tiistai 31. toukokuuta 2022
Kuukausikatsaus: toukokuu 2022
keskiviikko 18. toukokuuta 2022
Yksi matka päättyi ja toinen alkaa
Olen mietiskellyt, miten saan pidettyä itseni ruodussa mahdollisimman suurella todennäköisyydellä. Vastaus - kuten niin usein elämässä - löytyy itseni rankaisemisesta. Tai ei niinkään rankaisemisesta vaan siitä, että pistän itseni hieman tukalaan tilanteeseen. Annahan kun selitän.
Päätin, että sijoitukseni jakautuvat tästä eteenpäin kahteen eri ”salkkuun”. Ne ovat seuraavat:
A: pahan päivän salkku
B: hyvän päivän salkku
Pahan päivän salkusta saan tulevaisuudessa rahoittaa vain ankeita asioita kuten esimerkiksi:
- Ostaa ruokaa nälkäkuoleman välttääkseni.
- Rahoittaa syöpähoidot, mielialalääkkeeni jne.
- Maksaa taksikuljetukset sairaalaan, ruokakauppaan jne.
- Kaikki muut vielä ikävämmät asiat, joita en tohdi tähän kirjoittaa (olen kai sen verran taikauskoinen).
Mikäli pahat päivät eivät syö salkkua A kokonaan tyhjäksi, menee loppu perikunnalle.
Hyvän päivän salkun sijoituksilla voin rahoittaa esimerkiksi seuraavia asioita:
- Ulkomaanmatkat ja muut reissut
- Ennenaikaisen eläköitymisen
- Harrastukseni
- Ei-pakolliset eli täysin turhat (hedonistiset) kulut: auton vaihdon, leffaliput, ulkona syömiset, hammastahnat jne.
- Frederikin keikat
Salkku A on valmis. Seuraavaksi alan säästämään salkkuun B. Salkussa B on tällä hetkellä vasta parisen tonnia. Mikä tämä ”salkku B” sitten on? Se on IUSQ-ETF. Entä salkku A? Se on kaikki muut rahasto- ja ETF-sijoitukseni.
Eli toisin sanoen olen saanut pahan päivän salkkuni nyt valmiiksi. Alan tästä eteenpäin säästämään hyviä päiviä varten. Olen siis jatkossa pakotettu sijoittamaan IUSQ:n, mikäli aion rahoittaa tulevaisuudessa tapahtuvia mukavia asioita. Jos hairahdan ja otan näkemystä, rahoitan sillä joko perikuntaani taikka elämäni ankeimpia päiviä.
Aikaa projektin maaliin viemiseen on noin 20 vuotta.
Aika alkaa…
Nyt!
tiistai 17. toukokuuta 2022
Annoin kenkää sijoitusneuvojalleni
Eräs finanssialalla jo melko pitkään vaikuttanut ystäväni on viimeiset 7 vuotta toiminut sijoitusneuvojanani. Hän saa luontaisella charmillaan, jumalaisella ulkonäöllään ja sarasvuomaisilla puheenlahjoillaan taivuteltua kenet tahansa puolelleen. Tulee vaistomaisesti vaikutelma, että hän on lähes minkä tahansa tilaisuuden terävä-älyisin tyyppi. Eilen annoin hänelle kuitenkin potkut tehtävästään.
Olen jo jonkin aikaa epäillyt sijoitusneuvojani pätevyyttä. Kaikkein ilmiselvin indikaattori ystäväni heikoista kyvyistä on tietysti salkkuni kehitys; se on hävinnyt dramaattisesti ACWI:lle. Pelkkää yhtä tähteä pukkaa Sharevillessä.
Tämän lisäksi ystäväni on viime kuukaudet soitellut minulle yhä tihenevään tahtiin ja joka kerta hänellä on ollut tarjota uusi mullistava sijoitusstrategia. Koko ajan pitäisi olla muuttamassa plääniä. Viimeksi eilen hän sai minut melkein ylipuhuttua myymään koko salkkuni ja sijoittamaan kaiken EM valueen, sillä sitä saa kuulemma nyt puoli-ilmaiseksi. Siinä vaiheessa kun hän otti vielä esille sijoitusten vivuttamisen, minulta meni totaalisesti teekuppi nurin. Tehtyäni selväksi, etten enää jatkossa huoli ystävältäni sijoitusneuvoja, oli hermostoni ajautunut niin koville tärinöille, että jouduin antamaan synapseilleni aamuviiteen asti piippuhoitoa keinutuolissani Boglen kuvaa tuijotellen ja hengitysharjoituksia tehden.
Olen yli 7 vuoden ajan hävinnyt ACWI:lle. Eiköhän tämä nyt jo riitä. Jos kaikki menee hyvin, ehdin sijoittamaan uutta rahaa markkinoille vielä noin 20 vuoden ajan. Siinä ajassa saan toivon mukaan sijoitettua 100 000 - 150 000€ markkinoille. Se ei ole paljon eikä minulla ole varaa hukata hyviä sijoitusvuosia enää yhtään enempää.
Jatkossa en kuuntele yhtä sijoitusneuvojaa, vaan delegoin homman joukkoälylle; tuhansille analyytikoille, merkittäville institutionaalisille sijoittajille, algoritmeille, valkokauluspsykopaateille sekä miljoonille tuulipuvuille. Eniten äänivaltaa saa se, jolla on eniten rahaa. Uskon, että lopputuloksena saan viisasta sijoitusneuvontaa ja rahani ovat turvallisissa käsissä.
En myöskään jaksa enää kauhistella markkinan isoa jenkkipanoa saati Shillerin PEr$vakoa. Kai niillekin syynsä on.
Jatkossa sijoitan palkasta 100% ACWI-indeksiin (IUSQ-ETF:n). Varmasti välillä tulee hairahdettua, mutta pyrin kuitenkin pitkällä tähtäimellä pysymään rouva markkinalle uskollisena.
Kiitos ja Anteeksi.
https://www.msci.com/documents/10199/a71b65b5-d0ea-4b5c-a709-24b1213bc3c5
perjantai 13. toukokuuta 2022
Tabula rasa - Paluu lähtöruutuun
Miten sijoittaisin, jos aloittaisin vasta nyt sijoittamaan? Oletetaan, että tietäisin sijoittamisesta samat asiat kuin nyt. Pyrkisin todennäköisesti aikalailla seuraamaan MSCI ACWI:ä. USA:n noin 60%:n paino (ja nykyinen korkea arvostustaso) silti häiritsisi. Tämän takia sijoittaisin todennäköisesti myös pienen siivun erittäin vähäkuluisiin Nordnetin ”superrahastoihin” ja EUNK-ETF:n (Eurooppa), jotta USA:n paino pysyisi maksimissaan 50-53 prosentissa. Sijoittaisin mahdollisimman pieneen määrään ETF:iä, jotta kyky ja houkutus poiketa markkinapainosta olisi mahdollisimman pieni.
Huomaan, että olen psykologisen harhan ”uhri”. Tuon harhan nimi on sunk cost fallacy. Olen sijoitusurani alusta lähtien poikennut melko selvästi markkinapainosta (alussa syynä oli tietämättömyys). Tuo on johtanut ACWI-indeksille häviämiseen, joka on taas ruokkinut lisänäkemyksen ottamista. On ollut vaikea siirtyä markkinapainoiseen sijoittamiseen, koska menetetyt tuotot ovat ärsyttäneet ja olen ajatellut, että kohta esim USA alkaa alituottamaan muihin maihin nähden.
Lisäksi huomaan vertaavani salkkuni heiluntaa ja tuottoja ACWI:n.
Järkevää olisi vain myöntää tehdyt tappiot ja palata kurinalaiseen ja sääntömääräiseen sijoittamiseen. Menetetyillä tuotoilla ei pidä olla väliä, kun mietitään tulevia sijoituksia.
Tämän takia yritän aloittamaan alusta, tyhjältä pöydältä. Henkisesti tyhjällä salkulla.
Tämän takia pyrin jatkossa sijoittamaan suunnilleen seuraavilla painoilla:
IUSQ 90%
Ruotsi/Suomi ”superit” 10% (5% & 5%) tai EUNK (Eurooppa).
Tuolla tavalla sijoittamalla sijoitan joka kuukausi 23 kehittyneeseen ja 24 kehittyvään maahan eli yhteensä 47 maan osakemarkkinoille. Mistään en jää paitsi eli FOMO pysyy aisoissa. ”Supereiden” ja EUNK:n avulla saan pidettyä USA:n osuuden maksimissaan 50-53% prosentissa. Hyvä puoli ”supereissa” on se, että niihin voin sijoittaa kuukausittain tarkalleen halutun prosentuaalisen osuuden toisin kuin ETF:iin sijoittaessa. Niitä pitää ostaa aina kokonainen kappalemäärä.
ACWI ei vaikuta tarjoavan kovinkaan ruusuisia tuotto-odotuksia. Kompensoin tuota huonoa tuotto-odotusta pitämällä säästöasteen kohtuullisen hyvänä ja pitäytymällä 100% osakkeissa. Lisäksi pidän holdausajan hyvin pitkänä. Saan enemmän tyydytystä omistusten holdaamisesta kuin niiden konvertoimisesta kulutukseen. Varallisuus tarjoaa turvaa, mahdollisuuksia, henkistä liikkumatilaa, vapauden tunnetta, alentaa verenpainetta ja saa työelämän tuntumaan vähemmän orjuudelta. Pakkopaita tuntuu sitä löysemmältä mitä kovemmalla paineella salkku pullottaa.
”Complexity is a cost. Simplicity is an alpha.”
-Rick Ferri
”If you sin, sin only a little.”
-Larry Swedroe
P.S. Täältä näet MSCI ACWI IMI:n maantieteeliset painot:
https://www.msci.com/visualizing-investment-data/acwi-imi-complete-geographic-breakdown
sunnuntai 1. toukokuuta 2022
Näitä rahastoja tarkkailen
Note to self.
USA:n osakemarkkinan arvostuskertoimet ovat niin korkeat, että luulen USA:n tuottavan pitkällä aikavälillä melko kehnosti, mikäli arvostustaskertoimiin ei saada selvää alennusta. Niin kauan kun koen todennäköisesti saavani muualta parempaa tuottoa, tilttaan uudet ostot osittain muihin rahastoihin kuin EUNL:n. Alla olen listannut rahastot, joiden kehitystä seuraan ja joihin saatan ajan saatossa sijoittaa EUNL:n lisäksi.
Nordnet Indeksirahasto Suomi. Kuluttomuus. 25 yhtiötä (seuraa OMXH25-indeksiä). Arvoyhtiöpainotteinen.
Nordnet indeksirahasto Ruotsi. Kuluttomuus. 70 yhtiötä (OMXSBGI). Kasvuyhtiöpainotteinen. Paras hajautus ”supereista”.
Nordnet indeksirahasto Norja. Alhaiset kulut. 25 yhtiötä (OBX). Muutama yhtiö dominoi rahastoa. Arvoyhtiöpainotteinen.
EUNK. Eurooppa. TER = 0,12%. Ankea Eurooppa. Kulut kuitenkin alhaiset. Myöskään arvostustasot eivät päätä huimaa.
EUNN. Japani. TER = 0,15%. Kitukasvuinen ja ikääntyvä Japani. Voisikohan silti yllättää?
IS3N. Kehittyvät markkinat. TER 0,18%. Tätä en mielelläni enää osta, mutta kai se on pakko, mikäli joskus vielä tulee tarpeeksi houkutteleva ostopaikka.
Päivitän tätä kirjoitusta ajan saatossa sitä mukaa kun ”tilanne kehittyy”.
Blogitekstisuositus
Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa
Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...
Suosituimmat tekstit
-
Tämä etf-rahasto on lyhyemmältä nimeltään IUSQ. Se on lisätty nyt Nordnetin kuukausisäästölistalle. Ajattelin tiputtaa jatkossa eunl:n pois ...
-
Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...
-
Tämä on vanha suunnitelma. Tässä on uusin sijoitussuunnitelmani: https://faijanfinanssit.blogspot.com/2022/02/paivitys-sijoitussuunnitelmaan...
-
Tämä on lyhyt muistutus itselleni, miten voin jatkossa laskea esimerkiksi kehittyvien markkinoiden (IS3N), kehittyneiden markkinoiden suuryh...
-
Nyt pieni katsaus menneeseen. Salkku on nyt noin 74 000e ja ikää 37v. Joku saattaisi pitää tuota hyvänäkin pottina, mutta olen matkan var...
-
Tämä on vanha sijoitussuunnitelmani. Tässä on uusin sijoitussuunnitelmani: https://faijanfinanssit.blogspot.com/2022/02/paivitys-sijoitussuu...
-
”Enjoy life. There is plenty of time to he dead.” - Hans Christian Andersen Tästä päivästä lähtien sijoitan vähintään 10% kuukausittaisista ...
-
”The two greatest enemies of the equity fund investor are expenses and emotions” - John C. Bogle Suurin osa ihmisistä yrittää todennäköisest...
-
Millaista on, kun firemielinen kituuttaja elää avioliitossa tavallisen tuhlaajan kanssa? Helvetin stressaavaa, sillä yhteisestä tulevaisuude...
-
Firen tavoittelun saattaa joku vetää melko överiksi. Oma elämäni on ehkäpä esimerkki tällaisesta. Alla lyhyesti viikoittainen arkeni. Sama...