torstai 22. syyskuuta 2022

Mutsin fyrkat ja Faijan finanssit - Dynastian perustukset valettu?

 


Olen jo pidempään ajatellut, että haluan muuttaa oman perheeni osalta sukuni henkisen perinnön raha-asioissa. Koko urakkaa ei minun kuitenkaan tarvitse tehdä itse, sillä vetoapua saan onneksi myös vaimoltani. Kävin perheemme finanssit läpi ja tässä saldo.

Osakesijoitukset ja käteinen: 240k€

Eli jos lasken kaikki rahastosijoitukset ja käteisen yhteen, on likvidiä omaisuutta lähes neljännesmiljoona. Velkaa on hieman, mutta nykymaailman standardeihin ja rahastosijoituksiimme suhteutettuna sitä on melko mitätön määrä. Oletan, että saamme lähiaikoina kaiken tileillämme olevan käteisen sijoitettu markkinoille.  Tuolloin meillä olisi rahastosijoituksia noin 240 000€. Katsotaan, kuinka isoksi perheemme salkku kasvaa reaalisesti eli inflaatiokorjatusti erilaisilla annualisoiduilla reaalituotoilla 30v ja 40v aikahorisonteilla:

Reaalituotto         30v         40 v

1,0%                        323k€       357k€

1,5%                         375k€       435k€

2,0%                        434k€       529k€

2,5%                        503k€       644k€

3,0%                        582k€       782k€

3,5%                        763k€       950k€

4,0%                        778k€      1,15 M€

4,5%                        898k€      1,39M€

5,0%                       1,03M€     1,68M€

5,5%                       1,19M€      2,04M€

6,0%                       1,37M€      2,46M€

Hyvällä tuurilla sijoitukset kasvavat aikanaan miljoonaan euroon, vaikka emme enää tekisi lainkaan uusia sijoituksia. Dynastiaa tällä rahamäärällä on vaikea rakentaa, mutta ehkäpä sillä kuitenkin aika paljon vapautta saa hankittua. Ja jo nyt tuntuu hyvältä tietää, että lapsi tulee aikanaan hyvin todennäköisesti perimään mukavan summan rahaa. Toivottavasti hän oppii viisaaksi rahankäyttäjäksi. Ainakin yritän parhaani.

Varallisuuden suhteen olen vaimoni kanssa aika tasavertaisessa asemassa. Näen sen erittäin hyvänä asiana.  Meillä on omat salkut, pankkitilit ja omat rahamme. Kumpikin maksaa perheen yhteisiä menoja aikalailla yhtä paljon ja loput tulot voimme kumpikin käyttää juuri niin kuin haluamme. Tykkään tästä järjestelystä, sillä tällä tavoin osaan aika tarkasti arvioida tulevat menoni. Saan siitä siis hallinan tunnetta, vaikka se täyttä illuusiota onkin sattumien hallitsemassa maailmassa. Lisäksi, jos vaimoni välillä törsää palkkaansa ”turhuuksiin”, en juurikaan koe, että se olisi minulta pois. Jos rahamme olisivat yhteisiä, varmasti tulisi riitaa rahankäytöstä. Olen meistä selvästi kitsaampi ja kaikenlainen rahan kaltoinkohtelu tuntuu hyvin pahalta. 

Siitäkin olen hyvin iloinen, ettei vaimollani ole palavaa halua alkaa myydä rahastosijoituksiaan. Hän on mielestäni lähes täydellinen passiivinen indeksisijoittaja, paljon parempi kuin minä. Hän ei juuri koskaan kurkista salkkuunsa eikä häntä juuri lainkaan kiinnosta sijoitusasiat. Hän on toisaalta kuitenkin niin fiksu, että on sisäistänyt korkoa korolle -ilmiön ja jaksaa holdata kärsivällisesti sijoituksiaan. 

Koronaromahduksessakin vaimo toimi esimerkillisesti, eli ei tehnyt mitään. Toisaalta se ei ollut erityisen vaikeaa, sillä hän ei muistaakseni ollut edes tietoinen mistään isosta romahduksesta. Muistaakseni kyllä vinkkasin romahduksen pohjan tuntumassa, että olisi otollinen aika sijoittaa. Taisi hän jonkinlaisen ylimääräisen touhutonnin markkinoille silloin heittääkin.

Aikoinaan jouduin kyllä pitämään parikin messua ja saarnaa, jotta vaimo uskaltautui laittamaan rahojaan markkinoille. Tuon jälkeen ei ole enää tarvinnut erityisemmin saarnata. Aamen ja halleluja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit