Bruce Lee kirjoitti vuonna 1969 käsin seuraavan kirjeen otsikolla ”My Definite Chief Aim”:
I, Bruce Lee, will be the first highest paid Oriental super star in the United States. In return I will give the most exciting performances and render the best quality in the capacity of an actor. Starting 1970 I will achieve world fame and from then onwards till the end of 1980 I will have in my possession $10 000 000. I will live the way I please and achieve inner harmony and happiness.
- Bruce Lee, jan. 1969
Bruce Lee menehtyi äkillisesti vuonna 1973 ja saavutti supertähden aseman pian kuolemansa jälkeen. Lee toivoi saavuttavansa sisäisen rauhan ja onnen 40-vuotiaana dekamiljonäärinä. Sen sijaan hän kuoli jo 32-vuotiaana. Sisäisen rauhan sijaan hän saavutti kuolemattomuuden ja Legendan aseman.
Brucelle olisi riittänyt kymmenen miljoonaa dollaria saavuttaakseen onnen ja sisäisen harmonian. Tuo summa olisi nykyrahalla mitattuna varmaankin useita kymmeniä miljoonia dollareita. Vaan mikäpä summa toisi itselleni rauhan? Tästä olen nähnyt viime aikoina usein painajaisia. Olen ollut jo pitkään vakuuttunut, että saavutan onnen ja harmonian kun salkkuni ylittää inflaatiokorjatusti 200 000€ rajapyykin (kattaen yli kymmenen vuoden elämisen kulut). Pikkuhiljaa mieleni sopukoihin on kuitenkin pesiytynyt epäilys siitä, riittääkö tuo summa sittenkään. Onhan se vain murto-osa Herra Leen arvioimasta tarpeellisesta summasta. Epäilyksiäni on vain pahentanut tieto siitä, että olen nyt saman ikäinen kuin mitä Lee olisi ollut vuoden 1980 lopulla.
Olen tänään meditoinut tuntitolkulla John Boglen ikonin ankaran katseen alla uskollisessa keinutuolissani piippuani poltellen. Tuijotettuni Boglea tarpeeksi pitkään en enää kyennyt valehdella hänelle yhtä armottomasti kuin olen kaikki nämä päivät kyennyt valehtelemaan peilikuvalleni: tosiasia on, etten todennäköisesti koskaan osaa nauttia vaurauden saavuttamisesta enkä koskaan kykene saamaan asian suhteen todellista mielenrauhaa. En ehkäpä koskaan ole tarpeeksi rikas ollakseni onnellinen.
Jotta välttäisin Brucen kohtalon, aion jatkossa unohtaa onnen ja mielenrauhan tavoittelun salkkuni avulla. En aio väkisin yrittää saavuttaa maksimaalisella nopeudella mitään tiettyä maaliviivaa. Yritän sen sijaan maksimoida matkasta nauttimisen ja kiitollisuuden tunteen. Kiirehtimisen sijaan sijoitan kuukausipalkastani hitaasti joka kuukausi osan markkinoille, unohdan velkavivulla leikkimisen ja pidän talouteni sellaisessa kunnossa, että kykenen matkan varrella hyödyntämään vastaan tulevat pörssiromahdukset eli erinomaiset ostopaikat.
Hedonistinen adaptaatio pätee kohdallani myös salkkuuni; varallisuusharppaukset tuovat kyllä onnen kyyneleitä, mutta vaikutus kestää lähes yhtä lyhyen ajan kuin lauantaipössyttelyt. Yritän tiristää salkun pienistäkin kasvupyrähdyksistä niin paljon onnen eliksiiriä ulos kuin vain mahdollista muistaen, että iloa, onnea ja harmoniaa on saatavilla muualtakin kuin pörssistä. Hitaasti hyvä tulee. Olen jo perillä.
Rajapyykitkin vielä ylittyvät. Itse asiassa ne ovat jo ylittyneet, fyysinen ruumiini ei vain vielä ole matkannut ajassa sinne saakka.
”The happiness that is derived from excitement is like a brilliant fire - soon it will go out.”
- Bruce Lee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti