keskiviikko 29. kesäkuuta 2022
Kuukausikatsaus: kesäkuu 2022
lauantai 18. kesäkuuta 2022
Lopetin sijoittamisen - En vain jaksanut enää
Sijoittaminen on henkisesti raskasta. Nousurallissa ahneus ja FOMO jatkuvasti lisääntyy ja romahduksissa kiima lapata mahdollisimman isoja summia markkinoille keinolla millä hyvänsä sen kuin nousee. On siis pörssin suunta kumpi tahansa, menee psyyke helposti ylikierroksille. Voiko maratonin juosta alusta loppuun sprinttivauhtia? Tuskinpa. Siinä uupuu todennäköisesti jo hyvissä ajoin paljon ennen puoltaväliä ja lunkemmin matkaan lähteneet pyyhältävät hymyssä suin tanssahdellen ohitse.
Monet fyysikot ja kosmologit epäilevät, että universumi on äärettömän kokoinen. Jos näin on, tuosta seuraa (tutkijoidenkin mukaan) muun muassa se, että minusta ja sinusta on loputon määrä identtisiä ja lähes identtisiä ”kopioita”. Osa menestyy hyvin, osa kohtalaisesti ja osa surkeasti. Minustakin saattaa siis olla ääretön määrä ”kopioita”, jotka lopettivat sijoittamisen, koska tekivät asiat liian totisesti ja hammasta purren päätyen lopulta burnoutiin. En halua olla yksi heistä.
Osakemarkkinat voivat tuottaa hyvin pitkään erittäin surkeasti. Se saattaa murtaa vahvimmankin maailmanindeksialfan selkärangan. Pelkästään Shillerin PE:n muutokset vuosikymmenien aikana voivat olla erittäin brutaalit. Alla on kuvaaja S&P500:n Shillerin PE:stä eri ajanjaksoina.
Alimmillaan SP500:n Shillerin PE eli CAPE on historiassa ollut 4,78 ja korkeimmillaan 44,19 eli vaihteluväli on ollut infernaalisen mittava. En sano, että minun elinaikanani nähtäisiin yhtä suuria heilahduksia, mutta on hyvä pitää mielessä, että pitkien ajanjaksojen aikana tapahtuu mitä eriskummallisempia asioita. Viimeiset vuosikymmenet SP500:n CAPE on kivunnut hiljalleen lähinnä ylöspäin, joten sijoittajilla on ollut kissanpäivät. Mitä jos jatkossa suunta onkin hitaaaaasti alaspäin?
Pitkäjänteinen sijoittaminen on äärettömän tylsää ja uuvuttavaa puurtamista. Toisaalta milloin tahansa voi alkaa pitkä ja syvä karhumarkkina. Salkun arvo on vain virtuaalista ostovoimaa eikä salkun numeeriseen arvoon pidä liiaksi kiinnittyä saati ihastua. Iso osa salkun arvosta voi hyvinkin lyhyessä ajassa osoittautua katteettomiksi unelmiksi. Kaiken tämän epävarmuuden keskellä vuosikymmenien mittaan tulee tapahtumaan omassa oikeassa elämässä henkisesti kuluttavia asioita. Silti pitäisi jaksaa säännöllisesti sijoittaa läpi avioerojen, läheisten sairastumisten ja kuolemien, omien terveysongelmien, työstä johtuvan uupumisen, keski-iän kriisin, korkomuutosten, inflaatiomyrskyjen, talon remppojen, sotilaallisten erityisoperaatioiden, veronkorotusten sekä muiden sosioekonomisia mannerlaattoja repivien tapahtumien.
Ihmisenä olemisen dilemma on loputon fiksaatio ja tarrautuminen lopputulokseen. Lopputulos on kuitenkin aina täysin sattuman käsissä. Lähes mitä tahansa voi tapahtua minä hetkenä tahansa. Jos tuon tosiasian sisimmässään ymmärtää ja ennen kaikkea hyväksyy, on elämä ja sijoittaminen paljon helpompaa. Let the chips fall where they may and seize the day!
Onko elämä matka? Matkalla on määränpää, joten en tiedä, kannattaako sitä ajatella matkana. Tulee fokusoiduttua liiaksi perille pääsyyn ja maanisesti etsittyä oikoteitä. Ehkä elämä on tanssi tai musiikkiesitys kuten Alan Watts väitti aina siihen saakka kunnes alkoi keskittyä ruokkimaan kirkkomaan floraa ja faunaa. Musiikin ja tanssin päämääränä ei ole päästä maaliin. Musiikin tarkoitus on itse musiikki.
Koitan nauttia, mitä sitten tapahtuukaan. Sijoitan kuukausittain sen verran kuin satun kykenemään, nautin nousuista sekä laskuista ja kanssasijoittajien hötkyilyistä. Pörssikurssien tanssista. Enkä aio pyytää lupaa elämästä iloitsemiseen ja nauttimiseen osakemarkkinalta taikka salkultani.
Tänään poltan piipullisen niiden kopioideni muistolle, jotka uupuivat taakkansa alle. Missä sitten lienettekin.
Gather ye rosebuds while ye may,
Old time is still a-flying;
And this same flower that smiles today
Tomorrow will be dying.
tiistai 14. kesäkuuta 2022
Kuolema päivässä pitää psykologin loitolla
”I’ll tell you a secret. Something they don`t teach you in your temple. The Gods envy us. They envy us because we are mortal, because any moment might be our last. Eerything is more beautiful because we are doomed. You will never be lovelier than you are now. We will never be here again.”
- Achilles
En tiedä sinusta, mutta itse olen taipuvainen ahdistumaan, käymään ylikierroksilla ja stressaamaan asioita. Kaikenlaiset pienetkin pakolliset asiat kuten kaupassa käynti tai laskujen maksaminen saattavat aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Samoin jopa harrastuksistakin tulee melko helposti hieman pakonomaista puurtamista, mikä aiheuttaa stressiä. Olen ollut tällainen aina, joten tuskinpa tähän on luvassa suurta muutosta. Uskon kuitenkin, että erinäisin metodein saan pidettyä ahdistuksen aisoissa.
Näihin metodeihin kuuluvat perinteiset terveelliset elämäntavat, joista jo kirjoitin edellisessä blogikirjoituksessani. Näiden lisäksi olen ollut huomaavinani, että kuoleman ajattelu saattaa vähentää stressiä.
Kuolema laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Arjen ärsyttävät ja ahdistavat asiat näyttäytyvät uudessa valossa. Saatat tuntea jopa kiitollisuutta siitä, että ylipäänsä olet elossa tai kuinka hyvin asiat lopulta ovatkaan. Kuolema pysäyttää, tai ainakin hidastaa vauhtia. Yhtäkkiä ei olekaan niin kova kiire. On helpompi nauttia elämän ”pienistä” asioista (miten niin pienistä?). Pörssikurssien jatkuva seuraaminen, dopamiinin perässä juokseminen ja muu arjen levottomuus väistyvät ja voi hetken olla vapaa haluista, pakoista ja ärsytyksistä. Se mitä on ja tapahtuu riittää eikä kiirettä muualle ole. Parhaimmassa tapauksessa tarve kontorollin tunteeseen katoaa. Hyväksyy asiat sellaisina kuin ne ovat.
Suosittelen ajattelemaan kuolemaa aamuisin, sillä sen ansiosta edessä oleva päivä saa oikean merkityksen. Päivän aikana tulee keskityttyä enemmän olennaiseen. Illalla nukkumaan mennessä kuoleman ajattelu saattaa sen sijaan valvottaa, joten sitä en suosittele.
Kuolemaa kannattaa ajatella myös keskellä päivää, jos eteen tulee jokin ahdistava tai stressaava tilanne. Tuolloin stressiä aiheuttavan asian mittakoko pienenee ja stressitasot pysyvät siedettävämmällä tasolla. Harva arjen asia on kuoleman rinnalla kovinkaan merkityksellinen.
Uskon, että kuoleman päivittäinen ajattelu tekee ihmisestä myös rohkeamman: on helpompi tehdä vaikeita päätöksiä ja elää oman näköistä elämää. Ja kuoleman lähestyessä on jo totutellut ajatukseen, että kaikki loppuu aikanaan. Lisäksi todennäköisesti on tullut elettyä elämä niin, ettei ole juurikaan asioita, joiden tekemättömyyttä syvästi katuisi.
Jos tietäisit kuolevasi tänään, olisiko sinulla asioita, joita katuisit? Aiotko tehdä kyseisille asioille jotakin, vai ajattelitko pitkäänkin olla tekemättä niille mitään? Oletko varma, että sinulla on aikaa tarpeeksi?
Koitan tästä lähtien ajatella päivittäin viikatemiestä, elämän haurautta ja rajallisuutta, kaiken katoavaisuutta, kuoleman lopullisuutta ja elossa olemisen kauneutta. Akhilleuksen sanoja. Toivon, että kuollessani olisin tyytyväinen eletystä elämästä ja päästäisin siitä irti ilman epätoivoista pyristelyä.
keskiviikko 8. kesäkuuta 2022
Alfailua
Nyt kun olen vihdoin nujertanut sijoitusmaailman demonit, on aika keskittyä muihin aspekteihin elämässäni. Viime aikoina olenkin jonkin verran tutustunut siihen, mitä evoluutiopsykologia sanoo masennuksesta ja sen ehkäisemisestä: https://youtu.be/jONc0b8TeyU
Olen koko sijoitusurani ajan laiminlyönyt fyysisen ja psyykkisen terveyteni. Jatkossa yritän panostaa enemmän hyvinvointiasioihin. Katsotaan, mitä evoluutiopsykologia sanoo masennuksen ehkäisemisestä.
Evoluutiopsykologit ovat tutkineet metsästäjä-keräilijöiden elämäntapaa, sillä ihmislaji on vuosituhansien saatossa sopeutunut kyseiseen elinympäristöön. Jatkossa viittaan näihin ihmisiin sanalla ”alfa”, sillä alfoja he ovat länsimaalaisiin beta-kampaviineriserkkuihinsa verrattuna.
Liikunta: alfat saavat keskimäärin 130 minuuttia raskasta liikuntaa päivässä. Tuo on enemmän kuin länsimaissa on suositus viikossa! Tämän lisäksi alfat liikkuvat kevyesti usean tunnin ajan päivittäin. Liikunta ehkäisee monia kroonisia sairauksia useiden mekanismien kautta. Se muun muassa lisää aivoissa mielialaa nostavien välittäjäaineiden määrää. Liikunta onkin ymmärtääkseni tehokkaampi lääke masennukseen kuin masennuslääkkeet. Itse olen aina treenannut liian kovaa, jolloin liikunta on itsessään tuottanut stressiä. Yritän jatkossa liikkua vähän vähemmän pakonomaisen kovaa ja nauttia enemmän.
Sosiaaliset kontaktit: alfat elävät melko pienissä heimoissa. Kaikki tuntevat toisensa ja sosiaalisessa kontaktissa ollaan suurin osa ajasta. Jokaisen panosta tarvitaan, jotta heimo selviytyy. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Yksinäisyys on länsimaissa yksi masennuksen juurisyy; kukin elelee omassa pienessä kuplassaan. Yhteisöllisyyden tunnetta ei juuri ole. Lisäksi somessa kilpaillaan siitä, kenen elämä näyttää loistokkaimmalta. Tämä pinnallinen vertailu muihin itsessään jo luo pahoinvointia ja etäännyttää muista. Yksinäisyys onkin tutkimusten mukaan keholle epäterveellisempää kuin esimerkiksi tupakointi. Luonnossa yksinäinen ihminen on hyvin nopeasti kuollut ihminen. Ei siis ihme, että yksinäisyys johtaa masennukseen. Siinä keho yrittää signaloida, että pitäisi ripeästi hakeutua muiden ihmisapinoiden seuraan. Koitan jatkossa itsekin vähentää netissä roikkumista ja olla enemmän muiden Homo sapiensien seurassa.
Luontokontakti: alfat ovat lähes koko ajan luonnon helmassa. Luonnossa oleminen laskee tutkimusten mukaan stressihormonien määrää veressä. Ja krooninen stressi puolestaan on yksi masennuksen juurisyy. Eräjormailu ei itseäni niin kiinnosta, mutta koitan lisätä luonnossa oleilun määrää.
Ravitsemus: länsimainen ravitsemus on yksipuolista ja usein epäterveellistä: paljon kaloreita mutta vähän ravinteita. Tämä johtaa lihomiseen, joka itsessään johtaa masennukseen. Ylipaino lisää tutkimusten mukaan masentumisen todennäköisyyttä yli 60%. Syyt ovat pitkälti biokemiallisia: esimerkiksi korkea rasvaprosentti aiheuttaa aivoihin kroonisen matala-asteisen tulehdustilan, joka voi johtaa masennukseen. Alfat tunnistaa jo ulkomuodosta. He näyttävät kilolta kasviksia päivässä. Länsibetat taas viidelta hampurilaiselta päivässä. Itsekin syön liian yksipuolisesti. Yritän jatkossa syödä enemmän kasviksia ja vihanneksia.
Stressi: alfat eivät elä kroonisessa stressissä kun taas länsimaalaiset usein elävät. Stressin lähteitä on länsimaissa lähes loputon määrä. Itse yritän jatkossa stressata vähemmän työasioita. Siinä on yhä eniten parannettavaa itselläni.
Uni: alfat nukkuvat tarpeeksi. Betat nukkuvat liian vähän, mikä johtaa krooniseen stressiin ja tulehdustilaan aivoissa. Lisäksi immuunipuolustus heikkenee merkittävästi, jos kärsii univajeesta. Yritän saada 8h unta vuorokaudessa.
Tuhannet muut eroavaisuudet: alfat eivät istu nojatuolissa tai sohvalla, ne istuvat syväkyykyssä. Länsibeta ei yleensä edes pääse kyseiseen asentoon, vaikka kuinka yrittäisi. Kehno liikkuvuus altistaa useille fyysisille vaivoille sekä loukkaantumisille. Alfat hankkivat lihansa luonnosta. Usein strategiana on juosta eläin näännyksiin. Betat taas pysäköivät autonsa mahdollisimman lähelle marketin ovea, pingviinikävelevät lihatiskille ja ostavat lihaa, joka on marinoitu ennenaikaisella sydäninfarktilla. Kauppareissun suurin urheilusuoritus on ahtautuminen ratin ja penkin väliin.
Yritän siis jatkossa elää enemmän yhdenmukaisesti sen kanssa, millaiseen elinympäristöön ja elintapaan yhteensopivaksi evoluutio on ihmislajin vuosituhansien aikana muovannut. Sivutuotteena saan terveemmän kehon ja mielen. Suurin haaste on moderni maailma ympärilläni. Se yrittää pakottaa minut elämään beta-orjan tavoin.
The Game is On.
Blogitekstisuositus
Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa
Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...
Suosituimmat tekstit
-
Tämä etf-rahasto on lyhyemmältä nimeltään IUSQ. Se on lisätty nyt Nordnetin kuukausisäästölistalle. Ajattelin tiputtaa jatkossa eunl:n pois ...
-
Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...
-
Tämä on vanha suunnitelma. Tässä on uusin sijoitussuunnitelmani: https://faijanfinanssit.blogspot.com/2022/02/paivitys-sijoitussuunnitelmaan...
-
Tämä on lyhyt muistutus itselleni, miten voin jatkossa laskea esimerkiksi kehittyvien markkinoiden (IS3N), kehittyneiden markkinoiden suuryh...
-
Nyt pieni katsaus menneeseen. Salkku on nyt noin 74 000e ja ikää 37v. Joku saattaisi pitää tuota hyvänäkin pottina, mutta olen matkan var...
-
Tämä on vanha sijoitussuunnitelmani. Tässä on uusin sijoitussuunnitelmani: https://faijanfinanssit.blogspot.com/2022/02/paivitys-sijoitussuu...
-
”Enjoy life. There is plenty of time to he dead.” - Hans Christian Andersen Tästä päivästä lähtien sijoitan vähintään 10% kuukausittaisista ...
-
”The two greatest enemies of the equity fund investor are expenses and emotions” - John C. Bogle Suurin osa ihmisistä yrittää todennäköisest...
-
Millaista on, kun firemielinen kituuttaja elää avioliitossa tavallisen tuhlaajan kanssa? Helvetin stressaavaa, sillä yhteisestä tulevaisuude...
-
Firen tavoittelun saattaa joku vetää melko överiksi. Oma elämäni on ehkäpä esimerkki tällaisesta. Alla lyhyesti viikoittainen arkeni. Sama...