan inflaation päälle. Koska pörssien arvostuskertoimet ovat tällä hetkellä hyvin korkeat, globaalin tuottavuuden kasvu on jo pitkään ollut hidastumaan päin ja nollakorot pitävät zombifirmoja pystyssä heikentäen pääoman tehokasta allokointia, oletan, että tulevat tuotot ovat historiallisia tuottoja heikommat. Oma varovainen ja monen mielestä pessimistinenkin arvioni on, että 20v päästä olen saanut noin 2-3%:n vuosittaisen reaalituoton salkulleni (kulut ja lähdeverot on tuosta luvusta jo poistettu).
Ensimmäinen luku kertoo kuukausittain sijoitettavan summan, seuraava kertoo salkun inflaatiokorjatun ostovoiman 20v päästä ja viimeinen luku, monenko kuukauden elämisen kulut vuosittain salkkuni kustantaisi ns. 4%:n sääntöä käyttäessä. Viimeisen luvun laskemisessa oletin, että joudun maksamaan täyden 18% veron myyntisummasta (eli käyttäen hankintameno-olettamaa). Tuota lukua laskiessani käytin viime vuoden elämisen kuluja, jotka olivat 18 600€ eli 1550€/kk:
1%:n vuosittaisella reaalituotolla:
50€/kk 122 000€ 2,5kk
200€/kk 162 000€ 3,4kk
400€/kk 215 000€ 4,5kk
600€/kk 268 000€ 5,6kk
2%:n vuosittaisella reaalituotolla:
50€/kk 147 000€ 3,1kk
200€/kk 191 000€ 4,0kk
400€/kk 250 000€ 5,2kk
600€/kk 309 000€ 6,5kk
3%:n vuosittaisella reaalituotolla:
50€/kk 177 000€ 3,7kk
200€/kk 226 000€ 4,7kk
400€/kk 291 000€ 6,1kk
600€/kk 357 000€ 7,5kk
4%:n vuosittaisella reaalituotolla:
50€/kk 213 000€ 4,5kk
200€/kk 268 000€ 5,6kk
400€/kk 341 000€ 7,2kk
600€/kk 414 000€ 8,7kk
Näista eri skenaarioista pidän todennäköisimpinä mustalla maalattuja lukuja. Oletan, että motivaationi ja tulojen suhde menoihin pysyy sellaisena, että keskimäärin saan seuraavan 20v aikana sijoitettua 400€/kk. Tällä hetkellä sijoitan tuntuvasti enemmän. Lisäksi oletan, että salkun reaalituotto asettuu 2-3%:n väliin. Tällöin saavutan salkun kokotavoitteen tuon 20v aikana, eli pari vuotta tavoiteaikataulua nopeammin. Mikäli kuitenkin saisin 4%:n tuoton, pelkästään 200€/kk sijoittamalla pääsisin 20 vuodessa tavoitteeseeni. Tuo 200€ on alle 10% nettopalkastani. Tammikuun blogipostauksessani laskin, että 80%:n työajalla voisin sijoittaa noin 350€/kk. Arvioni on, että voisin jo nyt alkaa tehdä 80%:n työaikaa ja siltikin saavuttaisin tavoitteeni noin 20 vuodessa. Asiat voisivat olla siis sijoitusten osalta paljon huonomminkin.
lauantai 3. huhtikuuta 2021
Päätös on tehty - Aloitan downshiftaamisen
Viimeiset seitsemän vuotta ovat ollet työelämän osalta todella rankkoja. Sivutyötäkin tuli tehtyä omien töiden ohessa kolmisen vuotta. Ja nyt viime kesäloman jälkeen olen tehnyt taas melko pitkää päivää. Keskimäärin olen tehnyt noin 117% työaikaa tuon viime kesäloman jälkeen.
Nyt olen asioita pohtinut jo useita kuukausia ja päätös on vihdoin kypsynyt. Tämän vuoden kesäloman jälkeen aloitan hitaan downshiftaamisen töiden osalta. Työnantajan mukaan 80% työaika on sovittavissa, ehkäpä hieman alempikin. Alustava ajatus onkin vähentää töitä niin, että tekisin kesän jälkeen 106% työaikaa, eli tiputusta tämän hetkiseen tulisi reilut 10 pinnaa. Tämän jälkeen olisi tarkoitus vähentää vuosittain töitä 5-6 prosenttiyksikköä. Niin kauan voisin töiden määrää vähentää kunnes löydän tasapainon työn ja vapaa-ajan välillä. Mutuna sanoisin, että tuo löytynee viimeistään 80-90% väliltä. Esimerkiksi 85% työaika vähentäisi nykyistä työtaakkaa yli 30 prosenttiyksikköä. Sen luulisi jo riittävän. Progressivisen verotuksen ansiosta tuollaisesta 85% työajasta jäisi nettona käteen noin 90% täydestä palkasta. Lisäksi tulevat ikälisät nostavat palkkaa melko tuntuvasti.
Vastaavaa työn määrän vähentämistä pohdin jo vähän alle vuosi sitten. Tuolloin kuitenkin ahneus voitti ja päädyin ottamaan kontolleni aivan liikaa hommia. Syksyllä tuo sitten kostautui uupumisena. En kuitenkaan suostunut antamaan periksi, vaan hoidin sovitut työt väkisin. Nytkin on vielä kesälomaan matkaa, mutta valoa näkyy jo tunnelin päässä. Toivon todella, että osaan tulevina vuosina pitää ahneuteni kontrollissa, jotta en enää jatkossa löydä itseäni samasta suosta.
Veikkaan, että monen korvaan esim 85% työaika ei vaikuta kovin vähältä. Mietitäänpä asiaa hieman tarkemmin. Tuo 85% työaika ei tarkoita pelkästää 15%-yksikköä vähemmän rasitusta vaan myös saman verran enemmän palautumista. Eli tuolloin saa 15%-yksikköä enemmän aikaa palautua 15%-yksikköä pienemmästä rasituksesta. Urheilua kilpatasolla harrastaneet ymmärtävät, että ero palautumisessa on todella iso. Ja tämänhetkiseen työn määrään verrattuna pudotus olisi tosiaan yli 30%-yksikköä.
Ahneuteni näkyy kuitenkin yhä siinä, että aion suorittaa downshiftaamisen hyvin verkkaiseen tahtiin. Salkun koko on yhä melko pieni ja koen, ettei minulla ole yksinkertaisesti varaa nopealla aikataululla vähentää merkittävästi töitä. Ikääkin on yhä sen verran vähän, että tässä kohtaa on hyvä saada vielä isohko osa palkasta ohjattua sijoituksiin kasvamaan korkoa korolle. Kun ikää tulee lisää, ei korkoa korolle -efektikään enää ole niin voimakas uusien sijoitusten osalta.
Toivon, että töitä vähentämällä itse työ muuttuu joksikin muuksi kuin lähinnä stressin lähteeksi. Jos oikein hyvä tuuri käy, alan viihtyä töissä niin hyvin, että taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen muuttuu selkeästi vähemmän merkitykselliseksi asiaksi. Olisi melkoista tuhlausta, jos ainutkertaisen elämänsä omistaisi liialliselle työnteolle ja suorittamiselle. Tällä hetkellä työ vie niin ison osan jaksamisesta, että työn ulkopuolinenkin elämä tuntuu aivan liikaa mekaaniselta suorittamiselta. Elämä on liiaksi selviytymistä, selviytymistä seuraavaan päivään.
Toivon, että tämän blogin kirjottaminen myös omalta osaltaan antaa selkärankaa vihdoin pysyä suunnitelmassani.
torstai 1. huhtikuuta 2021
Projekti etenee
Blogitekstisuositus
Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa
Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...
Suosituimmat tekstit
-
Tämä etf-rahasto on lyhyemmältä nimeltään IUSQ. Se on lisätty nyt Nordnetin kuukausisäästölistalle. Ajattelin tiputtaa jatkossa eunl:n pois ...
-
Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...
-
Tämä on vanha suunnitelma. Tässä on uusin sijoitussuunnitelmani: https://faijanfinanssit.blogspot.com/2022/02/paivitys-sijoitussuunnitelmaan...
-
Tämä on lyhyt muistutus itselleni, miten voin jatkossa laskea esimerkiksi kehittyvien markkinoiden (IS3N), kehittyneiden markkinoiden suuryh...
-
Nyt pieni katsaus menneeseen. Salkku on nyt noin 74 000e ja ikää 37v. Joku saattaisi pitää tuota hyvänäkin pottina, mutta olen matkan var...
-
Tämä on vanha sijoitussuunnitelmani. Tässä on uusin sijoitussuunnitelmani: https://faijanfinanssit.blogspot.com/2022/02/paivitys-sijoitussuu...
-
”Enjoy life. There is plenty of time to he dead.” - Hans Christian Andersen Tästä päivästä lähtien sijoitan vähintään 10% kuukausittaisista ...
-
”The two greatest enemies of the equity fund investor are expenses and emotions” - John C. Bogle Suurin osa ihmisistä yrittää todennäköisest...
-
Millaista on, kun firemielinen kituuttaja elää avioliitossa tavallisen tuhlaajan kanssa? Helvetin stressaavaa, sillä yhteisestä tulevaisuude...
-
Firen tavoittelun saattaa joku vetää melko överiksi. Oma elämäni on ehkäpä esimerkki tällaisesta. Alla lyhyesti viikoittainen arkeni. Sama...