Kuukausikatsaus: syyskuu 2021

”A salary is the drug they give you to forget your dreams.”

                -Kevin ”Mr. Wonderful” O’Leary

Syyskuun nettotulot:

 

Palkka (netto): 2140€

     

Menot:

  Elintarvikkeet: 622€

  Bensa: 120€

  Laskut: yhtiövastike 315,41€ 

                puhelinlasku 21,90€

              

  Muut:    puhallus 20€

               

KULUT YHTEENSÄ: 1100€

TULOT - MENOT: 2140€ - 1100€ = 1040€

SÄÄSTÖPROSENTTI: 1040€ : 2140€ = 48,5%

Nettotuntipalkka: 1040€ : 170h = 6,11€/h

ETF-sijoituksiin yhteensä: 643€ (EUNL + IS3N)

Varat:

Käteinen: 4365€

Rahasto- ja ETF-sijoitusten arvo: 97 650€ (muutos viime kuusta: -650€)

Salkun koko 5,2 x elämisen vuosikulut.

Asuntolaina on maksettu. Muutakaan lainaa ei ole. Asuntoa en edes laske varallisuudeksi. Asunnon voi juoda, muttei sitä voi syödä. Asunto on kuluerä. Vain likvidit varat tuovat elämään vapautta.  

Likvidit varat yhteensä: 102 000€ (muutos viime kuusta: -200€)

 

Ajatuksia menneestä kuukaudesta:

Kuukauden madonluvut on jälleen kerran kaiverrettu ikuisiksi ajoiksi universumin kausaliteettiketjuun, ja mikä vielä merkittävämpää, blogiini. Vai onko koko homma silmänlumetta? Välillä on olo, että pitäisi nielaista punainen pilleri ja ottaa selvää, kuinka syvälle kaninkolo ulottuu.

Pitkästä aikaa säästöprosentti oli kiitettävä eli 48,5%. Kuukauden aikana en käyttänyt omiin menoihini juuri lainkaan rahaa, vaan kaikki kulut olivat kuukausittain toistuvia kuluja, perheen kuluja sekä bensakuluja. Arvioisin, että ”omia kuluja” (sisältäen ruuan) oli tässä kuussa noin 500€. Eli toisin sanoen elelin tämän kuun kuin opiskelija. Viivan alle jäi 1040€, mutta paljonko jäi muisteltavaa kiikkustuoliin? Ei  juuri mitään. Olikohan kovinkin kannattava treidi? Kuinka moni ottaisi?

Olen viime viikot meditoinut tätä downshiftausjupakkaa. Hyvin todennäköisesti otan ensi vuonna 22h verran opetustunteja. Haluan nähdä, paljonko tuolla työmäärällä jää rahaa palkasta nettona käteen ja paljonko siitä kykenee siirtämään Vapaus-rahastoon. Välillä on päiviä, että nykyinen työmääräkin tuntuu siedettävältä. Tuolloin taitaa pukata ”maniaa” päälle ja haluaisin tehdä töitä yötä myöden. Sitten seuraavana aamuna saattaakin olla energiatasot aika vähissä.

 

Lisäksi olen unelmoinut siitä, että keksittäisiin pilleri, jonka johdosta ei tarvitsisi nukkua. Tulisi aika paljon vapaa-aikaa omille projekteille. Nyt tuo aika menee aivan hukkaan. Ehtiihän sitä levätä haudassakin. Siitä tulikin mieleeni, että kirja nimeltä ”Päättymättömät päivät kuolleena” on erinomainen (ei pelkkä kirjan nimi). Suosittelen lukemaan. Toinen mainio on ”Saatana saapuu Moskovaan”. Sitä kirjaa en kylläkään ole lukenut, mutta pelkän nimen perusteella voisin sitä jopa suositella. Jos en olisi sairaalloisen kitsas, olisi upeaa olla tuon nimimen kirja kirjahyllyssä (jos kirjahyllyn raaskisin omistaa).

Olen pitkästä aikaa alkanut kuunnella musiikkia. Eräänä päivänä pohdinkin, että miksi. Päättelin, että mulla on varmaan tarve päästä ”in touch with my emotions”. Mitä lie ahdistuksen ja katkeruuden työstämistä. Edullista terapiaa. 

Loppukaneettina erään arkiaamun tuntemukseni:

Takalistoa jomottaa
pomo taas mua pompottaa

se pistää mua halvalla
paksulla kuivalla vanhalla

ahdistus, mä nielen sen
kosk pelko voittaa vapauden
näin herrain laskee kiitoksen

puren kärsin kumarran
itseäni halvennan

tään kaiken kärsiä mä saan
jotta FU-rahat kokoon saan

tokkopa se riittääkään
ei fireen sillä ylläkään

kärsittävä siis aina vaan
ehkä jopa ainiaan
jotta rahat saan Onnelaan

maalis voittaja oon laiffin, hei!
jos peräsuoli valskaa ei!

P.S. Huumori on defenssi. 

Uudenlainen ote työhön

”It is not a daily increase, but a daily decrease. Hack away the unessential.”

Parempi viikko, valoisampi mieli. Edellisessä kirjoituksessani päätin, että ensi vuonna tekisin töitä vain 20 opetustuntia viikossa. Tällä viikolla stressiä on tuntunut olevan edellistä viikkoa vähemmän, vaikka tuntimääräisesti tein vähintään yhtä pitkän työviikon. Tänään mietin, mistä tuo voisi johtua. Jos työn määrä ei ole eniten jaksamista määrittävä tekijä, niin voisin ehkä ensi vuonna haluta tehdä hieman enemmän töitä, kuin vain tuon 20h viikossa. Ajattelinkin tämän lukuvuoden käyttää siihen, että opettelen tekemään työtäni hieman uudella tavalla ja asenteella.

Opettajan työn vahvuus on melko suuri autonomia. Lisäksi olen luonteeltani sellainen, että tarvitsen vahvan hallinnan tunteen. Muutoin stressaannun, ärsyynnyn ja menen ylikierroksille. Luonteelleni on tyypillistä nähdä kaikki mahdolliset uhat jo kilometrien päästä. Olen myös liian hyväntahtoinen ja helposti suostuteltava. Olen aina halunnut töissä miellyttää liikaa muita enkä ole tarpeeksi ajatellut omaa jaksamistani tai omia näkemyksiäni. Yritänkin nyt tehdä näihin asioihin jonkin verran muutoksia.

Viime vuonna olin jonkinlaisessa burn outissa ja itseluottamukseni oli jälkikäteen ajateltuna todennäköisesti melkoisen huono. Nyt, kun vihdoin olen hieman paremmissa ruumiin ja mielen voimissa, on itseluottamukseni parantunut. Tämä on varmaan vahvistanut ammatti-identiteettiäni. Enää ei tarvitse tuuliviirinä lähteä jokaiseen vouhotukseen mukaan. Ei ainakaan samalla omistautumisella. Muutoinkin minulle on taas hieman selvempää, millainen opettaja haluan olla. En ehkä ole useimmilla parametreillä mitattuna kuten muut opettajat, mutta se on ihan OK.

Tarkoituksena olisikin olla tarkoituksenmukaisempi siinä, mitä kaikkea työssäni teen ja kuinka paljon. Uskon vahvasti, että oppilaillekin on parempi, jos tehdään vähemmän mutta laadukkaammin ja ajan kanssa. Keskitytään siis ennemmin olennaiseen. Lisäksi omat hermoni eivät kestä enää juurikaan keskeytyksiä/melua, joten tulen pitämään erityisen hyvän huolen siitä, että työrauha säilyy jokaisella oppitunnilla hyvänä. Mikäli työrauha on huono, sitten ei opiskella sillä tunnilla välttämättä lainkaan, vaan tehdään työrauhaongelmalle heti jotain. Harva ei-opettaja taitaa ymmärtää, kuinka väsyttävää on olla edes pari tuntia meluisassa ympäristössä. Itse ainakin olen aivan kuitti jo parin tunnin jälkeen. 

En kuitenkaan jatkossakaan aio tehdä ylitöitä, vaan maksimissaan 22 opetustuntia viikossa. Mikäli tänä lukuvuotena saan yllä mainituin keinoin jaksamistani parannettua, saatan ensi vuonna tehdä juurikin 22 opetustuntia viikossa, eli noin 90%:n työaikaa. Tuo vauhdittaisi edes hieman FU-rahapotin kerryttämistä. Lisäksi saan ikälisän ensi syksynä, joten nettopalkan ei pitäisi ihan hirveästi laskea.

Yksi jaksamistani tällä hetkellä suunnattomasti parantava asia on erinomainen työpari. Meillä molemmilla  on samanlainen hieman musta huumorintaju. Työparini takia viihdyn työpaikallani aivan älyttömän paljon paremmin nykyään. Harvalla on tässä suhteessa asiat näin hyvin kuin itselläni. 

Aikaa ja energiaa vievän harrastukseni suhteen olen osannut toimia tänä syksynä viime syksyä älykkäämmin. Olen osannut sovittaa sen paremmin muuhun elämään ja olen oppinut suhtautumaan siihen vähemmän neuroottisesti/totisesti. Aika näyttää onnistunko tavoitteessani tehdä myös työasioita fiksummin. Tässä olisi kuitenkin kolme vuosikymmentä viralliseen eläkeikään aikaa (jos fireä ei huomioida), joten nykytyylillä en voi loputtomiin jatkaa. 

Downshiftaus tarkentuu

”All work and no play makes Jack a dull boy.”

Nyt on taas töitä tehty kesäloman jälkeen vähän yli kuukauden ajan. Pelkkä 100%:n työaika on yhä liikaa. Kroppa menee töissä hirveille ylikierroksille ja olo on työpäivän jälkeen sumuinen, väsynyt ja ärtynyt. Välillä on suoraan sanottuna olo, että haluaisin laittaa paikkoja paskaksi tai tehdä jotain yllättävää kuten irtisanoutua. Toki lukuvuoden alkupuolisko on aina rankin, joten ehkä tämä viimeistään tammikuussa helpottaa. 

Olen kuitenkin tänään pyöritellyt ajatusta, että ensi kesän jälkeen tekisin ainakin vuoden ajan 20 opetustuntia viikossa nykyisen 24 tunnin sijaan. Sen luulisi jo tuovan tasapainon työn ja vapaa-ajan välille. Tuolla 20h määrälläkin kykenen sijoittamaan yli 20% nettopalkastani, mikäli mitään kovin poikkeavaa ei elämisen kuluissani tapahdu. Uusi strategiani on näillä näkymin seuraava:

Teen vuosittain vain sen verran töitä, että kykenen sijoittamaan noin 20% nettotuloistani.

Menen siis vuosi kerrallaan ja aina keväisin katson, paljonko seuraavana vuonna on töitä tehtävä, että tuo noin 20%:n säästöaste toteutuu. Haluan entisen elämäni, jossa elämä ei tunnu pelkältä ikuiselta suorittamiselta, takaisin. Vuosi sitten olin vielä selvästi syvemmissä vesissä, mutta ei tämä nytkään ole mennyt kuten Strömsössä.

Katso ympärillesi

”Youth is wasted on the young.”

-George Bernard Shaw

Vaikuttavatko ystäväsi, työkaverisi, sukulaisesi tai suomalaiset yleisesti sinusta hyvinvoivilta, elinvoimaisilta, terveiltä, nuorekkailta ja sopivan kiireettömiltä? Vai enemmänkin ennenaikaisesti riutuneilta kehäraakeilta, joista elämä on imenyt toivon paremmasta? Omasta mielestäni jälkimmäinen kuvastaa paremmin keskimääräistä suomalaista. Katso esimerkiksi 10-20 vuotta itseäsi vanhempia kollegoja. Heissä näet itsesi 10-20 vuoden päästä. Omaan silmääni tulevaisuuden näkymä on pelottava. 

Kun katson esimerkiksi työkavereitani, tuttujani ja sukulaisiani näen, mihin olen itsekin päätymässä, jos elän samanlaista elämää kuin he. Suuri osa on ylipainoisia, raihnaisia ja väsyneitä. He ovat luovuttaneet ja alistuneet kohtaloonsa. Jos toivoa paremmasta elämästä ei ole, on loogista hakea hetkellistä lohdutusta roskaruuasta, alkoholista ja sohvasta, vaikka se rapauttaisi kropan ja mielen lopullisesti. Tietyn pisteen jälkeen, kun itseään on rääkännyt ja laiminlyönyt tarpeeksi pitkään ja väkivaltaisesti, paluuta ei enää ole. 

Itsekin olen hakeutunut samaan limboon mihin laumanikin. Ihminen valitsee lähes aina ennemmin tutun ja turvallisen kuin epävarman ja riskaabelin. Silloinkin kun tuttu ja turvallinen tuottaa parhaimmillaankin hitaan riutumisen, surkastumisen ja kitumisen. Ihminen valitsee lähes aina jatkuvan pienen kitumisen, kuin epävarmuuden ja laumasta erkanemisen. Lauman osana yksilö on ravintoketjun huipulla. Sen sijaan yksinäinen ihminen on lajimme historiassa aina ollut hyvin nopeasti kuollut ihminen. Evoluutio on siis vahvasti suosinut geenejä, jotka tekevät ihmisestä lauman etuun ja konsensukseen alistuvan. 

Todellista vaurautta ei mielestäni ole rahallinen vauraus, vaan aika-, energia- ja paikkavauraus. Aika ja energia ovat rajallisia resursseja kun taas rahaa voi tarvittaessa aina hankkia lisää. Mikäli et voi päättää, missä olet ja mitä teet milloinkin, olet systeemin köyhä orja. Tietysti kukaan ei ole tässä mielessä täysin vapaa ja systeemistä riippumaton, vaan kyse on vaurauden asteista. Mielestäni ihmiset liian usein unohtavat lähes täysin vaurauden muut muodot jahdatessaan rahallista vaurautta, joka on kapitalistisessa systeemissä ainut vaurauden muoto. Tämä rahallisen vaurauden hegemonia on johtanut siihen, että Ferrarin ratissa näet useimmiten isomahaisen metabolisen oireyhtymän kunniajäsenen. Itse otan ennemmin urheilullisen kropan kuin sporttisen arvoauton.

Suomessa ja länsimaissa on jo pitkään riehunut ”aikaköyhyys epidemia”. Siihen ei ole keksitty kovinkaan toimivaa rokotetta. Sijoittaminen on yksi toimiva vaihtoehto, mutta siinä vasteaika on lähes toivottoman pitkä; korkoa korolle alkaa purra vasta kun salkussa on iso summa rahaa. Useimmat ihmiset ovat tuossa vaiheessa jo toinen jalka haudassa. Sijoittamisen lisäksi vastausta pitääkin etsiä myös jostain muualta. Kuinka vapauttaa aikaa ja energiaa itselle jo nyt sen sijaan, että pitää ensin olla systeemin orjana vuosikymmeniä? 

Omalla kohdallani vastaus löytynee työn määrällisestä vähentämisestä ja minimalistisuuteen pyrkivästä kuluttamisesta. Valitettavasti sijoittaminen kärsii downshiftaamisesta, joten kyse on tasapainon ja sopivan kompromissin löytämisestä. Rahan tehokkaan käytön ja allokoinnin lisäksi tulee minun ajatella myös aikani ja energiani viisasta allokointia. Käytin tässä tarkoituksella sanaa ”viisas” sillä tehokkuusajattelu ajankäytön kohdalla ajaa usein stressin ja kiireen kierteeseen.

Elämä on lyhyt, joten kannattaa tarkoin miettiä, mihin päivänsä kuluttaa. Gretchen Rubinin sanoin: ”the days are long, but the years are short”. Mieti tulevaa kuolinpäivääsi. Miten sinun kannattaisi nyt ja jatkossa elää, jotta et elä viimeisiä elämäsi päiviä katuen tekemiäsi valintoja ja sitä, miten elämäsi lopulta elit. Rahaa saat aina lisää, mutta menettämääsi aikaa et enää koskaan takaisin.

Lopussa olemme kaikki aika- ja energiaköyhiä. Jos elät elämäsi viisaasti, saatat tuolloin kuitenkin olla muistorikas.

”Most men lead lives of quiet desperation and go to the grave with the song still in them.”

-Henry David Thoreau