maanantai 12. lokakuuta 2020

Allokaatio-ongelmia

 


Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, panttasin isoa osaa rahoistani pitkään tililläni romahduksen toivossa tai pelossa. Jo viime vuonna aloin kuitenkin sijoittamaan kuukausittain hieman isommilla summilla. Viimein koronadipissä ja sen jälkimainingeissa olen uskaltanut sijoittaa oikeastaan kaiken ylimääräisen rahan markkinoille. Koronadipissä painotin voimakkaasti kuitenkin halvempia indeksejä Capella mitattuna, erityisesti globaaleja small capeja eli IUSN:ää. En vain kyennyt ostamaan korkean arvostuskertoimen EUNL:ää kovin suurilla summilla. IUSN:ää olenkin tänä vuonna ostanut yli 15 000 eurolla. Vaikka allokaatio kärsi niin hyvä puoli oli se, että ylipäänsä kykenin vihdoin siirtämään nuo rahat markkinoille työtä tekemään. Samalla sain tuolle 15 000 eurolle globaalin hajautuksen kehittyneisiin maihin.

Tällä hetkellä salkkuni allokaatio näyttää seuraavalta:
IUSN 27,5%
EUNL 19,4%
IS3N 19,1%
Muut 34%
 
Tavoiteallokaationi ja globaalin markkinan allokaatio sen sijaan on suunnilleen seuraava:
IUSN 12% 
EUNL 75%
IS3N 13%

Salkkuni painotukset ovat siis kovin erilaiset tavoitteeseeni nähden. Yksi syy, miksi EUNL on niin suuressa alipainossa on se, että aikoinaan olen sijoittanut moneen muuhunkin rahastoon ja ETF:ään. Näihin lukeutuu Osuuspankin laajoja indeksirahastoja, Seligsonin rahastoja, Nordnetin ”Superit” ja muitakin ETF:iä. Näiden osuus koko salkusta on siis 34%. Niitä en ole raaskinut missään vaiheessa myydä, enkä niin ajatellut tehdä jatkossakaan. Tämän takia en voi koskaan saada ”kolmen koplan ” allokaatioita täysin oikeaksi. Tarkoitus on kuitenkin saada allokaatiota selvästi lähemmäs tavoitetta. Tästä tulee vuosien projekti, sillä kovin nopeasti en tällä tahdilla ja näin ”isolla” salkulla saa painotuksia merkittävästi muutettua.
 
Suunnitelmana on jatkossa ostaa lähes pelkästään EUNL:ää. Lisäksi kuukausittain ripaus IS3N:ää. Jos USA:n markkinat alituottavat jossain kohtaa tulevaisuudessa muuhun maailmaan nähden, saatan myös ostaa jonkin aikaa S&P 500 -indeksiä eli SXR8:aa. Näin saisin USA:n osuutta lähemmäs oikeaa tasoa. Nimenomaan USA on salkussani melko selvässä alipainossa ja eritoten S&P 500 -indeksin yritykset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit