sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Osakesijoitusten valuuttariski - Matkani Sinne ja takaisin


Tämä kirjoitus on muistilappu itselleni siltä varalta, että muistini pätkii ja paniikkikohtausta pukkaa. En ota vastuuta tämänkään blogikirjoituksen väitteistä.

Viime aikoina olen murehtinut salkkuni isoa altistusta dollariin. Dollari on vahvistunut tänä vuonna suhteessa euroon merkittävästi, joten salkkuni ei ole sulanut läheskään yhtä paljon kuin esimerkikisi USA:n osakemarkkina. Mutta mitä jos tulevaisuudessa euro merkittävästi vahvistuu dollariin nähden? Silloin salkkuni saattaa tuottaa hyvinkin kehnosti. Tästä ei pitkäjänteisen indeksisijoittajan kannata kuitenkaan välittää, sillä jos valuutta X heikkenee suhteessa valuuttaan Y, laukkaa tuon valuutan X kotimaassa hyvin todennäköisesti inflaatio kovempaa tahtia kuin valuutan Y kotimaassa. Siis pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Tuon takia sijoittaja saa pitkässä juoksussa suunnilleen kunkin maan kohdeindeksin REAALITUOTON, vaikkei kohdemaan indeksin nominaalista tuottoa valuuttakurssien liikkeiden takia saisikaan. Tässä pari konkreettista (fiktiivistä) esimerkkiä havainnollistamaan tätä asiaa:

Ajatellaan, että Yhdysvaltojen suosituin indeksi, S&P 500, tuottaa aikavälillä x nominaalisesti tasan 10,0% annualisoidusti vuodessa. Inflaatio Yhdysvalloissa tuona aikana on keskimäärin 4,0% vuodessa. Tällöin jenkkisijoittaja saa sijoitukselleen 6,0% reaalituoton (10% - 4% inflaatio USA:ssa = 6%). Sveitsissä inflaatio on keskimäärin 1,5% vuodessa tuolla aikavälillä. Lisäksi Sveitsin frangi vahvistuu dollariin nähden vuosittain 2,5%. Sveitsiläinen saa S&P 500:n sijoittaessaan seuraavan Reaalituoton: 10% - 1,5% (inflaatio Sveitsissä) - 2,5% (frangin vahvistuminen) = 6%. Eli sekä jenkkisijoittaja Yhdysvalloissa että sveitsiläinen sijoittajan Sveitsissä saavat S&P 500:n sijoittaessaan saman Reaalituoton. Dollarin ja frangin keskinäisten voimasuhteiden muutoksella ei siis ollut pitkällä aikavälillä vaikutusta kyseisten sijoittajien reaalituottoihin. 

Vastaavasti ehkäpä Sveitsin pörssi tuotti tuolla aikavälillä 7,0% vuosittain nominaalisesti. Tällöin sveitsiläisen saama reaalituotto on 7,0% - 1,5% (inflaatio Sveitsissä) = 5,5%. Jenkki, joka sijoitti Sveitsin pörssiin tuolla samalla aikavälillä, sai vastaavasti seuraavan vuosittaisen reaalituoton: 7,0% - 4% (inflaatio Yhdysvalloissa) + 2,5% (dollarin heikkeneminen suhteessa frangiin) = 5,5%. Eli jenkkisijoittaja ja sveitsiläinen sijoittaja saivat saman Reaalituoton.

Valuuttakurssien ja inflaation suhde ei aina ole näin suoraan yksi yhteen. Pitkällä aikavälillä tuo asia on kuitenkin suuntaa-antavasti noin. Tästä syystä en aio jatkossakaan sijoittaa valuuttasuojattuihin ETF:iin. Niissä on ymmärtääkseni aina isohkot (piilo)kulutkin.

Parin viikon ajan stressasin valuuttakurssien liikkeiden vaikutuksia salkkuni tuottoihin. Öisin oli vaikea saada nukuttua ja piippua tuli taas keinutuolissa polteltua aamunsarastukseen saakka.Välillä kun sain vihdoin hieman nukuttua, näin painajaisia siitä, että maailmankaikkeus tasapainoilee terävän neulan kärjessä. Kauanko se enää voi pysyä siinä ennen kuin vierähtää pois tasapainosta? Hereillä ollessanikin tuntui, että hetkenä minä hyvänsä kaikkeus saattaa luhistua omaan mahdottomuuteensa ja sisäisiin ristiriitoihinsa. Kärsinkin päivittäin posttraumaattisista stressireaktioista. Tuntui, että kosmokselle oli kirjanpidossaan käynyt paha laskuvirhe. Olinko ainut joka oli sen löytänyt? Entä miksi maailmankakkkeus ylipäätään vaivautuu olemaan olemassa? Eikö loogisempaa ja helpompaa olisi olla olematta? Paljon oli kysymyksiä eikä yhtäkään vastausta.

Kävin madonluvut perusteellisesti lävitse ja huomasin lopulta tehneeni itse laskuvirheen. Universumi oli tälläkin kertaa siis oikeassa. Sieluni sai jälleen rauhan. Nyt en enää jatkuvasti säpsähtele. Järjestys ja tasapaino ovat palautuneet kosmokseen ja saanemme odottaa maailmanloppua vielä hyvän tovin. 

Pysynee jatkossakin kärjen päässä…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit