Mielestäni perintöä kannattaa antaa reilummin vasta, kun lapsi/lapset ovat kypsässä iässä. Useimmiten tämä tarkoittaa aikaisintaan nelikymppisenä. Tässä perusteluni:
1. Nykyään aikuistumista lykätään yhä myöhemmäs, koska elämme individualistista aikaa. Ajattelu on lyhytnäköistä ja hedonistista. YOLO. Lasten hankkimista lykätään myös yhä myöhemmäs.
2. Kun perinnön saa vasta keski-iässä, on lapsi joutunut opettelemaan elämään omillaan, hankkimaan ammatin, hoitamaan itse raha-asiansa jne. On tärkeää, ettei raha ja saavutukset ole tulleet liian helpolla. Tiedän ihmisiä, jotka saavat yhä kolme- ja nelikymppisinäkin vanhemmiltaan runsaasti taloudellista avustusta. Tällä on motivaatiota heikentävä vaikutus. Eivät jaksa pyrkiä elämässään eteenpäin. Tuppaavat myös tuhlaamaan heti kaikki helpolla saadut rahat. Eivät myöskään ymmärrä, kuinka raskasta työnteko voi olla ilman helppoa rahavirtaa. Siksi varmaan kykenevätkin polttamaan rahaa kuin roskaa.
3. Perintöä kannattaa antaa isommin vasta, kun lapsi on tehnyt omia lapsia ja ne ovat jo päiväkodissa/kouluiässä. Tällöin vanhemmat eivät jää vuosikausiksi elelemään kotivanhempina, vaan jossain vaiheessa vääntäytyvät takaisin sorvin ääreen.
4. Keski-iässä osaa jo ajatella ylisukupolvisesti. Varallisuutta osataan vaalia eikä kaikkea laiteta heti palamaan.
5. Perintöä osaa arvostaa enemmän, kun ei aina ole elänyt kultalusikka suussa. Tuolloin ymmärtää, kuinka suuren työn ison varallisuuden kasvattaminen on vanhemmalta vaatinut.
Toki lastaan voi rahallisesti hieman avustaa pitkin matkaa, mutta isoa rahasummaa ei kannata antaa liian aikaisin. Lisäksi on tärkeää, että opettaa lapsen jo varhain sijoittamaan, jotta perinnön saatuaan sijoittaminen on tuttua hommaa. Kun annan perinnön vasta myöhäisessä vaiheessa, saa salkku kasvaa rauhassa korkoa korolle -efektin avustuksella. Se on lapsenkin kannalta paras ratkaisu.
