Salkku rikkoi tänään 100 000€ rajan. Tämän rajapyykin rikkomiseen kului aikaa hieman yli 6,5 vuotta ja tuona aikana sijoitin markkinoille noin 70 000€. Täten olen sijoittanut pörssiin keskimäärin jonkin verran alle 900€/kk. Viime vuoden kesäkuussa, kun aloittelin kirjoittamaan tätä blogiani, oli salkkuni koko 52 000€ eli hieman yli puolet nykyisestä.
Miltä tuntuu? Ehkä aavistuksen verran yllättynyt olo, sillä en olisi uskonut tuon tapahtuvat vielä tällä viikolla tai edes tässä kuussa. Olen kuitenkin pyöritellyt näitä fireasioita sekä säästö- ja tuottoprosentteja niin paljon viime vuodet mielessäni, että esimerkiksi 100 tonnin pörssivarallisuus ei tunnu juuri miltään.
Se pitää todeta, että melko vähän on salkku tuottanut siihen nähden, että olen joutunut sijoittamaan noin 70ke markkinoille. Siis huomioiden, kuinka huimasti pörssit ovat nousseet viimeisen 6,5 vuoden aikana. Jos olisin sijoittanut vuonna 2015 kerralla tuon rahan pörssiin, olisi salkku nykyään aivan eri levelillä. Toisaalta eipä minulla tuollaista pottia tainnut silloin olla joutilaana tilillä lojumassa.
Sata kiloeuroa on noin 5,3 kertaa viime vuoden elämisen kuluni. Eli olen ylittänyt minimitavoitteeni puolivälin salkun ostovoimassa mitattuna. Ajallisesti en ole kuitenkaan todennäköisesti lähelläkään matkan puoliväliä, sillä:
1. Markkinatilanne on huono. Takana on pitkä huimien tuottojen aikakausi, joten tulevat tuotot lienevät radikaalisti huonommat.
2. Luovuttaminen. En viitsi enää tehdä niin paljon töitä kuin aiempina vuosina. Kuukausittainen sijoitussumma siis tulee jatkossa olemaan paljon vaatimattomampi.
3. Keskiluokkaistuminen. Elämisen kulut ovat nyt isommat kuin sijoittamista aloittaessani. Perheen kokokin on tässä välissä suurentunut. Samoin aikaköyhyys on lisääntynyt.
Sadan tonnin rajapyykin ennenaikainen saavuttaminen on merkki siitä, että markkina on mennyt viime vuosina aivan väärään suuntaan. Edessä ovat todennäköisesti surkeat ajat. Mikäli salkku olisi nyt esimerkiksi vain 60 000 euron suuruinen (saman 70 000€ sijoitettuani), saavuttaisin lopullisen varallisuustavoitteeni lähes varmasti paljon nykyistä aiemmin. Nousevat pörssihinnat ovat hyviä uutisia vain, jos on lähiaikoina siirtymässä salkun lihotuksesta sen tuotoilla elämiseen. Ja itsehän en näillä näkymin todellakaan ole.
Vaikka taloudellinen tulevaisuuteni vaikuttaakin huonolta, täytyy muistaa, että monella muulla menee paljon paljon surkeammin. Kannattaa valita tarkasti, kehen itseään vertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti