lauantai 30. syyskuuta 2023

Mitä saan 200 000€ salkulla?


Tavoitteenani on nopealla aikataululla saavuttaa 200 000€ salkku. Kun olen tavoitteeni saavuttanut, voin tämän jälkeen vuosittain päättää, miten haluan elää. Voin esimerkiksi:

- Downshiftata töissä ja lopettaa uuden rahan sijoittamisen.

- Tehdä edelleen melko paljon töitä, mutta törsätä palkkani matkoihin, harrastuksiin, huvituksiin jne.

- Downshiftata hieman, mutta edelleen sijoittaakin hieman. 

- Tehdä 100% työaikaa, mutta talvella (ottaa palkatonta vapaata ja) elää viikko tai muutama ulkomailla. Tai vaihtoehtoisesti lomailla Suomessa.

- Tehdä täyttä työaikaa, elää säästeliäästi ja sijoittaa melko merkittävä siivu tuloista pörssiin.

Yllä listaamani asiat saattavat hyvinkin onnistua ilman, että koskaan myyn salkustani mitään. Tällöin tyttäreni perii aikanaan mukavan potin rahaa. Hän saattaa meiltä molemmilta vanhemmilta periä yhteensä niin paljon, että sillä melkein jo saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden (esimerkiksi perintöverojen jälkeen 500 000€).

200 000€ salkku on jo sen verran iso, että se tarjoaa euromääräisestikin melko paljon tuottoja, joten ei ole suuria paineita saada palkasta sijoitettua uutta rahaa pörssiin. Sillä saan myös parannettua eläkettäni aikanaan mukavasti. 

Horisontissa siintää vapaus, onni ja hyvä elämä.


perjantai 29. syyskuuta 2023

Syyskuu 2023

 


         
Enjoy life. There is plenty of time to be dead.”
 - Hans Christian Andersen

Syyskuun nettotulot: 2408€ (Note to Self: Älä koskaan äänestä Kokoomusta.)

Menot: 1064€

SÄÄSTÖÖN: 2408€ - 1064€ = 1344€

SÄÄSTÖPROSENTTI: 1344€ : 2408 = 55%

Osakemarkkinoille: noin 910€

Varat:
Käteinen: 9300€
Rahasto- ja ETF-sijoitusten arvo: 124 000€
Salkun koko 8,6 kertaa elämisen vuosikulut.
Asuntolaina on maksettu. Muutakaan lainaa ei ole. Asuntoa en edes laske varallisuudeksi. Asunnon voi juoda, muttei sitä voi syödä. Asunto on kuluerä. Vain likvidit varat tuovat elämään vapautta.  

Likvidit varat yhteensä: 133 300€


Mietteitä: 
Tässä kuussa aloitin sijoittamaan SPYI:n, joka seuraa MSCI ACWI IMI -indeksiä:


Tavoittelemani 200 000€ salkku siintää yhä kaukana. Kuukauden aikana salkku ei kasvanut käytännössä lainkaan. Vaimon sentään kasvoi muutamia tuhansia euroja. Vaan ei auta köyhän luovuttaa. Pitää vain puurtaa päivästä toiseen yhä kovemmin ja ajatella, että jossain häämöttää elämän autuaaksi tekevä 200ke. Voin jo kuvitella, kuinka huoletonta, kevyttä ja energistä elämäni onkaan tuon rajapyykin saavutettuani. Sitten en enää murehdi tulevaisuutta saati kadu menneitä asioita, vaan elän hetkessä. Hetkessä. Päivästä, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

perjantai 22. syyskuuta 2023

Leap of faith



Miksi ihmiset unelmoivat firestä? Uskoakseni siksi, koska he haluavat olla energisiä sekä vapaita yhteiskunnan asettamista kahleista. Yhteiskunta kuitenkin pakottaa ihmiset raatamaan vuosikymmenien ajan työelämässä imien samalla janoisen vampyyrin tavoin yksilön ajan sekä elinvoiman. Useimmiten uhria ei heti imetä täysin kuiviin, jotta siitä riittää ravintoa vuosikymmeniksi. Veri pyritäänkin imemään tasaisen tappavaa vauhtia ulos työn orjista. Osa selviää hengissä jopa eläkkeelle saakka. Kun eläkkeellä olisi vihdoin aikaa, ei ole välttämättä enää terveyttä tai energiaa jäljellä. Eikä aikaakaan enää tuolloin ole jäljellä useita vuosikymmeniä.

Firettäjien ongelma on, että he mittaavat edistymistään rahassa. Kun täyden Firen mahdollistava salkku on vihdoin saavutettu, on elämä jo pahasti ehtoopuolella. Oikea edistymisen mittari on aika sekä energia. Firettäjän tulisi rahan maksimoinnin sijaan yrittää maksimoida vapaa-aikansa sekä energiansa. Rikkain on se, jolla on eniten vapaa-aikaa ja joka kokee olevansa energisin.

Firetys on siis eräänlainen optimointipeli: miten minun tulisi elää, jotta loppuelämäni aikana voisin viettää mahdollisimman vähän aikaa töissä ja jotta minulla olisi mahdollisimman paljon energistä ja elinvoimaista vapaa-aikaa jäljellä?

En ole matemaatikko, mutta mutuna sanoisin, että oikea vastaus yllä olevaan kysymykseen on kutakuinkin seuraava:
Nuorena kannattaa tehdä paljon töitä ja säästää/sijoittaa hyvin aggressiivisesti. Kun salkku on kohtalaisen kokoinen, lopetetaan uuden rahan säästäminen/sijoittaminen ja aletaan downshiftaamaan töiden suhteen maksimaalisesti. Mitä nuorempana salkku saavuttaa tarvittavan rajapyykin, sitä parempi. 

Itse olen varmaankin jo ylittänyt tuon rajapyykin, vaikka salkku onkin vasta 125 000€ suuruinen. En kuitenkaan henkisesti kykene vielä höllentämään hirttosilmukkaa kaulani ympäriltä. Ajattelinkin, että vielä kuuden vuoden ajan jatkan kärsimyksen tiellä. Uhraan parhaimpia vuosiani. Jospa sen jälkeen salkkuni alkaisi lähennellä maagista 200 000€ rajaa, jolloin viimein voisin tehdä uskon hypyn tyhjän päälle.

Blogitekstisuositus

Tärkeimmät asiat sijoittamisessa(ni) - Vanhat kirjoitukseni yksissä kansissa

  Kokosin tähän blogikirjoitukseen tärkeimmät blogikirjoitukseni. Ne sisältävät mielestäni tärkeimmät asiat, joita sijoittajan tulisi tietää...

Suosituimmat tekstit