maanantai 25. tammikuuta 2021

Motivaatio-ongelmia

 


Vuodenvaihteeseen osui useita asioita, joilla on ollut ehkä hieman yllättäviäkin vaikutuksia. Ensinnäkin kaikki ylimääräinen raha tuli sijoitettua markkinoille viime vuoden puolella. Lisäksi loppuvuodesta oli hieman lomaa, jonka aikana sain ladattua akkuja. Samalla, kun kiire hieman hellitti, laskivat pääkopankin kierrokset. Tästä seurasi se, että aloin miettiä blogin kirjoittamisen mielekkyyttä. Kirjoitin noin puolessa vuodessa lähemmäs 60 blogipostausta, joten päivitystahti oli aika kova. Vuodenvaihteen jälkeen on kuitenkin ollut motivaatio-ongelmia blogin suhteen. Tuntuu, että kaikki oikeasti oleellinen on jo sanottu. Mistä kirjoittaa seuraavat 60 blogipäivitystä, kun oma ideologia on, että sijoittamisen tulisi olla mahdollisimman yksinkertaista ja tylsää puuhaa? 

Lisäksi suoraan sanottuna on välillä ollut olo, että miksi kirjoittaisin asioista, joita melko harva kuitenkaan arvostaa. Sijoitusaiheisten blogien suosituimmat tekstit ovat useimmiten aiheista, joista en halua itse kirjoittaa. 

Samalla kun pankkitili on huvennut, myös sijoittamisesta on tullut tylsempää puuhaa. Tästä eteenpäin omilla kuukausittaisilla lisäsijoituksillani ei enää nopeaa vaikutusta ole salkun suuruuteen. Ehkäpä tämänkin takia blogin kirjoittaminen ja oman sijoittamisen pohtiminen tuntuu nykyään hieman hukkaan heitetyltä ajalta.

Ehkäpä itselläni on ollut alitajuntaisesti myös jonkinlainen ”maailmanparannusprojekti” käynnissä. Kuvittelin, että voisin saada blogini avulla jonkinlaista muutosta suomalaiseen sijoitustietämykseen. Melko sinisilmäistä ja suuruudenhullua ajattelua, pakko myöntää. Samaan aikaan, kun omat fiilikset ovat latistuneet, jatkuu euforia osakemarkkinoilla. Riskinottohalukkuus tuntuu monella olevan poskettoman kova ja näitä riskinottajia ihannoidaan laajalti. Tällaisessa nousuhuumassa tuskin monikaan jaksaa lukea ”maalin kuivumisesta”.

En aio ottaa stressiä blogini suhteen. Joka kuukausi kirjaan tänne vähintään kuukauden tulot ja menot. Lisäksi ajatuksena on kirjoittaa muita blogipäivityksiä sitä mukaa, kun inspiraatiota löytyy tai kun on jotain uutta ”raportoitavaa”. Voit siis jatkossakin seurata matkaani, jos se jaksaa kiinnostaa. En kuitenkaan aio näillä näkymin blogipäivityksiäni enää missään mainostaa. Löytänet blogiini jatkossakin, jos koet sen lukemisen arvoiseksi. 

Julkaisuvauhti ei jatkossa tule olemaan siis enää sama. Sprintin sijaan luvassa on hidasta jolkottelua. Sellaistahan koko sijoittamiseni muutenkin on.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit