Eräänä iltana vaimoni ja lapseni jo mentyä nukkumaan jäin vielä kiikkustuoliini nautiskelemaan hiljaisuudesta ja olohuoneen hämäryydestä. En jaksanut enää poimia edellisenä päivänä lukemaani kirjaa, joka käsitteli ihmisen evoluutiota. Sen sijaan polttelin vain piippuani kiikkustuolissani ja annoin mieleni vaeltaa.
Pysähdyin jostain syystä katselemaan kämmeniäni ja sormiani. Järkytyin näystä. Aiemmin niin tutut kämmenet kertoivat nyt tarinaa ikuisuuksien takaa. Tuo tarina on hiljalleen kirjoitettu miljoonien vuosien aikana. Jokainen lisääntymiseen asti selvinnyt esi-isäni oli elämällään saanut taottua saagaan yhden uuden kirjaimen. Pelkästään kämmeneni sisältää mittaamattoman arvokkaan perinnön; peukalon ja sormet, joilla voin manipuloida fyysistä ympäristöäni äärimmäisen tarkasti. Lisäksi pystyasento, isot ja älykkäät aivot, puhekyky, abstrakti ajattelu ja kyky suunnitella sekä nähdä loogisia ja yllättäviäkin yhteyksiä eri asioiden välillä ovat kaikki perintöä, jota kannan joka hetki mukanani. Olen geeniloton voittaja ja monella tavoin äärimmäisen onnekas. Minunlaistani eliötä ei tulisi edes olla olemassa. Olen Outlier. Kuin pörssiosake, joka on sattumoisin tuottanut miljoonia prosentteja. Right tail miracle.
Kiikuin ja kiikuin, mietin ja mietin. Ja poltin lisää. Kuka ja mikä minä oikein olen? Olen miljardeja vuosia kestäneen evolutiivisen prosessin, luonnontieteellisen kokeen, sattumanvarainen lopputulos. Olen uusin lenkki iäisyyksien mittaisessa elämän ketjussa. Ensimmäiset esi-isäni olivat yksisoluisia. Vuosimiljardien ajan eliöt toinen toisensa perään ovat kuolleet pois ja vain murto-osan geenit ovat selviytyneet genomiini saakka.
Ihmislajinkin olemassaolo on lukemattomien sattumien lopputulos. Nykyihminen eli Homo Sapiens on noin 300 000 vuotta vanha. Jos yksi sukupolvi on noin 20v, tarkoittaa se, että esi-isistäni Homo Sapienseja on ollut 15 000 sukupolven verran.
Suljin silmäni ja kuvittelin esi-isistäni muodostettua 15 000 sukupolven mittaista jonoa, verilinjaani. Millaisia kärsimyksiä ja vaikeuksia he ovatkaan vuosituhansien aikana joutuneet kestämään? Kammottavia sairauksia, sotia, nälänhätää ja brutaaleja sääolosuhteita. Miehet ovat toistuvasti laittaneet henkensä vaaraan metsästäessään ja sotiessaan. Naiset ovat vastaavasti vaarantaneet terveytensä ja henkensä esimerkiksi synnyttäessään. Geenini ovat selvinneet noista kaikista koettelemuksista. Olen sotureiden, todellisten Alfojen, jälkeläinen.
Nousin keinutuolistani ja astelin vessaan peilin eteen. En ollut kyetä katsoa itseäni. Minkä veroinen olen esi-isiini verrattuna? Olenko ansainnut kaiken tämän yltäkylläisyyden? Arvostanko sitä edes? Esi-isäni ponnistivat täydestä mitättömyydestä kuuhun saakka, kun taas itse olen saanut kaiken hopeatarjottimella enkä ole kyennyt siltikään saamaan mitään mainittavaa aikaan.
Seisoin pitkään peilin edessä. Näin edessäni välttävän arvoisen suorituksen. Saamani geeniperinnön ja nykyisen modernin yhteiskunnan tarjoaman materiaalisen ja teknologisen vivun avulla minulla pitäisi olla 5% rasvaprosentti, anabolisilla lääkeaineilla boostatun kreikkalaisen Jumalan lihaksisto, Sokrateen ja kymmenen muun Antiikin suuren filosofin viisaus sekä mammutin tappajan rohkeus, kunnianhimo ja periksiantamattomuus. Katsoin itseäni kylmän analyyttisesti ja totesin, että olen pettänyt sukulinjani näillä kaikilla osa-alueilla.
Valitus, ininä ja saamattomuus. Kaikkia noita olen harrastanut enemmän kuin mihin yhdelläkään verilinjani soturilla on ollut koko elämänsä aikana varaa. Rahojani olen säästänyt, mutta lahjojani olen tuhlannut - ininä ininältä, valitus valitukselta ja tekosyy tekosyyltä. Kerta toisensa jälkeen. Tunsin syvää häpeää. Kaltaiseni ovat evoluution kokeiluissa osoittautuneet kelvottomiksi. Helpoin ratkaisu häpeäni ja petturuuteni hyvittämiseen olisi köysikiikku. Kunniallisempi vaihtoehto on alkaa elämään tuottamatta enempää häpeää esi-isilleni, jotka ovat kärsimyksellään ja uhrauksillaan lunastaneet paikkani auringossa.
Täällä eletään todennäköisesti vain kerran. Jos haluaa jotain suurta saavuttaa, pitää uhrata, nähdä vaivaa ja kärsiä. Kärsimyksen kestää, jos valitsee itselleen sopivan kärsimyksen syyn. Jos ei ole mitään minkä puolesta kärsiä ja kuolla, ei ole mitään minkä puolesta elää.
Suuruuden vastakohta ei ole pienuus. Suuruuden vastakohta on, ettei koskaan edes yrittänyt. Yrittäminen ja ylös kurkottaminen on Homo Sapiensin tapa sanoa, että vastoin kaikkia todennäköisyyksiä minäkin kerran elin täällä. Olin olemassa ja elämälläni oli tarkoitus. Elämän lahja ei mennyt minussa hukkaan.
Soturin kuiskaus
Tähtien ytimissä atomini taottiin,
evoluution paineessa vereni jalostettiin.
Sotureiden jonossa,
kärsimys vain väliaikaista,
kunnia taasen ikuista.
Käsi nousee ylös,
taivaaseen kurkottaa.
Tähdissä syntynyt,
tähtiin matkalla.
Osana ikuista tarinaa,
verilinjani velvoittaa.
Saagaan tähän epätodennäköiseen,
lyön leimani, kiitoksen.
Esi-isäni kuolleet jo on,
vaan on runoni kuolematon.
Sen kirjoitti käsi tuntematon,
se aina niin arvaamaton.
Kuuli korvani kuiskauksen,
kiiri jonosta sotureiden.
Minä välikappaleena sen.
