torstai 26. marraskuuta 2020

Markkinanäkemykseni - Den glider in



Tämäkään kirjoitus ei ole sijoitussuositus. 

Ajattelin, että selkeytän omaa tämän hetken markkinanäkemystäni blogikirjoituksen avulla. Saatan toki olla täysin kuutamolla, mutta tässä tulee omat mutuiluni asiasta.

Maaliskuussa 2020 koko maailma tuntui menneen paniikkiin. Muistan, että itselläni oli aika epätodellinen fiilis, kun katselin poliitikkojen ja muiden ihmisten reaktioita ympärilläni. Mietin, olenko minä vai maailma tullut hulluksi. En olisi kuuna päivänä uskonut, millaisia sulkutoimia ja rajoituksia kokonaiset valtiot ottavat käyttöön hyvin lyhyessä ajassa Koronan takia. Ihmisten pelot ja valtioiden toimet vaikuttivat omasta mielestäni ylimitoitetuilta, varsinkin kun huomioi, millaista tuhoa toimet aiheuttavat talouksille sekä ihmisten mielenterveydelle. Samoin pörssikurssien sukellus tuntui absurdilta. Uskalsin sijoittaa osakemarkkinoille (ehkäpä tietämättömyyttäni) itselleni isoilla summilla, sillä ajattelin, että Korona tulee olemaan vain pieni sivunootti tai anekdootti ihmiskunnan isossa tarinassa.

Sittemmin pörssikurssit ovat palautuneet, mutta ihmisten koronapelot ovat yhä mielestäni melko isot. Monet esimerkiksi aikovat viettää joulun vain ydinperheen kesken. Suomalaisista on tullut yhä mökkihöperömpiä ja kaikenlainen psyykkinen pahoinvointi sekä syrjäytyminen on luultavasti lisääntynyt. Samaa voidaan varmaan sanoa hyvin monen muunkin maan kansalaisista.

Rokoterintamalta on kuitenkin kantautunut paljon hyviä uutisia. Ensi vuonna todennäköisesti saadaan ehkäpä jopa useampi rokote markkinoille. Tämän hetken tilanne muistuttaa mielestäni 1990-luvun lamaa. Mieliala on apea, sisäänpäin kääntynyt ja lamaantunut. Jos ja kun Korona-rokote saadaan aikanaan markkinoille, saattaa seurauksena olla samanlainen euforia, kuin mitä vuoden 1995 jääkiekon MM-kulta aiheutti suomalaisissa. Tai ehkäpä globaalisti tunnelma on sama kuin Neuvostoliiton hajottua tai kun ihminen ensi kertaa käveli kuussa. Joku uhkarohkea saattaisi jopa verrata tilannetta maailmansotien jälkeen seuranneisiin nousukausiin.

En usko hetkeäkään, että esimerkiksi matkustelu pysyvästi vähenisi Koronan takia. Sen sijaan näen, että työmaailmassa moni asia saatetaan tehdä fiksummin ja tehokkaammin. Kun palataan ”vanhaan normaaliin”, ihmiset saattavat hyvinkin laittaa kulutusmaniavaihteen päälle. Ilmiö saattaa muistuttaa laihduttamista, jossa pitkän dietin jälkeen ratketaan syömään kahta kauheammin. Tehdään paljon ulkomaanmatkoja, tavataan sukulaisia, käydään elokuvissa, ravintoloissa, kuntosaleilla ja kylpylöissä. 

Tämän lisäksi monet maat Yhdysvaltojen lisäksi ovat poliittisesti ottaneet askeleen tai parikin vasemmalle. Saattaa hyvinkin olla, että keskuspankkien elvytyksen lisäksi kokonaiset valtiot rupeavat elvyttämään yhä enemmän ja investoimaan velkarahaa erilaisiin projekteihin. Osa näistä projekteista on helppo myydä kansalle esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaisina toimina. 

Rahalla läträäminen saattaa siis lisääntyä lähivuosina. Tämän luulisi nostavan muun muassa pörssien arvostustasoja ja laittavan ainakin hieman inflaatioon vauhtia. Pörssit eivät välttämättä reaalisesti tuota kovinkaan merkittävästi, mutta oma veikkaukseni on, että isompia romahduksia ei näiden voimien vaikutuksesta todennäköisesti nähdä. 

Olen ”all in” osakemarkkinoilla, joten se saattaa vaikuttaa kykyyni analysoida globaalia kehitystä objektiivisesti. Vuosien päästä voikin olla mielenkiintoista palata tähän markkinanäkemykseeni ja katsoa, kuinka metsään se menikään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit