torstai 5. lokakuuta 2023

Piheys on sup€rvoima


En ymmärrä keskiluokkaisia ihmisiä, jotka kuluttavat paljon rahaa. Itse pyrin olla kuluttamatta mihinkään, sillä aika, valinnanvapaus ja elinvoima ovat ihmisen arvokkaimmat omistukset materian sijaan.

Tässä esimerkkejä mielestäni täysin järjettömistä kulutuskohteista:

1. Ulkona syöminen. Itse syön ravintoloissa vain perheeni kanssa, jotta perhesopu säilyisi. Täysin järjetöntä toimintaa se silti on. Yksin en ikinä kävisi ulkona syömässä. 

2. Tupakointi. Sanomattakin selvää.

3. Autot. Aivan järkyttävä kuluerä. Ajan itse halvoilla romuilla. Kannattaa elää ilman autoa, jos vain mahdollista.

4. Asunto. Moni laittaa hervottomia summia asumiseen. Itsellänikin on asunto, mutta vain siksi, että perhesopu säilyisi. Muutoin keksisin halvemman tavan asua, esimerkiksi pakussa. Mielestäni suomalaistenkin tulisi asua kuten osa ihmisistä Intiassa, eli koko suku parinkymmenen neliön kämpissä. Jäisi paljon rahaa osakemarkkinoille sijoitettavaksi. 

5. Ulkona kahvittelu. Tulee paljon halvemmaksi keittää itse omat kahvit. Eikä kahvin yhteydessä ole mitään järkeä syödä pullaa tai muita herkkuja.

6. Viihde-elektroniikka. Täysin turha kuluerä. 

7. Suoratoistopalvelut, lehdet ja kirjat. Kirjoja voi lainata kirjastosta ilmaiseksi. Suoratoistopalvelut ovat pullamössösukupolven kallis turhake, joka tekee selkärangasta löysän.

8. Vaatteet. Eipä niitä juuri tarvita. Samoissa vaatteissa voi kulkea päivästä toiseen. Joka päivälle ei tarvitse erilaista paitaa jne. Merkkivaatteet ovat vapauden este, joten niitä välttelen kuin vauvakuumeinen sinkkunainen kortsuja.

9. Puhelimet. Miksi luurista pitäisi maksaa 200€ enempää? Ei heikosta itsetunnosta määräänsä enempää kannata maksaa.

10. Karkit, limsat ja muut roskaruuat. Ovathan ne maultaan hyviä, mutta myös oiva keino kerätä läskiä ja heikentää merkittävästi omaa terveyttä. Onko liikaa vaadittu, että kävelet kauppareissuilla karkkihyllyjen ohi pysähtymättä? Entä kuka pakottaa astumaan mäkkärin kynnyksen yli? Kalliiksi tulee myös kansanterveyden näkökulmasta.

11. Hedelmäpelit. Lisävero tyhmimmälle kansanosalle.

Mihin itse sitten kulutan?

1. Asumiseen kuluu melko paljon rahaa.

2. Pakolliset autoilut/liikkuminen.

3. Ruoka. En kuitenkaan ostele herkkuja. 

4. Lapseen: vakuutus, ruuat, lääkkeet, harrastukset, vaatteet, lahjat jne.

5. Noin kerran vuodessa alkoholiin. Koskenkorva on melko edullinen valinta. Toistuva tissuttelu on kallista eikä sillä saa edes päätä sekaisin.

6. Bodailu. Tähän uppoaa verrattain paljon rahaa, mutta fyysinen terveys ja ulkonäkö ovat tärkeitä asioita. Saattaa jopa saada lisää terveitä elinvuosia. 

7. Elokuvateattereihin. Käyn 0-4 kertaa vuodessa elokuvissa. Monesti on ollut hintansa arvoinen kokemus.

8. Reissuja, matkoja ja retkiä perheen kanssa, jotta perhesopu säilyisi. Jos olisin sinkku, en vastaavia tekisi.

9. Vuosipäiviin, jotta vaimo pysyy tyytyväisenä.

10. Laskut ja vakuutukset: sähkölaskut, puhelinlaskut jne.

11. ACWI IMIin. Paljon tulee osteltua ETF:iä eli vapauden yksiköitä. Salkkua, jossa on useita hyviä ETF:iä, on rentouttavaa katsella. 

Ilman piheyttä harva Suomessa vaurastuu. Jos haluat pysyä köyhänä palkkatyön orjana, kannattanee siis sanoa ei piheydelle. Itselläni ei ole ollut moiseen luksukseen ikinä varaa. Tuskinpa on jatkossakaan. Onneksi en ole koskaan tykännyt tuhlata rahaa, joten en juurikaan stressaa siitä, että tulevaisuudessa muuttuisin tuhlaajaksi.

Kulutusvimmaiset narsistit ovat pilanneet pihien ihmisten maineen. Oikeasti piheys on hyve. Ilmasto ja luonto kiittää, kun kulutamme vähemmän. Samalla se on lyhyin tie vapauteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit