maanantai 8. heinäkuuta 2024

Vivuttamisen avulla parempaa ajallista hajautusta


Tätäkään kirjoitusta ei pidä ottaa sijoitusneuvona, vaan ainoastaan Faijan tavanomaisena hourailuna.

Olen nyt taas jonkin aikaa huolestuneena seurannut, miten S&P 500:n CAPE on noussut kuin yli-innokkaan teinin aamustondis. Kohta hätyytellään jo IT-kuplan lukemia.



Myös somekanavani ovat täynnä tekoälyhypeä. Uskon itsekin, että tekoäly tulee muuttamaan maailmaa vähintään yhtä paljon kuin Internet aikoinaan. Olen kuitenkin pessimistisempi sen suhteen, kuinka nopealla aikataululla muutos tulee tapahtumaan. Yleensä teknologisten vallankumousten yhteydessä tapahtuu osakemarkkinan kuplaantuminen sekä pörssiromahdus enkä usko, että tämäkään vallankumous tulee olemaan poikkeus. Tässä teoreettinen selitys ilmiölle:

https://youtu.be/UZnVt_CvL3k?si=LPWn1gEFltoPA-n4

Tulevan pörssiromahduksen odottelu ehti aiheuttamaan sen verran paljon ahdistusta, että hetken harkitsin jopa bondeihin sijoittamista. Asiaa Linnunradan reunalla meditoidessani tajusin kuitenkin istuvani sequence of returns -riskin päällä. Annahan kun selitän. Kuvitellaan, että sijoitat palkastasi osakemarkkinoille 30 vuoden ajan. Kumman skenaarion toivot toteutuvan:

A) Osakemarkkina tuottaa erinomaisesti ensimmäiset 15 vuotta, jonka jälkeen se tuottaa huonosti toiset 15 vuotta.

B) Osakemarkkina tuottaa huonosti ensimmäiset 15 vuotta, jonka jälkeen se tuottaa erinomaisesti seuraavat 15 vuotta.

Tietenkin toivot skenaarion B toteutuvan, sillä tuossa vaihtoehdossa sinulla on suurempi salkku 30 vuoden jälkeen. 

Sequence of returns riski koskee siis myös salkun kumulointivaihetta. Havahduinkin tänään siihen, että sijoitustavoitteideni saavuttamiseksi on erittäin tärkeää, että sijoitan rahani markkinoille mahdollisimman etupainotteisesti, jotta ehtisin hyötyä prosenttien lisäksi kunnolla myös euromääräisesti osakemarkkinan hyvistä nousuista. En siis jää odottelemaan ennustamaani pörssiromahdusta, vaan sijoitan rahani mahdollisimman nopeasti osakemarkkinoille, jotta salkkuni kasvu ei ole liian riippuvainen sijoitusurani viimeisistä vuosista. Saatan kyllä lähiajat tiltata uusia sijoituksiani hieman esimerkiksi Eurooppaan, kauas tulikuumasta jenkkimarkkinasta.

Nopeiten rahat saisi markkinoille velkavivun avulla. Menin kuitenkin aikoinaan hölmönä lyhentämään koko asuntolainani pois. Tämän takia harkitsen lähivuosina velkavivun ottamista tavalla taikka toisella niin, että se hyödyttää salkkuani.

Lifecycle investing:

https://youtu.be/gam4yEasppg?si=F5JP5Jhe1kZ2Z8CG


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit