lauantai 24. heinäkuuta 2021

Sijoitussuunnitelman päivitys

                                 ”In investing you get what you don’t pay for.”

                                                        - John Bogle

Teen pienen muutoksen sijoitussuunnitelmaan. Teen jatkossa kuukausittain sijoituksia seuraavalla allokaatiolla:

EUNL 87% ja IS3N 13%. 

Tällä tavoin en ota maakohtaista näkemystä. Pienyhtiöitä en salkkuuni enää osta, sillä ne ovat isossa ylipainossa jo nyt salkussani. Lisäksi IUSN:n kulut ovat melko isot. Lisäksi pienyhtiöiden riskipreemio saattaa koskea vain small cap valueta.

Tiettyjen yksittäisten ETF:ien alhaiset kokonaiskulut houkuttelevat. Teen niin, että rakennan salkulleni ensin rauhassa vankan perustan EUNL:n ja IS3N:n avulla. Myöhemmin saatan siirtyä sijoittamaan  yksittäisiin vielä alhaisempien kulujen ETF:iin. Esimerkiksi LYP6 ja SXR8 vaikuttavat houkuttelevilta kokonaiskuluiltaan. Vuosien saatossa saattaa tulla monia muitakin kulutehokkaita ETF:iä vastaan, joten yritän pitää itseni kartalla näissä asioissa.

Täältä voit itse tutkia eri ETF:ien tracking differenceä, joka antaa aika hyvin osviittaa rahastojen todellisista kokonaiskuluista:

https://www.trackingdifferences.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit