maanantai 18. huhtikuuta 2022

Kannattaako yrittää tiristää lisätuottoja?


Tässä vähän lukuja alustukseksi:

Yhdysvaltojen S&P 500 -indeksi on tuottanut eri ajanjaksoilla REAALISESTI:

1871-2022 7,14% (Huom! Noin 150 vuoden ajanjakso)

1980-2022 8,98%

1992-2022 8,10%

Lähde: 

http://www.moneychimp.com/features/market_cagr.htm

Nuo ovat todella kovia reaalituottoja. Koko maailman osakemarkkina on tuottanut viimeisen yli sadan vuoden aikana REAALISESTI jonkin verran yli 5%.

Väestönkasvun hidastuminen, nollakorkomaailma, viime vuosien huimat markkinatuotot sekä ennustettu melko heikko bruttokansantuotteen kasvu ennustavat kuitenkin paljon huonompia tuottoja tuleville vuosikymmenille. Itsekin oletan saavani sijoituksilleni kulujen jälkeen vuosikymmenien saatossa vain noin 3%:n reaalituoton. Tuohon olisin jo hyvinkin tyytyväinen.

Monia nykytilanne ahdistaa (itseänikin) ja tämä on johtanut siihen, että salkkujen tulevia tuottoja yritetään puoliväkisin parantaa erinäisin keinoin. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi faktorisijoittaminen, hajautuksen heikentäminen, äärimmäisen pienikuluisten tai synteettisten rahastojen ja ETF:ien hyödyntäminen, osakemarkkinan ajoittaminen, riskitason nostaminen, kryptosijoitukset, osakepoiminta ja voimakas näkemyksen ottaminen.

Myös indeksirahastojen markkinoijat ovat jo jonkin aikaa pelotelleet ylimääräisten kulujen tuhoisilta vaikutuksilta pitkällä aikavälillä. Kuluilla on toki iso merkitys oikeastikin, mutta tehdäänpä näistä muutama laskelma.

Oletetaan kaksi hyvin erilaista skenaariota. Toisessa skenaariossa maailman osakemarkkina tuottaa seuraavan 30v aikana reaalisesti maltillisten (noin 0,5-0,6% joka sisältää myös tracking differencen) kulujen jälkeen 3,0% ja toisessa 6,0%. Tytti Tyytyväinen tyytyy maailmanindeksin (ACWI IMI) tuottoihin. Sen sijaan Riku Riski havittelee erinäisten keinojen ja lisäriskin avulla parempia tuottoja. Hän saakin lopulta 1,0% parempaa vuosittaista tuottoa (tämä on mielestäni hyvin ja tuuriakin on ollut matkassa). Katsotaan paljonko Riku hyötyi lisäriskin otostaan. Luvut ovat kaikki inflaatiokorjattuja:

Alhaisten tuottojen maailma: Tytin 3,0% versus Rikun 4,0%:

Esimerkki 1. Molemmat aloittavat tyhjällä salkulla ja sijoittavat 500€/kk 30v ajan. Lopussa Tytin salkku on 290 070€ ja Rikun 343 757€. Eroa salkkujen koossa on 53 687€.

Esimerkki 2. Molemmilla on 200 000€ salkku alussa. Ei tehdä lisäostoja, vaan annetaan salkun kasvaa 30v ajan. Lopussa Tytti = 485 452€ ja Riku = 648 680€. Eroa salkkujen koossa 163 228€.

Esimerkki 3. Molemmat sijoittavat alussa 200 000€ ja tämän jälkeen sijoittavat 30v ajan 1000€/kk. Tytti = 1 065 593€ ja Riku = 1 336 193€. Eroa salkuissa 270 600€. 

Esimerkki 4. Aloitetaan tyhjällä salkulla ja sijoitetaan 1000€/kk ”vain” 20v ajan. Tytti = 327 661€ ja Riku = 365 033€. Eroa salkuissa vain 37 372€.

Erinomaisten tuottojen maailma: Tytin 6,0% versus Rikun 7,0%:

Täysin vastaavat esimerkit kuin yllä, mutta Tytti saa salkulleen 6,0%:n reaalituoton kulujen jälkeen ja Riku saa 7,0%.

Esimerkki 1. Tytti = 489 628€ ja Riku 588 032€. Eroa salkuissa 98 404€.

Esimerkki 2. Tytti = 1 148 698€ ja Riku = 1 522 451€. Eroa salkuissa 373 753€.

Esimerkki 3. Tytti = 2 127 955€ ja Riku = 2 698 516€. Eroa salkuissa 570 561€.

Esimerkki 4. Tytti = 455 646€ ja Riku = 510 406€. Eroa salkuissa 54 760€.

Yhteenveto:

Mielestäni 3%:n reaalituottojen maailmassa edes 1%:n lisätuotto ei kovinkaan dramaattisesti paranna euromääräisiä tuottoja. Sen sijaan erinomaisten tuottojen maailmassa tuo 1%:n lisätuotto antaa paljon paremmat euromääräiset lisätuotot. Mutta tuolloin myös Tytin salkku on tuottanut erinomaisesti. Onko Rikun siis kannattavaa erinäisin tavoin ja selvästi suuremmalla riskillä yrittää jahdata prosentin parempia tuottoja? Esimerkeissä 1 ja 4 (molempien tuottojen maailmassa) Tytti päätyy Rikun kanssa yhtä suureen salkkuun, jos Tytti kykenee säästämään 11,2%-yksikköä enemmän rahaa kuukaudessa: https://faijanfinanssit.blogspot.com/2021/11/nain-voit-kompensoida-keskimaaraista.html

Paljonko Rikun pitää ottaa riskiä voidakseen saada 1%-yksikön verran lisätuottoa? Mielestäni melko paljon. Etenkin alhaisten tuottojen maailmassa tuollainen prosenttiyksikön parannus tuottoihin on kova suoritus ja vastineeksi pitää ottaa melko paljon lisäriskiä. Sen sijaan jos yleisindeksin tuotot sattuivatkin olemaan erinomaiset, lisäriskiä ei edes tarvinnut ottaa.

Paljonko Riku joutuu miettimään ja stressaamaan sijoitusasioita? Veikkaan, että monta tuntia viikossa. Jos Tytti käyttää ylitöiden tekoon esimerkeissä 1 ja 4 yhtä paljon aikaa kuin Riku sijoitusten miettimiseen, saa Tytti todennäköisesti helposti sijoitettua vaadittavat 11,2%-yksikköä enemmän päästen Rikun kanssa samaan lopputulokseen mutta selvästi pienemmällä riskillä.

Meidän kaikkien sijoitustuottoja dominoi yleinen markkinakehitys. Lisätuottoja jahtaamalla tuottoja voi yrittää hieman paikata, mutta yleiskuva pysyy silti melko samana. Samalla ottaa isohkon riskin siitä, että saakin yleisindeksiä huonompaa tuottoa.

Eniten sijoitustuottoihin vaikuttaa yksi päätös; kuinka suuren osan sijoitusvarallisuudestaan sijoittaa osakemarkkinoille. Koska Tytin ja Rikun sijoitusvarallisuudesta yhtä suuri prosentuaalinen osuus päätyy osakemarkkinoilla, ovat heidän saamansa tuototkin saman suuntaisia. Itse aion mahdollisimman pitkään ajaa 100% osakepainolla. Yleinen markkinatuotto sanelkoon minun kohtaloni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit