torstai 17. kesäkuuta 2021

Vähemmän ja hitaammin - Elämä 2.0


Olen nyt ollut kohta viikon kesälomalla. Tavoitteeni on loman aikana palautua kroonisesta väsymyksestä ja stressistä. Eilen havahduin siihen, että oli pitkästä aikaa hieman raukea olo. Sellaista ei montaakaan kertaa ole ollut viime vuosien aikana.

Kesäloman jälkeen en toivottavasti enää aja kroppaani vastaaville kierroksille kuin mitä viime vuosina. Yritän tehdä asioita vähemmän ja hitaammin. Menneen työvuoden aikana olen fyysisesti levätessänikin ollut useimmiten psyykkisesti toisaalla, en läsnä hetkessä. Jatkuva tekeminen, ruudun tuijotus, sijoituksien miettiminen ja markkinoiden seuraaminen pitää mielen koko ajan suoritusmoodissa eikä ehdi palautua kunnolla missään vaiheessa. Olen huomannut, että melko pienikin stressi syöksee nykyään kroppani/mieleni koville ylikierroksille ja sitä on vaikea saada loppumaan.

Jo viime kesänä minulla oli vastaavia ajatuksia. Syksyn tullen haalin itselleni kuitenkin aivan liikaa töitä. Nyt aion välttää tuon virheen uusimisen. Myös sijoitusrintamalla yritän ottaa rauhallisemmin. Loppuvuoden laitan noin 500€/kk EUNL:n ja muutoin yritän jättää sijoitusasioiden vatvomisen vähemmälle. Vähemmän netissä roikkumista, enemmän aikaa perheen ja ystävien kanssa, enemmän ulkoilua, enemmän unta ja maltillisesti liikuntaa. Näillä yksinkertaisilla asioilla yritän saada elämäni balanssiin. Haluan olla tyytyväinen elämääni nyt enkä vasta joskus vuosikymmenien päästä, jolloin ehkä olen saavuttanut (osittaisen) taloudellisen riippumattomuuden.

Näköjään pari päivää sitten tuli vuosi bloggaamista täyteen...

Tässä on mielestäni hyvä video liittyen stressin/ahdistuksen vähentämiseen:

https://youtu.be/ntfcfJ28eiU




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit