Kesä meni, syksy alkoi ja jo nyt on olo, että työt ja kaikenlaiset vastuut kaatuvat päälle. Erinäisten sattumusten ja ahneuden takia lupauduin ottamaan itselleni ylimääräisiä töitä. Nyt välillä mietin, miten niistä kaikista selviän ilman, että terveys sakkaa. Muutoinkin elämäntilanne on aivan tarpeeksi hektinen. Olen vapaa-ajalla usein helposti ärähtävä, ahdistunut, mieli on levoton enkä kykene rauhoittua. Elämä ei useinkaan vaan tunnu kivalta, vaan lähinnä ahdistavalta. Viikonloput eivät tuo tarvittavaa virkistystä, sillä tekemättömät/tulevat hommat pysyvät koko ajan takaraivossa.
Ensi kesäloman jälkeen ajattelin sopia työnantajan kanssa vähän kevyemmästä työtaakasta. Työntunteja ei olisi dramaattisesti vähemmän, mutta virkeän/tehokkaan vapaa-ajan määrä nousisi suhteessa paljon enemmän. Nyt tuollaista virkeää vapaa-aikaa ei käytännössä ole juuri lainkaan kun viikonloppuisinkin on kiire ja melko stressaantunut olo. Lisäksi tiedän, että kun talven pimeys koittaa, mielialassa tapahtuu vähintäänkin korjausliike taikka kunnon laskumarkkina.
Palkkapussissahan tuollainen kevyt downshiftaus tietenkin näkyy, muttei kuitenkaan kovinkaan selvästi, kiitos jälleen kerran Suomen kireän marginaaliveroasteen. Osittain sen takia itsekin meinaan keventää töissä. Turha uhrata elämäänsä työlle, kun ei siitä jää itselle kuitenkaan mainittavaa hyötyä. Lisäksi pieni kevennys työtaakkaan näkyy varmasti positiivisesti sekä töissä että kotona. Olen varmasti positiivisemmalla tuulella, kun koko ajan ei tarvitse mennä jaksamisen rajoilla.
Mikäli pörssikurssit pysyttelevät nykyisellä tasolla, pitäisi vuoden päästä salkun olla jo reilusti yli 70 000e. Tuo on mielestäni jo ihan mukava alku. Tavoitteena on vuodenkin päästä saada merkittävä osa palkasta sijoituksiin, joten mistään suuresta muutoksesta ei ole kyse. Suuremmat muutokset saavat jäädä hamaan tulevaisuuteen. Köyhän on parasta pysyä lestissään kun ei ole f*ck yo* -rahoja kerran kasassa. Jos tuo termi ei ole tuttu, tässä hauska ”määritelmä”: https://m.youtube.com/watch?v=eikbQPldhPY
Kesän jälkeen myös blogin kirjoittaminen on ollut vaivalloista ja jälki on ollut sen mukaista. Yritän tänne jotain rustailla tulevan vuoden aikana sen mukaan, paljonko paukkuja on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti