Memento mori.
Olen taas viime aikoina unelmoinut ennenaikaisesta eläköitymisestä. Vapaaherran elämä on alkanut kiinnostamaan, koska elämä on ollut liian stressaavaa liian pitkään. Pieni toivonkipinä on kuitenkin herännyt, että pahimmat ruuhkavuodet ja vastoinkäymiset alkaisivat jo pikkuhiljaa olla takanapäin.
Ei minun ole järkeä täysin lopettaa työntekoa, sillä tuntipalkkani on ihan OK tasolla ja se tulee toivon mukaan vuosien myötä vielä myös hieman reaalisesti nousemaan. Kerättyä henkistä pääomaa ei kannata heittää täysin menemään. Ikuinen loma tuskin myöskään soveltuisi kovinkaan hyvin kaltaiselleni ihmiselle. Downshiftaus sen sijaan voisi olla paljon parempi ratkaisu: vapaa-aika ja jaksaminen lisääntyisivät, kuormitus vähenisi ja tasainen kassavirta riittäisi elämisen kulujen kattamiseen, jolloin salkku saisi paisua rauhassa.
Haluan kuitenkin jättää lapselleni sen verran perintöä, ettei hänen tarvitse rakentaa elämäänsä täysin nollasta. Vesa Puttosen mielestä perintöä ei juurikaan kannata jättää, koska se muka turmelee perinnönsaajan kunnianhimon. Olen kyllä eri mieltä. Miksi edes pitäisi olla erityisen kunnianhimoinen? Miksi koko elämä tulisi pyhittää varallisuuden keräämiseen? Jokaisen sukupolven ei tarvitse aloittaa peliä lähtöruudusta.
Itse haluan jättää nykyrahassa perintöveron jälkeen vähintään 400K perintöä. Vaimo toivon mukaan kykenee antamaan ainakin 100K. Puolen millin (ennakko)perintö kolmekymppisenä antanee hyvät lähtökohdat elää hyvä elämä. Eikä perintöä tarvitse mihinkään kuluttaa, vaan se voi toimia pahan päivän varana ja sen voi aikanaan siirtää seuraavalle sukupolvelle. Mikäpä sen hienompaa ja fiksumpaa kuin ylisukupolvisen varallisuuden kerryttäminen ja omistajuuden kulttuurin luominen. Varallisuus on vain lainassa ja se tulee siirtää hyvässä kunnossa aikanaan seuraavalle sukupolvelle.
Puttosen näkemykset ovat olleet valtakunnan mediassa kattavasti näkyvillä ja varmasti herättävät keskustelua ja mielipiteitä puolesta ja vastaan.
VastaaPoistaKäsitykseni mukaan varsin suuri osa perinnönsaajista on yli 50-vuotiaita. Siihen ikään mennessä on talot ostettu, lapset tehty ja aika pitkälle kasvatettukin, ja toivottavasti jotain on saatu kerättyä säästöön / sijoituksiin. Palkkakin on työvuosien myötä noussut. Eli rahalle ei enää tuossa vaiheessa ole niin suurta tarvetta kuin parikymmentä vuotta aiemmin.
On mahtavaa, jos pystyt antamaan lapsellesi tuntuvan ennakkoperinnön jo siinä vaiheessa, kun hän on kolmenkympien tienoilla. Siinä vaiheessa riittää kuluja, kun asuntolainaa ei ole ehtinyt lyhentää kovin paljoa, ja perustaa samaan aikaan perhettä. Ja harva on siinä vaiheessa ehtinyt kovin kummoista varallisuutta keräämään.
Mutta kysymys kuluu, kuinka paljon uskallat antaa pois tuossa vaiheessa? Mitä jos haluatkin itse jättäytyä pois työelämästä vaikka 60-vuotiaana? Silloin tarvitset säästöjäsi itse. Kun jää töistä pois, ja lapset ovat lentäneet pesästä, vapaa-aikaa on yht´äkkiä käsittämättömän paljon. Ja silloin kulut nousee, kun pitää keksiä uusia harrastuksia ja muuta mielekästä tekemistä.
Yksi hyvä ajatus voisi olla antaa lapselle koroton asuntolaina. Korkotasosta ja asunnon hinnasta riippuen, etu voi olla todella merkittävä helpotus nuoren talouteen. Ja verotehokas. Kuukausittaiset lainan lyhennykset puolestaan tarjoavat sinulle tasaista kassavirtaa ilman, että myyt osakkeita tai etf-osuuksia. Tosin lainaa antaessasi joudut realisoimaan salkkuasi reilulla kädellä. Mutta laita harkintaan yhtenä vaihtoehtona.
Kiitos vinkistä. Itse olen sen verran myöhään lapsen saanut, että kun täytän 70v, on lapsi yhä kolmekymppinen. Toivottavasti alkaa siis eläke juosta tuossa vaiheessa, joten salkkua en kauheasti tarvitse. Tuskin edes olen tuossa vaiheessa enää terve tai edes elossa.
VastaaPoista