perjantai 11. syyskuuta 2020

Mielen vanki

 


Kesä meni, syksy alkoi ja jo nyt on olo, että työt ja kaikenlaiset vastuut kaatuvat päälle. Erinäisten sattumusten ja ahneuden takia lupauduin ottamaan itselleni ylimääräisiä töitä. Nyt välillä mietin, miten niistä kaikista selviän ilman, että terveys sakkaa. Muutoinkin elämäntilanne on aivan tarpeeksi hektinen. Olen vapaa-ajalla usein helposti ärähtävä, ahdistunut, mieli on levoton enkä kykene rauhoittua. Elämä ei useinkaan vaan tunnu kivalta, vaan lähinnä ahdistavalta. Viikonloput eivät tuo tarvittavaa virkistystä, sillä tekemättömät/tulevat hommat pysyvät koko ajan takaraivossa.

Ensi kesäloman jälkeen ajattelin sopia työnantajan kanssa vähän kevyemmästä työtaakasta. Työntunteja ei olisi dramaattisesti vähemmän, mutta virkeän/tehokkaan vapaa-ajan määrä nousisi suhteessa paljon enemmän. Nyt tuollaista virkeää vapaa-aikaa ei käytännössä ole juuri lainkaan kun viikonloppuisinkin on kiire ja melko stressaantunut olo. Lisäksi tiedän, että kun talven pimeys koittaa, mielialassa tapahtuu  vähintäänkin korjausliike taikka kunnon laskumarkkina. 

Palkkapussissahan tuollainen kevyt downshiftaus tietenkin näkyy, muttei kuitenkaan kovinkaan selvästi, kiitos jälleen kerran Suomen kireän marginaaliveroasteen. Osittain sen takia itsekin meinaan keventää töissä. Turha uhrata elämäänsä työlle, kun ei siitä jää itselle kuitenkaan mainittavaa hyötyä. Lisäksi pieni kevennys työtaakkaan näkyy varmasti positiivisesti sekä töissä että kotona. Olen varmasti positiivisemmalla tuulella, kun koko ajan ei tarvitse mennä jaksamisen rajoilla. 

Mikäli pörssikurssit pysyttelevät nykyisellä tasolla, pitäisi vuoden päästä salkun olla jo reilusti yli 70 000e. Tuo on mielestäni jo ihan mukava alku. Tavoitteena on vuodenkin päästä saada merkittävä osa palkasta sijoituksiin, joten mistään suuresta muutoksesta ei ole kyse. Suuremmat muutokset saavat jäädä hamaan tulevaisuuteen. Köyhän on parasta pysyä lestissään kun ei ole f*ck yo* -rahoja kerran kasassa. Jos tuo termi ei ole tuttu, tässä hauska ”määritelmä”: https://m.youtube.com/watch?v=eikbQPldhPY

Kesän jälkeen myös blogin kirjoittaminen on ollut vaivalloista ja jälki on ollut sen mukaista. Yritän tänne jotain rustailla tulevan vuoden aikana sen mukaan, paljonko paukkuja on. 

maanantai 7. syyskuuta 2020

Hankin viimein 400 euron ”palkankorotuksen”


 
Salkun arvo ylitti vihdoin 60 000e rajapyykin. Sijoitin tänään noin 2900e ETF:iin (eunl, iusn, is3n) painolla 40%, 30% ja 30%. Nämä lisäostotot tein poikkeuksellisesti sijoitussuunnitelman vastaisesti aivan eri allokaatiolla. En vain kyennyt ostamaan näin suurella summalla lähinnä vain eunl:ää, jonka p/e on kirpaisevan korkea. Noita kahta muuta etf:ää sai jo pari vuotta sitten nähtyihin hintoihin. Salkun arvo on nyt 61 800e.      

Olen useita vuosia säilönyt aivan liikaa rahaa tilillä, sillä isojen kertasummien sijoittaminen pörssiin on tuntunut vaikealta, kun kaikki on ollut niin kallista. Nyt kun tilillä ei enää ole kuin reilut 4000e, on melko helpottunut olo. Voin jatkossa sijoittaa palkasta yli jäävän osan, eikä tarvitse sen enempää miettiä ajoittamista, joka tutkimusten mukaan ei ihmisiltä onnistu. Vaikka sijoittamisessa on riskinsä, olen sijoittamani rahat aina mentaalisesti laittanut ”turvaan”. En niinkään turvaan arvonvaihtelulta vaan turvaan omalta itseltäni. Tiedän, etten noita sijoituksia tule myymään kuin todella hyvistä syistä, joten tavallaan ne ovat jatkossa ”turvassa”. Ja jos asiat menevät kutakuinkin suunnitellusti, tulen niitä myymään aikaisintaan vasta parin vuosikymmenen kuluttua.     

Itselleni tuo 60 000e salkku on aika tärkeä virstanpylväs. Tavoite on saavuttaa joskus inflaatiokorjatusti 200 000e salkku, joten nyt olen jo yli 30% tuosta saavuttanut. Toivottavasti myös korkoa korolle -ilmiö avittaa maaliin pääsyä matkan varrella. Jos sijoitan vielä seuraavat 23 vuotta vain 400e/kk (eli lähes 20% nettopalkastani) ja saan vaivaisen 1% reaalituoton vuosittain, ehtii salkku kasvaa 200 000 euroon kun olen 60-vuotias. Jos pörssi yllättäen tuottaisikin kulujen jälkeen normaalit 4% reaalituottoa vuodessa kasvaisi salkku yli 152 000 euroon samaisessa ajassa, vaikka en enää jatkossa sijoittaisi euroakaan.

400 EURON PALKANKOROTUS?

Käyttämällä 4%:n ”sääntöä” voisin nostaa joka vuosi noin 2400e sijoituksistani eli 200e kuukausittain. Jos taas joutuisinkin hankkimaan tuon verran joka kuukausi ylimääräisiä nettotuloja palkansaajana, pitäisi minun tienata bruttona noin 400e ylimääräistä joka kuukausi, kiitos Suomen jyrkän marginaaliveroasteen. Eli tavallaan olen nyt hankkinut itselleni 400e palkankorotuksen sijoitusteni avulla. Nyt saan tuon rahan tekemättä mitään, kun taas palkkatuloja yhtä paljon lisäämällä joutuisin tekemään paljon pidempää päivää ja lahjoittamaan ison osan vähäisestä vapaa-ajastani työnantajalle. En ihmettele, jos monikaan ei Suomessa halua tehdä ylitöitä nykyisen verotuksen alaisuudessa.

Alla vielä otteita salkkuni kehityksestä viime vuosilta. Siitä huomaa, että alkuajat olin aivan liian varovainen sijoittamisen suhteen. Salkun kehitykseen on vaikuttanut melko vähän pörssikurssien nousu. Suurin vaikutus on ollut uuden sijoitetun rahan määrällä. Toisaalta myös Koronadippi näkyy selvästi ja se, miten kevään nousu kasvatti salkkua.

Päivämäärä:      Salkun arvo:   

10.11.2018        14 500e    

10.1.2019          17 200e

10.3.2019          20 150e  

10.5.2019          22 400e

10.7.2019          26 400e

10.9.2019          28 000e 

10.11.2019        31 500e

10.1.2020          34 700e

10.2.2020          37 400e

10.3.2020          35 600e

10.4.2020          44 300e

10.5.2020.         46 500e

10.6.2020.         51 500e

10.7.2020.         55 000e

10.8.2020.         58 300e

7.9.2020.           61 800e

Salkun allokaatio:

Small capit 23,5%

Kehittyvät maat 21%

Muut 55,5%

Jatkossa salkun kehitys on yhä enemmän riippuvainen Herra markkinan mielenliikkeistä, sillä sijoitettavat kuukausisummat vaihtelevat todennäköisesti jossain 500-900 euron välissä.            

tiistai 1. syyskuuta 2020

Kuukausikatsaus: elokuu 2020

 



Elokuun tulot:
 
Palkka (netto): 2275€

Menot:
  Elintarvikkeet: 645€ 
  Bensa: 30€ 
  Laskut: yhtiövastike 315,41e   
               puhelinlasku 21,90e 
  Muut: kirjasto 9€
             harrastus 402€
             perheen yhteiselle tilille 210€

KULUT YHTEENSÄ: 1634€

TULOT - MENOT: 2275€ - 1634€ = 641€

SÄÄSTÖPROSENTTI: 641€ : 2275€ = 28%

Nettotuntipalkka: 641€ : 170h = 3,7€/h

ETF-sijoituksiin yhteensä: 2891€ (eunl + Is3n + iusn)

Varat:
Käteinen: 7 600e
Rahasto- ja ETF-sijoitusten arvo: 59 300€ (nousua viime kuusta: +5630e)
Asuntolaina on maksettu. Muutakaan lainaa ei ole. Asuntoa en edes laske varallisuudeksi. Asunnon voi juoda, muttei sitä voi syödä. Asunto on kuluerä. Vain likvidit varat tuovat elämään vapautta. 
Likvidit varat yhteensä: 66 900e (nousua viime kuusta: +2930€)

Kuukausi sujui menojen puolesta keskinkertaisesti ja säästöprosentti oli hieman tavallista alempi. Syynä tälle oli harrastukseen uponnut raha (402€), joka onneksi oli kertaluonteinen kulu. 

Ajatuksia menneestä kuukaudesta:
Muutoin kuukausi meni lähinnä töiden merkeissä ja stressitasot ovat nousseet jo melko korkeiksi. Univelkaa tulee tällä hetkellä arkena ainakin tunnin yössä ja aina viikonloppuisinkaan en ole saanut nukuttua tarpeeksi. En siis todellakaan ole päässyt tavoitteeseeni nukkumisen suhteen (keskimäärin 8h yössä on tavoite). Samoin töiden saralla olen erinäisistä syistä ottanut ylimääräisiä hommia, vaikka kesällä ajattelin etten niin tee. Ahneus siis voitti ja nyt katsotaan oliko hyväkin idea. Tämä stressin, väsymyksen ja kiireen lisääntyminen on saanut kyllä ajatukset jo ensi vuoteen. Silloin ajattelin downshiftata aavistuksen töiden suhteen ja tehdä vain normitunnit. Tuolloin olen saanut toivon mukaan jo salkkuakin lihotettua melko mukavasti, joten voisi olla aika ottaa elämä himpun verran rennommin ja nauttia matkasta, sen sijaan että uhraa terveyden työlle.



Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit